Ouzoa, hattaraa ja vappupillejä

Aamusta ei vielä osannut sanoa, millaisen vastaanoton Brysselin kokous saa. Ensivaikutelmani oli, että plassun makuista mutta oikeaan suuntaan ollaan menossa: Kreikka on todettu maksukyvyttömäksi.

Kuten tämän eurooppalaisen pankkikriisin tiimoilta olen aistinut jo tapaus Bear Stearnista lähtien, on kahta lajin leiriä. Oikeastaan toinen leiri veteli kossupullonsa edelleen perjantaisin ja toinen puoli veteli eturaajojensa nahkaottimien sarveiskudokset verillä peläten pahinta. Kun Lehmanin jälkeen tapahtui jotain niin toinen leiri muodostui nopeasti. ”Mitä tässä oikein tapahtui?” Tälle leirille olen koittanut antaa vastauksia, koska ne sormenpäät verillä -porukat kyllä tietää.

Toki kun antiteesi alkaa muodostua niin sitten tulee vastapuolen hankkia lisää reserviläisiä. Syntyy sellainen ”te haluatte vaan marista” -porukka, joka on oikeastaan ihan yhtä pihalla (anteeksi vaan, tarkoitus ei ole loukata – ajatelkaa vaikka kuuluvanne johonkin toiseen ryhmään mielummin) kuin se fanaattinen ”kaikki paskaksi ja palaamaan” -porukkakin. Toiset toimii vahvistin-kaiuttimena valtamedialle, toiset höpöttää rahan luomisesta tyhjästä ym.

Joten vedetään nyt sitten ouzoa ja hattaraa naamaan ja puhallellaan vappupillejä. Mitä on tänään tapahtunut?

Fakta 1: Kreikan korot ovat tulleet alas ja parivuotisen lainan preemio on jumittanut n. 26 prosenttiin.

Puhaltakaa vappupilliinne ja huikka ouzoa päälle. Kyllä tämä tästä. Siitä huolimatta, että kun korot joskus aikanaan kipuivat 8 prosenttiin niin oli kauhia kriisi. Sitten ne olivatkin jotain 11% ja heitettiin tukipaketteja. Tuossa ne kohosivat 21% tuntumille jokin aika sitten ja oli maailmanloppua taas povattuna eurodespoottien toimesta. Joten riehaantukaa nyt oikein kunnolla tästä korkotasosta! Kaikki on pelastettu, eläköön! Huomautus: korkotaso voi tulla reippaastikin alas, mutta se oikeastaan vaatii sellaiset olosuhteet, että sitä on muuta murehdittavaa.

Fakta 2: Talouskomissaari Rehn sanoo, että nyt alennetuilla koroilla Kreikka, Irlanti ja Portugali ovat kestävämmällä tiellä ja euroalue on ohjattu pois myrskykurssilta.

Miksei niin tehty heti aiemmin? Yrittikö IMF, EU & EKP olla jotain koronkiskuri-verenimijöitä? ”Koitetaas, selviääkö pojat tästä?” Ja onko tämä tarpeeksi? Tullaanko jossain vaiheessa kuulemaan lausuntoja mahdollisten velkojen anteeksiannon jälkeen, että nyt on hyvät edellytykset kasvulle?

Fakta 3: Eurooppalaiset pankit kirjaavat yli 20 miljardin tappiot kokouksen sovitun esilletulon myötä.

Tämä on pikkaisen eri asia kuin että pankkiirit saivat taas 159 miljardia.

Että näin. Faktoja ja ”faktoja” saa ihan vapaasti jakaa sinne sun tänne, mutta oikeesti…

Omat faktalähteeni:

1) http://www.bloomberg.com/apps/quote?ticker=GGGB2YR:IND&n=y

2-3) http://www.telegraph.co.uk/finance/financialcrisis/8654064/Eurozone-debt…

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu