Voisiko Nokiaa myydä mäkkärissä?

Nokian osakkeiden alamäki tullee jatkumaan, vaikka tyypillisesti pohjoisen pallonpuoliskon kesä on vähävolyyminen. Kukapa sitä haluaisi hermoilla pitkillä positioilla kesämökillään pörssien liikkeistä? Saadaksemme piristystä osakemarkkinoille Nokian tulisi splitata osakkeensa pariin kertaan, jolloin vaikkapa pikaruokaketjut voisivat niitä ostaa jälleenmyyntiin. ”Hampurilaisateria ja Noksun osake: 5€” – miltä kuullostaisi?

Ja vaikkei papereilla käytäisikään sittemmin kauppaa Helsingin pörssissä niin taitaa tuo olla joka tapauksessa perin turha laitos, kun ns. senttiosakkeita siirellään muutaman tuhannen kappaleiden erissä. Mahtaa jo pelkästään elektronisen kaupankäynnin sähköt syödä enemmän paalua kuin mitä kaupankäynnissä liikkuu.

Saisimme myös kotimaista omistajuutta Nokiaan ja Nokia lisää pääomaa pohtiessaan, minkä alustan se haluaa kaatuilemaan ns. älypuhelimiinsa. Ja toden totta, jos Nokia ei halua entisenä markkinajohtajana lähteä näin vulgaariin pääoman keruuseen niin onhan niitä listautuneita, noin euron osakkeita kaupan läjäpäin.

0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu