Maryam Nemazee takaisin Bloombergin The Pulsessa!

Mukavan pehmeä-ääninen taloustoimittaja Maryam Nemazee oli viikon tuuraamassa Bloombergin New Yorkin studiolla, mutta on onneksi palannut toimittamaan Euroopan toimipisteeseen Lontooseen The Pulsea. Kahden tunnin ohjelmaa voi seurata arkipäivisin klo 11-13 Suomen aikaa osoitteessa: http://www.bloomberg.com/tv/

Valitkaa Euroopan lähetykset. Iltaisin klo 21 pitää vaihtaa Yhdysvaltain lähetyksen puolelle, jos haluaa seurata tarkemmin Yhdysvaltain markkinoiden liikkeitä.

Maryam Nemazee syntyi Iranissa ja toimi ennen Bloombergiin siirtymistään Al-Jazeeran toimittajana. Juontaessaan The Pulsea hänellä on yleensä hyviä vieraita kertomassa talouden näkymistä. Ohjelma vetää melkein vertoja CNBC:n Squawk Box Europelle, mutta jätin kanavatilauksen pois.

Yleisesti ottaen CNBC:n ohjelmat ovat vähemmän kertaavia. Bloombergillä on ikävä taipumus lähettää samoja koosteita uusintoina, tai ainakin uudelleenkerrottuina n. tunnin sykleissä. Kuitenkin, yhden tunnin ajan saa hyvin seurattua vaikka aamukahvin äärellä. Ikävästi The Pulse tulee kovin myöhään.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu