Eurokansalaiset tuuliajolla, osa 2

Viimeksi kirjoittaessani aiheesta nostin oman ehdotukseni markkinoiden silmissä tehdystä euron kahtiajaosta. Tällöin luontevaa olisi tehdä liittovaltioajattelukin samoilla rajoilla, sekä mahdollisesti tiedustella nyt euroalueen ulkopuolella olevien valtioiden kiinnostusta uuteen jakoon. Brysselin kokouksen aikana pari ”itäblokin” maata veti euroneuvottelut pöytälaatikkoonsa: Puola ja Unkari. Jälkimmäinen on valuuttalainoinensa kovissa ongelmissa. He ovat ottaneet paljon valuuttalainoja Sveitsin frangeissa ja nyt muuttuneet valuuttakurssit tuovat kovaa päänsärkyä. Siitä huolimatta kiinnostus nykymuotoista euroaluetta kohtaan on vähentymässä, enkä tätä ihmettele. Lähes jokainen tietää, ettei näin voi jatkua. Euron kahtiajako on torpattu muutaman kertaan argumentilla, ettei sellaiseen löydy välttämättä edes poliittista tahtoa. Sen sijaan samoista aivoista lähtee varaukseton koko euroalueen integroiminen omaksi liittovaltiokseen. Saksassa tämä poliittinen into on koetuksella.

Mutta ajatellaan nyt sitten koko 17 rahaliitossa olevien valtioiden fuusioitumista yhdeksi isoksi liittovaltioksi. Hyviä puolia on tietysti se, että kaikki standardisoituu: raha- ja finanssipolitiikka. Kansantaloudelliset erot tasaantuvat, eikä heikotkaan lenkit joudu helposti kurimukseen, kun markkinoiden pitäisi lähteä sitten kampittamaan sellaisia tekijöitä kuin Saksa. Tiettyihin ongelmakohtiin sen sijaan ei ole tullut federaatiovimmaisilta puhujilta mitään reaktiota, ratkaisuehdotuksista puhumattakaan.

Kreikka jatkuvissa ongelmissa

Kreikan ongelmat eivät rajaudu maksukyvyttömyyteen. Sitä ei poisteta velkasaneerauksella ja jatkuvalla euroletkuruokinnalla. Kreikan rakenteelliset ongelmat ovat liian syvällä ja liian erilaisia ns. hyviin tai edes keskinkertaisiin euromaihin. Kreikan lähes olematon mukanaolo ei juuri heiluta itse euroa ja siinä Kreikalla onkin ongelmia: maa tarvitsee lisäksi kokonaan eriarvoisen valuutan.

Saatuaan halvan valuutan Kreikan tulee lisäksi tehdä mittavat rakenteelliset muutokset. Ne pääongelmat on käyty niin monessa mediassa varmasti puhki asti, mutta kertauksena: Kreikalla on liian ongelmallinen veronkierto. Rikkaiden omaisuus on hyvin suojissa ja nyt valtion tuloja ei voi lisätä ilman katujen kiehumista enää niiltä, jotka elävät kädestä suuhun eivätkä siksi voi vaikka paeta maasta. Kreikalla on hatara lainsäädäntö, jonka vuoksi investoijat ovat pysytelleet poissa maasta jopa illuusiokasvun vuosina, jolloin julkisen talouden tuhlaus sai BKT:t painamaan kauniisti plussalla. Ammattiyhdistysliikkeillä on aivan liiaksi valtaa. Investoija voi huomata laajojen lakkoaaltojen edessä olevansa voimaton. Parempi investoida maahan, missä on tuottavaa työväkeä. Lisäksi korruptio tietää yleensä kustannuksia ulkomaisille investoinneille.

Kreikan pitää siis saada kaikki kolme tekijää: halvahkon valuutan, tuntuvan velkasaneerauksen ja rakenteellisten ongelmien korjaaminen. Koko euroalueessa pysyminen ei tuo Kreikalle ensimmäistä ehtoa. Yllämainittujen ongelmien korjaaminen vahvalla valuutalla ei tuo Kreikalle niin nopeasti kansan haluamaa muutosta. Vyötä kiristetään siis turhan vuoksi. Se lisää levottomuutta. Tämän kaikki yhteenlaskettuna antaa viivan alle pitkän ja suuren vajeen. Liittovaltion parempien maiden tulee varautua pitkään, jopa vuosikymmenien mittaiseen tulonsiirtoon. Aika voi lyhetä jonkin verran velkasaneerauksilla, mutta pääsääntöisesti muu euroalue kantaa nämäkin tappiot. Yhteinen kuormitus ei siis parane liittovaltiossa yhtään pitkään aikaan. Tosin, Kreikka voisi saada liittovaltiossammekin kipeästi tarvitsemansa halvemman valuutan – mutta sen hinta voi käydä euroruokintaakin kamalammaksi painajaiseksi.

Pankkikriisissä nähty vasta jäävuoren huippu

Federaatioalueen pankkijätit ovat alkaneet nähdä jo pidemmän aikaa povaamani kohtalon partituurin ensimmäiset tahdit. On myönnettävä, että kahden euron aluejaon myötä meidänkin kontolle tulisi Saksan pankkeja. Sen sijaan voisimme vähemmän joutua hermoilemaan Italian, Ranskan, Espanjan ja Belgian pankeista. Hollannissa tilanne voi lisäksi vielä kärjistyä, mutten usko siihen vielä ennen vuoden loppua.

Euroopan ns. ongelmamaiden (Ranska ja Belgia mukaanluettuna) suurien pankkien taseissa muhii raikkaasti yli 12 000 miljardin euron lainataseet ja esimerkiksi Espanjan pikkupankkien kuormasta kasaantuu niistäkin lisäksi reippaasti lisärasitetta. On tietysti turha ajatella, että kaikki olisivat verrattavissa roskalainoiksi juuri nyt. Tilanne on kärjistynyt, ja kun ongelmat kasaantuvat pienistä pisaroista isoiksi puroiksi kohti pankkijättejä niin oikeastaan vasta Italian ja Espanjan ongelmien ilmetessä alkoi tapahtua. Dominoefekti etenee pahanenteisesti. Kriisiin ajatuvat pankit kohtaavat kolme pahaa yhtäaikaista ongelmaa: talletuspako, osakekurssien lasku ja roskalainoiksi luokiteltavan taakka lisääntyy.

EKP lähti tukkimaan näitä vuotokohtia. Se lupasi rajattomasti luottoa pankeille, joilla on vaikeuksia löytää rahoitusta normaaleja rahoitusreittejä. Lisäksi EKP lähti ostamaan hylkiövelkakirjoja. Italiaa ja Espanjaa ei voida uskottavasti lähteä tukemaan nykytrendin mukaan tukipaketeilla. Lisäksi näillä mailla ei ole nykyisillä velkakuormilla ja alijäämillä mitään mahdollisuuksia kansallistaa pankkijättejään. Ja mikäli Italia on vaikeuksissa niin sitten on syytä epäillä Ranskankin pankkeja. Nythän jo pelkät Kreikan olemattomasta velkojen uudelleenjärjestelystä koitui jo sellaiset markkinahuhut, että oksat pois. Haluaako kukaan enää omistaa näitä pankkeja?

Joutuisiko EKP vielä lähtemään osakeostoille? Mikäli sen kontolle siirtyy koko roskakasa hätääntyneiden sijoittajien lähtiessä Euroopasta lopullisesti niin se merkitsisi EKP:lle pääomitustarvetta. Pahimmillaan siis tuhansia miljardeja euroja. Lienee turha edes kuvitella euron pitävän pintansa tämän luokan tempuilla.

Tämän luokan pankkikriisillä on myös taipumus äityä luottolamaksi. Ei siis ole lainkaan mahdotonta nähdä samanlaista rahoituksen täysimääräistä jäätymistä kuin mitä Lehman Brothersin jälkimainingeissa nähtiin. Kuvio on nyt pitkälti samanlainen kuin syksyllä 2008: kovaa hermostuneisuutta ja talouden makroluvut kehittyvät huolestuttavaan suuntaan. Siitä turbulenssista selvittiin nopean elvytystaktiikan avulla. Nyt tilanne on sikäli huonompi, että lähes joka kolkalla puuhataan vain vyönkiristyksiä.

Euron joutuminen täydelliseksi hylkiövaluutaksi on täysin mahdollista. Vientiteollisuuden puolesta hurraavien kannattaa muistaa myös kaksi muuta asiaa: tuontienergiamme (ja kaikki muukin tuonti) kallistuu rajusti ja euroalueen yritykset ovat paikottain paljon houkuttelevampia yritysostosten kohteita. Eläkejärjestelmämme tulee kohtaamaan kovia ongelmia yritysten markkina-arvojen haihtuessa taivaan tuuliin, mutta federaation muissa (osa)valtioissa kattamattomien vastuiden kunnioittaminen tuntuu tällä hetkellä täydeltä utopialta.

Tällaiseen euroalueen federaatioon ei saksalaisilla ymmärrettävästi ole minkäänlaisia haluja. Siksi minua hieman hämmentää suomalaisten into lähteä kaikessa hiljaisuudessa tähän projektiin. Federaatiointoilijoilla lienee vastaukset minun esittämiin kysymyksiin ja näkemiini ongelmakohtiin, joten tarttukaa rohkeasti näppäimistöönne ja osoittakaa huoleni turhiksi.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu