Epävarmuuden viikonloppu
Eilisestä rytinästä sanottiin, että kyse oli suoranaisesta paniikista. Aivan varmasti. Aasia tuli vielä vauhdilla alas ja Euroopassakin aloitettiin paniikissa. Osa kaupoista oli varmaan odotuksella ja markkinoiden ensimmäinen puolituntinen tällaisessa ilmapiirissä on sekava. Nytkin nähtiin pieni hätäkäynnistys. Moni ajattelee nyt olevan se hyvä ostoajankohta. Toiset epäilevät jo ylimyyntiä. Jokainen haluaa toimia ensimmäisenä, sillä tavalla toimimalla kerää parhaimmat voitot.
Usko voi myös hyytyä. Varovaiset pelaajat ottavat pienen varman voiton ja myy hieman voittaneet kuponkinsa. Taas mennään alas. Mukana on vielä ns. pakkorakosessa toimijat, joiden on pakko myydä, tappioita ei voi kestää enempää. Tiedossa on lisäksi Euroopan markkinoilla EKP:n olevan velkakirjaostoksilla. Millaisilla määrillä? Se selviää vasta maanantaina. Epävarmuuden viikko saa vierelleen epävarmuuden viikonlopun.
Kahta yksittäistä tilastotietoa odotetaan kuumeisesti. Miten Italian BKT on käyttäytynyt ja Yhdysvalloissa hermoillaan maatalouden ulkopuolisten työpaikkojen määrästä. Pari piirua ohi ennusteiden ja epävarmoissa olosuhteissa voi luisu jatkua tai ankeus vaihtuu hurmokseen. Tilannetta ei helpota ennakkoveikkaajien suuri määrä, jotka lyövät asiasta vetoa kuin jalkapallo-ottelun lopputuloksesta. (klo 12 tuo Italian tieto julkistettiin ja se oli odotusten mukainen).
Mitä ilmeisimmin tulemme näkemään hyvin rankasti heiluvat käyrät tänään. Käyn Yhdysvaltojen markkinoiden hiljennettyä. Sitä ennen tilannetta on mahdotonta arvioida. On selvää, että moni eurooppalainen pankki on pahasti alipääomitettu ja niiden markkina-arvon ”pitäisikin” tulla alas, mutta eiliset kaksinumeroiset laskuprosentit eivät enää välttämättä korreloi oikeaa tilannetta.
Hulluus ja epävarmuus leimannevat tätä päivää. Jos itsellä on rahat tänään kiinni uhkapelin vuoksi niin hermot voivat mennä.
Kommentit (0)