Eurooppa-neuvostolla oli yksi tehtävä – ei tärpännyt

Eurooppa-neuvosto päätti maratonkokouksensa tuloksetta. Aiempi kokousmitan ennätys tehtiin vuonna 2015, kun Kreikka oli viittä vaille jättämässä yhteisvaluutta euron. Tällä erää EU-johtajien piti tehdä paljon vähemmän: heidän piti vain nimetä ehdokkaansa Euroopan komission puheenjohtajaksi.

Läpi yön kestänyt kokous keskeytyi pariinkiin otteeseen, kun Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk kävi kahden- ja jopa kolmenvälisiä neuvotteluja eri EU-maiden johtajien kanssa.

Tässä muutamat huomiot itse kokouksesta:

  • EU-johtajat ovat toistuvasti tuskailleet brittien kanssa Brexitistä. EU:n puolelta valitetaan sitä, etteivät britit osaa sanoa sitä, mitä he haluavat. Britit ovat EU:n mielestä osanneet vain kertoa sen, mitä he vastustavat. EU-johtajat syyllistyivät itse samaan: he osasivat toki kertoa, kenestä he eivät halua Euroopan komission puheenjohtajaa.
  • Saksan liittokansleri Angela Merkelin omituinen veto. Hän hylkäsi oman ryhmänsä (EPP) puheenjohtajaehdokkaan, ja esitti tärkeintä vakanssia kilpailevalle sosialistiryhmälle, vaikka EPP tulikin suurimmaksi ryhmäksi. Vähän niinkuin Suomen eduskuntapuolueet olisivat halunneet kaikki ministerisalkut nimenomaan Perussuomalaisille?
  • Kokoukset ovat kalliita. Rahareikiä on mm. tarjoilu, turvamiehistö ja kaikenlainen muu järjestely. Yhden kokouksen hinnaksi tulee lähes puoli miljoonaa euroa. Tyhjän vuoksi.
  • Euroopan parlamentti valitsee puhemiehensä keskiviikkona. EU-johtajat haluaisivat sitä ennen valita komission puheenjohtajaehdokkaansa (parlamentin tulee ratifioida ehdokas.) Jos europarlamentti ”ehättää ensin” niin demokratian irvikuvana pidettävää suhmurointia muista EU:n huippuviroista käy vaikeammaksi, kun lehmänkauppatorilta yksi vaihtoväline on jo kiinnitetty.

On suorastaan masentavaa seurata, miten demokratian airueena itseään pitävä EU rämpii näin pahasti. 200 miljoonaa ääntä on annettu ja äänestysaktiivisuus nousi näissä eurovaaleissa pitkästä aikaa. Näillä äänillä ei näytä olevan mitään merkitystä, kun 28 norsunluutornilaista aloittaa omat vispilänkauppansa.

Ongelma on myös se, ettei pätevimmät välttämättä pääse edes virkoihin. EU pukee itselleen pakkopaitaa, koska unionissa halutaan jakaa huippuvirkoja soveltuvuuden ja pätevyyden sijaan sukupuolen, maantieteellisen sijainnin ja poliittisen kannan mukaan.

Veronmaksajat voivat tuskailla sitten sitä, että heidän osakseen tulee maksaa näitä täysin tuloksettomia kokouksia ja siihen päälle sitten vielä lisäkokoukset.

Kokonaan oma asiansa on se, miten 18 tunnin yhtäjaksoisen riitelyn jälkeen univaje alkaa vaikuttaa johtajien mielentilaan. Se tunnetusti vastaa humalatilaa.

EU:ta johdetaan kännissä? On ylevää, on.

susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen toiminut vuosia freelance-toimittajana Suomessa ja Kreikassa. Olen makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän talouspoliittinen asiantuntija 2/2022 -.

Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.

Sähköpostiosoitteeni nykyisin: kts. eduskunnan verkkosivuilta sähköpostiohjeet.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu