Islannin opetus

Euroopan kyntäessä yhä syvemmälle talouskatastrofiinsa tehtyään alunperin väärät valinnat, voimme ilahdukseksemme kääntää katseet Islantiin. Ennen lumipeitteen saapumista Etelä-Suomeen joutui Irlanti mielenkiintoisen valinnan kohteeksi ja vain noin puoli vuotta Kreikan kirjanpidon joutumista julkisuuteen. Irlanti ja Islanti olivat molemmat kovan paikan edessä. Molempien maiden pankit makasivat kanveesissa oltuaan vain pari vuotta sitten pyörittämässä massiivista koneistoa. Irlantia nimitettiin mm. kelttiläiseksi tiikeriksi.

 

Islannin pankit ilmoittivat aika suoraan pelaavansa melko puhtaasti velkarahalla. Kun näiden kahden maan finanssisektori suhteutetaan väkilukuun ja tarkastellaan ympäripyöreästi maiden BKT:a niin ei pysty hämmästymään pankkien ympärille kyhätyn korttitalon romahduksen aikaansaantia. Vastaavasti korkeassa riskissä ovat Iso-Britannia, Ranska, Belgia, Espanja ja Saksa. Kaikkien näiden maiden suurimmat pankit rohmuavat leijonasosan maan BKT:sta. Voidaankin siis sanoa, että ilman pankkitoimintaa näiden maiden talouspotentia olisi huomattavan paljon heikompi kuin mitä se nyt on. Mutta heidän riskinsä ei ole aktualisoitunut – vielä.

 

Britit ja hollantilaiset kävivät terhakkaasti vaatimaan islantilaisilta talletusrahojaan takaisin. Islannin kansa kahteen eri otteeseen äänesti tätä toimenpidettä vastaan. Tämä toiminto ei ole ”normaalisti hyvän maun mukaista”, mutta sillä oli ehdottomat vaikutukset: Islanti meni nurin, ja on nyt tulossa takaisin. Sijoittajat saivat näpeilleen, mutta heidän ”draivinsa” on pistää rahaa liikkeelle ja saada tuottoja. Islannin putsattua pesänsä ei piileviä riskejä ole lymyilemässä nurkan takana, joten miksikäs ei? Islanti siis tekee paluuta kv-rahoitusmarkkinoille.

 

Irlannilla ei mene taas yhtä hyvin. Maa teki täysin päinvastaisen päätöksen kuin Islanti. Irlannin valtio otti hoteisiinsa käytännössä kaiken sen moskan, mitä liikepankit olivat vuosien mittaan ehtineet holviinsa lapata. Erinäiset poikkeustoimet huimaisivat jopa keskiverosukankuluttajaa. Ei riitä, että EKP lykkää rahaa Irlannin pankkien holveihin, niiden pankit tehtailevat sitä myös aivan itse. Spekulaatiot jatkuvat Irlannin yllä, kun puhdistavaa toimenpidettä ei olla saatu ajoiksi. Sama koskee Kreikkaa ja Portugalia. Kyseiset maat ovat kartoittamattomalla territoriolla, kun vuorostaan puhuvat EKP:n pääjohtaja, talouskomissaari ja euroryhmän puheenjohtaja yhdellä suulla. Samana iltana voi hyvinkin tulla analyysiyhtiöiltä ja rahoitusinstituutioilta toista virttä. Kukaan ei oikeastaan tiedä, mitä tässä pitäisi tehdä. Selvää on ainoastaan se, että nykyinen käytäntö ei toimi. Se oli tiedossa jo ennen kuin tähän peliin lähdettiin mukaan, mutta poliittiset intohimot saada Eurooppa integroitua yhteen on pitänyt tämän tehottoman, tuskaisan ja mielialoja kuohuttavan pelleilyn käynnissä.

 

Kun Lehman Brothers meni nurin ja epätietoisuus ja -luuloisuus saivat vallan rahoitusmarkkinoiden jäädyttyä katsoin Euroopan ns. velkakarttaa. Vaikken aivan pahnan pohjimmaisia asti kaapinut kävi minulle täysin selväksi se, että eurooppalaiset pankit tulevat olemaan kovassa kriisissä. Se kriisi oikeastaan alkoi jo vuosi sitten Kreikasta, mutta tätä eivät Euroopan integraatiosta fantasioineet poliitikot halunneet myöntää. He kertoivat kansalle, että tässä on valtion velkakriisistä kyse. Kansalle on paljon helpompaa kertoa, että he maksavat selkänahkansa hiertymille pelastaakseen valtioita – ei pankkeja.

 

Kriisin koko ajan syventyessä ja levitessä voimme silti vielä katsoa Islannin suuntaan ja pohtia toden teolla josko Islannin viitoittama tie olisi sittenkin se parempi tie. Tämä sattuisi tietysti koviten ranskalaisiin pankkeihin ja kun muistamme EKP:n vielä päätirehtöörinä mellastavan henkilön kansallisuuden ei liene kovin epäselvää millä tiellä euroalue jatkaa tästä eteenpäin.

 

Epäonnistumisistaan huolimatta.

0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu