Mitä jos Saksa sanoo: "Auf wiedersehen, €"?

Onko meillä suomalaisilla todella kovat luulot itsestämme ja merkityksestämme maailman taloudelle? Eräiden täällä Puheenvuorossa näkyvien mietteiden mukaan Suomi on kaatamassa koko EU:n demareiden vakuusjupakalla. Vielä mielenkiintoisemmaksi asia on menossa jos 200 edustajan parlamentissamme 39 kansanedustajaa pystyisi kaatamaan koko Euroopan talouden oppositiosta käsin? Missä tällaisten väitteiden todellisuudentaju oikein on?

Unohdammeko me n. 5,2 miljoonan sierainparin määrällä, että euroalueella on tasan yksi suuri ja elinvoimainen talousmahti ja sitä aluetta ei kutsuta Suomeksi? Ohitammeko me luuloissamme ja visioissamme tyystin tämän suuren talousmahdin pelot ja intressit? Pohdinnan tekee mielenkiintoiseksi sen, että Suomella ja tällä talousmahdilla, Saksalla on hyvin samansuuntaiset taloudet ja meillä on yhteiset huolet ja murheet tulevasta. Sanovat, että pienimmät koirat haukkuvat ja räksyttävät kaikista terhakkaimmin koska ne pelkäävät enemmän esimerkiksi meitä ihmisiä. Ehkä siitä samasta syystä Suomessakin keskustelu on mennyt osittain jopa täydelliseksi mustamaalaamiseksi ja harhaisten mielikuvaheittojen temmellyskentäksi. Analysoidaan hieman Saksan politiikkaa. Analyysi ei välttämättä ole oikea, mutta toivottavasti sen taustalla olevat kiistattomat faktat herättävät tärkeämmän keskustelun: mitä me sitten teemme, jos Saksa irtaantuu eurosta.

Merkelin ja Sarkozyn kokous

Viime viikon pari viimeistä pörssipäivää (11.-12.8.) vietettiin huojentuneissa mielialoissa. Tiedotusvälineissä kiisi tieto siitä, että Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Nikolas Sarkozy pitävät kriisipalaverin Pariisissa. Tämän kokouksen oletettiin ilman muuta olevan merkki siitä, että nämä kaksi johtajaa ottavat kiireellisesti esille eurobondit ja kasvattavat pikatahtia Euroopan väliaikaisen vakausrahaston (EVVR) koon.

Molemmat toimet tietäisivät sitä, että yksityiset sijoittajat ja rahoittajat saisivat omat riskinsä euromaista myytyä hyvällä hinnalla pois eurokansalaisten murheeksi. Tämä on selkeästi itsekästä ajattelua, eikä siinä ole mitään väärää. Tämän pitäisi myös joidenkin suomalaisten osata nähdä. Talousmaailma on nyt kova kovaa vastaan, eikä siinä suuret tunteilut paljoa paina.

Em. ajankohdan jälkeisenä viikonloppuna useampi talousalan asiantuntija oli sitä mieltä, ettei Sarkozyllä ole mitään toivoa saada Merkeliä taipumaan eurobondeihin eikä EVVR:n kasvattamiseen. Kokouksesta olisi tulossa täydellinen pannukakku – ainakin yksityisten sijoittajien perspektiivistä.

Kokouksen julkilausuman retoriikka paljasti itse asiassa paljon. Sarkozy ei kieltänyt eurobondeja, vaan jätti asian roikkumaan mahdollisuutena joskus myöhemmälle ajankohdalle. Tilanne muistuttaa hyvin pitkälti Suomen ja puolustusliitto Naton ”joskus myöhemmäksi tehtävästä päätöksestä”. Tällä pyritään vain pitämään ns. mahdollisuutta auki ilman minkäänlaisia intressejä aktualisoida tämä potentia.

Ranskan kanta eurobondeihin on sen omista pankkiensa kytköksistä johtuen selkeästi myönteinen, mutta heillä on tiedossa myös n. 20% osuus EVVR:n koosta. Sen sijaan Saksalla se on jyrkän torjuva, vaikka heilläkin on melko suuria kytköksiä pankkiensa kautta euron ongelmamaihin. Eurobondien preemiovaateita laskeneet analyytikot odottavat, että Saksan omat rahoituskustannukset kasvaisivat eurobondien myötä 47 miljardilla eurolla. On päivänselvää, ettei Saksalla ole tällaista halua lähteä tukemaan pääosin ranskalaispankkien kautta puljaavia rahoittajia sen kummemmin kuin suoraan ranskalaispankkien omia tekemiä korkosijoituksia ongelmamaihin.

Merkel on todennäköisesti ollut jyrkän kieltävä Sarkozyn ehdotuksille. Merkel tuli vastaan varainsiirtoveron esilletuomisessa ja antoi Sarkozylle luvan puhua eurobondeista tulevaisuuden mahdollisuutena. Näin Sarkozyn ei tarvinnut sanoa suoraan, ettei kuuna päivänä nähdä eurobondeja.

Varainsiirtoveron lisäksi kokous tarjosi kaikkea perussoopaa, millä pyrittiin luomaan näennäisen integroitumisen edistymisaikeista. Siis sanahelinää sanan varsinaisessa kontekstissa. Mihin esimerkiksi Herman Van Rompuyn uusi vakanssi tulee vaikuttamaan, kun euroalueella on jo vastaavanlainen henkilö: Jean-Claude Juncker? Van Rompuyn uusi esilletulo taas solvaa markkinoita: ”Te vain ylireagoitte”. Samalla Van Rompuy toistaa saman kuin Sarkozy: eurobondit ehkä kenties mahdollisesti saattaa tulla kaiketi joskus tulevaisuudessa.

Merkel on toiminut kokouksessaan täysin saksalaisten intressien mukaisesti eikä ole suostunut ottamaan kansalleen yhtään lisää itsekkäiden sijoittajien riskiä vastaan. Merkelin ja saksalaisten itsekkyys ei ole yhtään sen huonompaa tai väärempää kuin näiden sijoittajien.

Saksakin on vain matkustaja euron Titanicissa

Joillain saattaa olla sellainen käsitys, että Saksa olisi jollain lailla euroalueen kipparina. Viimeistään Saksan julkistettua toisen kvartaalinsa BKT-lukemat kävi tosiasiat tämän kippari-mielikuvan niskaan. Saksa on mukana yhtä lailla vain matkustajana. Ehkä Saksa on yläkansilla loistohyteissä, eikä kaleeriorjien joukossa suoraan konehuonekannen yläpuolella.

Kun makrolukuja katsoo tulevaisuuteen, esimerkiksi uusien tilausten valossa niin Saksa on seuraavaksi ottamassa todennäköisimmin pakkia. Talous kylmenee vähän joka puolella, eikä Saksankaan vienti enää vedä samalla tavalla. Tämä kylmä tosiasia pitäisi nähdä myös Suomessa, eikä se todellakaan johdu mistään demareiden vakuushöpinöistä tai liittovaltioajattelumallin torppaamisesta. Meidän vientiluvut tulevat mitä ilmeisimmin kokemaan samanlaisen jarrun.

Saksalla on huolena nyt sen oman maan kansalaiset ja heidän hyvinvointi. Sellaiseen huolestuneisuuteen eivät tule auttamaan mitenkään 47 miljardia korkeammat rahoituskustannukset. Siihen kuvaan ei sovi EVVR:n kasvattaminen. Toisaalta Saksakin tietää, että nykyinen järjestelmä, EMU (European Monetary Union) ei vain toimi. Saksan pitääkin siksi tehdä jonkinlainen liike ja jos se ei ole liittovaltio, ei eurobondit eikä EVVR:n kasvattaminen, se todennäköisimmin on eurosta irtaantuminen.

Se on tiedossa, että Saksa joutuu silloin pääomittamaan omia pankkejaan. Toisaalta Merkelin on helpompi myydä saksalaisille ajatus siitä, että he pelastavat omia pankkejaan eivätkä ulkomailla toimivia pankkeja. Yli puolet saksalaisista haluaa euroalueen jäsenistöön tarkistuksia. Reilusti yli puolet haluavat Kreikan ulos valuuttaliitosta – mutta myös yli puolet haluavat Saksankin lähtevän. Kysymykset eivät ole päällekkäisiä.

Saksan ja EKP:n yhteentörmäys

Allekirjoittanut ei ole ainoa, joka kritisoi EKP:n toimia. Oma kritiikkini ei tosin ole juuri koskaan täysin korrektia. Saksan keskuspankin johtajan Jens Weidmannin käytös EKP:n erikoistoimia vastaan on jyrkän kielteinen. EKP:n sisällä Jürgen Stark – saksalainen niinikään – on samaten vahvasti eri mieltä EKP:n toimista. Molempien mielestä EKP on vain suuri roskapankki.

Saksan huolena on tietysti se, että EKP:n kerätessään taseeseen arveluttavan arvoisia velkakirjoja ja näiden maiden liputtaessa maksuhäiriötä EKP joutuu vielä nollaamaan ongelmamaiden velkoja. Toisin sanoen: EKP joutuisi luomaan euroja palauttaakseen tasapainoja, ettei konkursseja syntyisi. Luodut eurot taas uhkaavat hintavakautta. Se on oikeastaan ainoa EKP:n virallinen mandaatti, mikä on jäljellä ja EKP:n säännöistä se, mitä ei olla vielä laiminlyöty.

En epäile hetkeäkään, etteikö Saksa haluaisi rahapolitiikan saksalaisten omiin käsiin. Se ei onnistu valuuttaunioni eurossa, joten paineet euroalueelta lähtemiseen kasvaa tätäkin kautta. Yllättävää sinänsä on sekin, että ihan tavallisten saksalaisten keskuudessa pidetään parempana, että heidän käyttämänsä valuutta on arvostettu ja kunnioitettu. Siihen ei millään mallaa ajatus siitä, että EKP pilaa euron maineen.

Epäitsekkäät suomalaiset

Suomalaiset ovat ärähtäneet kunnolla ja kovaan ääneen. Demareiden vaaliohjelman mukaisesti hallitusohjelmaan kirjattiin selkeästi, ettei Suomi osallistu tukipaketteihin enää ilman vakuuksia. Siitä on noussut melkoinen kohu. Osaa suomalaisista tämä kohu on pelästyttänyt niin pahanpäiväisesti, että niistä vakuuksista oltaisiin nyt ilomielin luopumassa. Miksi suomalaisten pitäisi olla nyt epäitsekkäitä kaikkien muiden toimiessa täysin itsekkäästi ajaen omia etujaan?

Argumentteina on käytetty mm. sitä, että nyt on liian vakava paikka ruveta ärhentelemään. Sanoisin, ettei mitään paikkaa saada näyttämään niin merkityksettömältä, etteikö suomalaisten yli käveltäisi empimättä. Miksi juuri meidän tulisi olla kynnysmattona, eikä kenenkään muun?

Kysymykseen vakuuksien mielekkyydestä ei saa ohittaa sitä perustavanlaatuista vikaa, mikä meillä oikeamielisillä suomalaisilla on. Vuonna 2003 Suomi ärähti ideasta, että Välimeren maiden velkaa pidettiin yhtä vähäriskisenä kuin Saksan velkaa. ”Painostavassa hiljaisuudessa” Suomen ärjyntä torjuttiin, eikä asiasta suostuttu edes keskustelemaan. Kuten nyt nähdään niin olisiko näiden ”epäitsekkäiden suomalaisten” myönnettävä, että siinä kohtaa itsekkyys olisi ollut täysin tervettä, ja mikäli politiikka olisi hoidettu Suomen ehdotuksen mukaan niin me emme yksinkertaisesti edes olisi tässä liemessä?

Ylläolevien kappaleiden mukaisesti haluankin tiedustella kaikilta suomalaisilta – sukupuoleen, säätyyn, puoluekantaan tai peräti itsekkyysasteeseen katsomatta – mitä meidän tulisi tehdä, jos Saksa irtaantuu eurosta? Tuleeko meidän siitä huolimatta pysyä euroalueessa kiinni vai pitäisikö meidänkin ottaa hatkat? Ja mikäli lähtijöinä olisi enemmänkin Saksan kaltaisia maita niin tulisiko meidän tiivistää yhteistyötä: joko Välimeren maiden kanssa tai Saksan kaltaisten teollisuusmahtien kanssa?