IMF haluaa Suomen pelastavan Yhdysvallat
Joskus on nieltävä myrkkyä voidaksemme pelastaa Yhdysvallat. Ihailen suomalaista jaloutta. Suomalainen maksaisi vaikka 175% tuloveroa ja 80% ALV:ia mahdollistaakseen yhdysvaltalaisen tankkaavan autonsa moninkertaisesti halvemmalla kuin suomalainen. Kuinka suomalainen tämän tekee? Kerronpa teille, jotta voitte kulkea rinta rottingilla, joskin kahleet nilkoissa. Kaikkea ei voi saada.
Tehdään ensin kuitenkin pohjustus, jotta päättely menisi oikein. Mitä lausuntoja valtionvarainministeri Urpilainen on antanut Yhdysvalloille koskien heidän velkakattoaan? Aivan oikein, niitä ei ole kuulunut. Sen sijaan Yhdysvaltain kirstunvartija Geithnerilla tuntuu olevan paljonkin neuvottavaa Euroopalle. Johtuen varmaan siitä, että siellä hommat on hoidossa. Mutta eihän Timothy ole yksin. Kuorossa on myös Hillary Clinton antamassa omia näkemyksiään.
Viesti on selvä: vyötä kireämmälle vaan – ja ihan reilusti. Onko vyönkiristykset kuiviin imemistä vai talouskasvun varjelemista? Kreikkaahan on demonisoitu huolella, eikä aivan syyttä. Mutta kun kyse on eurooppalaisista valtioista ja euron pitäisi olla vähän pirskatin mahtava valuutta niin miksi ihmeessä IMF tuntuu roikkuvan joka ainoassa ”tukipaketissa” kiinni kuin vihainen vahtikoira murtovarkaan reidessä?
Syy on se, että ilman IMF:n mukanaoloa Yhdysvalloilla ei ole oikein mitään sanavaltaa Euroopan pankkikriisin hoidossa. IMF:n kannanotot koskien tätä pankkikriisiä eivät pääosin eroa Yhdysvaltain näkemyksistä. Miksi sitten Yhdysvaltojen intresseissä tuntuu olevan Kreikan pitäminen pystyssä – vaikka pystyynkuolleena?
Yhdysvaltojen pankeilla on tiukat ja mittavat kytkökset Irlantiin ja Yhdistyneisiin Kuningaskuntiin. Logiikka on tämä: jos Kreikka tekisi velkasaneerauksen niin tasapuolisuuden nimissä sama mahdollisuus pitäisi antaa myös Irlannille, joka on myös maksukyvytön. Irlannin velkasaneeraus sattuisi Yhdysvaltoja kipeästi nilkkaan. Samoin Iso-Britannia kärsisi mittavia tappioita ja heidän velkatilanteensa ottaen huomioon maa olisi lirissä. Briteillä on myös Euroopan muilta kriisipesäkkeiltä saatavia. Ja jos britit menettäisivät luottoluokitustaan niin se olisi sayonara Yhdysvalloille.
Siksi on ehdottoman tärkeää, että eurosotkussa olisi mahdollisimman pitkään kiinni kaikki AAA-maat, Suomi yhtenä niistä. Joka ainoa miljardi, jonka täältä saa puristettua helpottaa Yhdysvaltain tilannetta.
Jos siis ystäväsi joskus tulee marmattaneeksi veronkorotuksista niin osaat kertoa hänelle, miksi hän sen tekee. Eiköhän ystäväsi ryhdistäydy ja lopettaa valittamisen. Hän kokee olevansa hienolla asialla. Sellaiset lieveilmiöt kuin mellakoinneissa tapahtuvat polttomurhat sun muut ovat vähäpätöisiä juttuja. Niiden kolmen pankkivirkailijankin oli joskus nieltävä myrkkyä. Se on sitä vastuunkantamista. Se on sitä, kun ollaan Euroopassa ratkaisemassa kriisejä.
Ihailen jalouttanne.
Kommentit (0)