Täältä tullaan, taantuma ja taantumus!

Euroopassa taantumapelot ovat yltyneet. Hypoteekkiyhdistys ennustaa Suomellekin talouden pakitusta ensi vuodelle. On siis melko omituista katsella arvopaperikuplan täyttymistä jo poskettomista mitoista aina käsittämättömyyksiin asti.

Syy piilee keskuspankkien elvytystoiveissa. Uutistoimisto Reutersilta siteeraan suoraan pienen pätkän, koko teksti on luettavissa tämän linkin takaa.

A big driver behind the gains has also been the European Central Bank’s dovish about-turn earlier in the year. The ECB is expected to announce a stimulus package at its Sept. 12 policy meeting, making several rate cuts in the coming year and a fresh round of bond purchases, commonly known as quantitative easing.

Oma, vapaa suomennokseni ja painotukseni alleviivauksineen:

Suuri markkinoita ajava arvopaperien hintojen nousuun on myös ollut EKP:n lepsu asenne rahapolitiikkaan, mikä aktualisoitui aiemmin tänä vuonna. EKP:n oletetaan ilmoittavan elvytyspaketista 12.9. pitämänsä kokouksen jälkeen ja tekevän useita koronlaskuja tulevana vuonna sekä uudesta velkakirjojen osto-ohjelmasta, joka tunnetaan myös määrällisenä keventämisenä.

 

Pandoran lipas

EKP on nyt jälkikäteen huomaamassa avanneensa varsinaisen Pandoran lippaan laskettuaan lyhytaikaisen korkotasonsa pakkasen puolelle. Ongelmat ovat materialisoituneet korkotason vajotessa yhä syvemmälle. Nyt EKP perii -0,4 prosentin korkoa pankeilta.

Pandoran lipas on kreikkalaisen taruston mukaan säiliö, jossa on kaikki maailman murheet taltioituna. Kun lipas avattiin, pääsivät murheet valloilleen täyttämään maailmaa.

Vertausta voi toki pitää ylimitoitettuna. En edes yllättyisi siitä. Minun tehtäväni on kuitenkin ajatella sitä pahinta mahdollista, jotta sitä reittiä ei noudateta vahingossa, epähuomiossa tai tietämättömyydestä johtuen.

Olisi älyllisesti epärehellistä olettaa korkotason painamisen yhä syvemmälle pakkaselle jotenkin korjaavan ne ongelmat, jotka ovat tähän asti vain pahentuneet joka koronlaskukerralla – tämä siis pakkaskorkojen maailmassa.

 

Kahdet osakemarkkinat

Perinteisesti sijoittajilla on ollut kaksi perustavalla tavalla eroavaa sijoitusstrategiaa: rohkea ja turvallinen. Rohkeassa strategiassa voitot voivat olla suuria, mutta riski oman pelipanoksensa menettämiseen on merkittävästi suurempi. Turvallisessa sijoitusstrategiassa taas noudatetaan sanonnan ei vara venettä kaada -ideologiaa.

Rohkeat sijoittajat suuntaavat osakemarkkinoille. Turvallisemman puolen strategian valitsijat ovat painottaneet velkakirjoja.

Velkakirjojen tuotto on perinteisesti ollut niukka, mutta tappioiden määrä on myös vähäisempi. Keskuspankkien rahapolitiikan seurauksena velkakirjoista on tullut eräänlaisia osakkeita sijoitusmielessä.

Velkakirjan tuotto perustuu sen kuponkikorkoon, jäljellä olevaan takaisinmaksuaikaan ja velkakirjan ostohintaan silloin, kun kyseessä on jälkimarkkinasijoittaja.

Jälkimarkkinakorko mittaa velkakirjan hinnan eli sen rahamäärän, mikä kirjan omistussuhteesta on pulitettava kaupan syntymiseksi huomioiden kuponkikoron ja juoksevan laina-ajan.

Kuponkikorko on kiinteä. Esimerkiksi se voi olla tasan 2 prosenttia. Tämän velallinen maksaa velkakirjan haltijalle ja velan erääntyessä lainatun nimellisen pääoman samaiselle haltijalle. Eli sadan miljoonan euron velkakirjan ollessa kyseessä velallinen tilittää kahden prosentin vuotuiset korkotuotot (2 milj. €/a) sekä eräpäivään mennessä myös itse velkapääoman, sata miljoonaa euroa.

Jälkimarkkinoilla on nyt sellainen tilanne, että tällaisia velkakirjoja ostetaan yli sillä hinnalla, mitä kyseinen velkakirja tuottaa haltijalleen. Esimerkiksi vuoden päästä erääntyvästä 2 prosentin kuponkikorkoisesta 100 miljoonan euron velkakirjasta maksetaan yli 102 miljoonaa euroa.

Eihän siinä olisikaan mitään järkeä, ellei ole arvattavissa olevan joku taho, joka maksaa velkakirjasta myöhemmin ennen eräpäivää vielä enemmän ylihintaa kuin millä itse on kauppansa tehnyt. Tällöin ”ylisijoittaja” nettoaa luovutusvoiton eli velkakirjan osto- ja myyntihintojen positiivisen erotuksen.

Se muistuttaa hyvin pitkälti osakemarkkinoita, joissa on oma ”kuponkikorkonsa” eli vuotuinen osinko. Osinko voi tosin vaihdella vuodesta toiseen, mutta periaate on sama.

Siksi velkakirjasijoittajat ovat ajautuneet osakemarkkinoiden kaltaiseen riskisijoittamisen piiriin.

 

Tervetuloa pelipöytään – valitse aluksi tappiosi

Toinen ratkaiseva tekijä tappioita jauhavien velkakirjaostojen syy piilee siinä, että sijoitusmaailmassa on siirrytty voittojen maksimoinnista tappioiden minimoimiseen.

Kun EKP:n yli yön -korko on -0,4 prosenttia niin on parempi siirtää varat pois keskuspankin tililtä vähemmän takuuvarmaa tappiota tuottavaan kohteseen. Eli jos velkakirjaostolla pääsee jälkimarkkinakoron mukaan -0,2 prosentin tuottoon niin silloin tappiot on jo puolitettu.

Viime kirjoitukseeni sain ensimmäisenä kommentin, jossa esiintyi mielestäni vahingoniloa ”porvareita” (kasinopelureita?) kohtaan. Oli ihan ”oikein”, että nukkuvat yönsä huonosti.

Tämä johtui varmastikin siitä, etten ollut tarpeeksi painottanut sitä, mitkä kaikki tahot näitä tappiollisiakin velkakirjoja ostavat. Kyseessä kun on muutakin kuin vain poroporvarit. Mukana on liikepankkeja ja eläkevakuutusyhtiöitä. Jälkimmäiset sijoittavat jo lainkin mukaan suuren osan sijoitustuloistaan (meidän eläkevakuutusmaksuja) turvallisiin kohteisiin: velkakirjoihin.

On siis ymmärrettävä, että eläkevakuutusyhtiötkin ovat nyt pakon edessä joutuneet näihin pelipöytiin, joissa ensimmäisenä istuuduttuaan valitaan tappioiden määrä. Eläkevakuutusyhtiöillä on siis tulevaisuuteen siintäviä kattamattomia vastuita, joita ne yrittävät kattaa sijoitusvoitoillaan.

Nyt kannattaa hetkeksi pysähtyä ja miettiä tarkasti. Mikäli eläkevakuutusyhtiöt ovat pakoitettuja tappioihin niin se merkitsee eläketurvan vääjämätöntä heikennystä tai eläkevakuutusmaksujen kohoamista. Olisi siten järkevämpää pistää pillit pussiin ja lakkauttaa eläkevakuutusjärjestelmä.

On perin surullista, että harmaan talouden edut käyvät yhä houkuttelevimmiksi. Harmaata taloutta on vastustettu aivan aiheellisesti nimenomaan sillä, että se ei tuota eläketurvaa. Hyvin pelkistetty kysymys onkin, että kuukausittain maksettu 500€ tuottaa sitten eläkepäivillä laskennallisesti vain 400€ eläkkeen – kannattaako se?

Palaammeko 1800-luvulle, jolloin Suomessakin vanhustenhoito oli oman jälkikasvun varassa? Eleltiin suurtiloissa, joissa asui kolme, ehkä neljäkin, sukupolvea saman katon alla. Sitten ei ole enää muuten varaa olla kamalasti vapaaehtoisesti lapseton. Ja pentuja on sitten tehtävä aina siihen poikalapseen asti, joka tulee jatkamaan tilalla ja huolehtimaan vanhemmistaan aikanaan.

Hyvä puoli tässä järjestelmässä olisi kieltämättä se, että vanhustenhoidon laiminlyönnit varmasti vähenesivät. Empatian nousua ei varmaankaan voida pitää huonona kehityksenä?

 

Kaiken se ottaa, kestääkö se kaiken?

Euroopan keskuspankki EKP:n pääjohtaja Mario Draghi piti kuuluisan puheensa Lontoossa kesällä 2012.  Hän sanoi eurokriisin repiessä koko yhteisvaluuttaa hajalle, että mandaattinsa rajoissa EKP tulee tekemään kaikkensa euron säilyttämiseksi.

Pienen ja tehokkaan ajatustauon jälkeen hän lisäsi: ”Uskokaa minua, se tulee riittämään.

EKP on toden totta tehnyt kaikkensa euroa säilyttäessään. Siinä sivussa se on romuttamassa eläkejärjestelmät, pakottanut pankit valitsemaan tappionsa – mikä tuhoaa niiden luottomahdollisuudet esimerkiksi teollisuuden yksityisiin investointeihin. Tämä on hyydyttänyt talouskasvun. Mediassa puhutaan ”kadotetusta vuosikymmenestä”. Lisää on luvassa, mutta vain kiihtyvällä tahdilla.

Yksityinen eläketurva, yksityiset sijoitukset saattavat olla kadotettuja. Jos Saksan 30 vuoden päästä erääntyvä velkakirja takoaa jälkimarkkinoilla miinuskorkoja niin tästä suosta ei oleteta pääsevän edes 30 vuodessa pois. Siinä ajassa ehtii todellakin tapahtua eläkejärjestelmän romahdus ja kaikki muukin pääomamarkkinoihin laskettava systeemi on täysin romuna. Ei sitten jää kiveäkään kiven päälle.

Sivukysymyksenä tässä nyt sellaista vaan ajattelin, että oletteko te nyt aivan varmoja, että tämä hinta siitä euron olemassaolosta on kannattavaa maksaa?

Sillä millainen talousjärjestelmä se sitten on, missä ei ole yksityisomaisuutta? Kelpaisiko kommunismi vastaukseksi? Toistan nyt vielä kysymykseni: oletteko aivan varmoja siitä, että haluatte Barabbas'n?

Yksityisomaisuuden katoaminenkin ehtii nimittäin kadota em. 30 vuoden aikana – kirkkaasti. Japanissa näytetään mallia siitä, miten keskuspankista tulee osakemarkkinoiden suurin yksittäinen omistaja. EKP on seurannut Japanin tietä pelottavan tarkasti. Tästä kansallistamisajatuksesta kirjoitin noin kuukausi sitten.

Muistutan, että tämä eurooppalainen elvytys on perua varsin kaaottisesta tilanteesta vuosien 2010-12 välisenä aikana. Jos silloin oltaisiin ihan suosiolla laskettu toimimattomat zombipankit vararikkoon niin tulevaisuutemme voisi olla hyvin paljon parempi.

Toki siinä sivussa se euro olisi varmasti kaatunut, mutta niin kaatui se ECU-järjestelmäkin ja siitä johtuen talouskasvu ponnisti nopeasti. En vain voi olla yhdistämättä euron ihailijoita taantumuksellisiin. Valitan ja olen pahoillani, mutta näin on näreet.

 

J.K.: Kiitos mielenkiinnostasi. Päivän piristyksenä voisin todeta, että se olisi sitten ensi kuun jälkeen jo marraskuu. Ja mitä ilmeisimmin EU on jollain tavalla muuttunut. Toivottavasti parempaan suuntaan. Olen pohjimmiltani vankkumaton optimisti ja toivon, että brexitin myötä  Euroopassa herätään todellisuuteen. Europainajaisen aika olisi vihdoin ja viimein syytä olla ohi.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu