Mitä euroalueen velkakriisille pitää nyt tehdä

Jäsennän tämän blogin kolmeen osaan. Mitä ihan viime aikoina on tapahtunut, mitä tulee tehdä nyt ja mihin pitää pyrkiä pidemmällä tähtäimellä.

Kriisi ei enää kyde, se roihuaa

Jo kesällä puhuin euroalueen velkakriisistä pankkikriisinä. 2008 alkaneen kriisin muodonmuutos on vaihtunut pankkikriisistä valtioiden velkakriisiksi ja aivan viime aikoina se on muuntumassa takaisin pankkikriisiksi. Tästä seuraa luottolama ja Lehmanin tapaiset katastrofaaliset seuraukset.

Pankkikriisi näkyy monella tavalla. Blogiani seuranneet ovat huomanneet monenlaisia käppyröitä, ja elokuun lopussa laitoin 3 kuukauden Liborin kohoavat lukemat. Emme ole vielä Lehmanin lukemissa, mutta suunta on selvä ja mitä kauemmin tässä ihmetellään, sitä varmemmin tämä kriisi äityy pahemmaksi. Oheisessa kuvassa on uusimmat päivitykset, ja suunta on edelleen pysynyt samana.

Libor (London interbank offering rate) ja OIS (overnight indexed swap rate) välinen korkoero indikoi sitä riskilisää, mitä pankit haluavat vastineeksi lyhytaikaisesta rahoituksestaan toinen toisilleen. Toisin sanoen, mitä korkeammalle tuo ero nousee, sen epäluuloisempia pankit ovat toisiaan kohtaan. Tämän vuoksi tätä korkoeroa tituleerataan yleisesti ”luottolamaindikaattoriksi”.

Ranskan pankkeja on epäilty paljon. Syinä ovat olleet Kreikan – ja muiden euron ongelmamaiden – lainataakat kuin dollariswappien hinta, ja jopa saatavuus. Saatavuus ammuttiin sentään alas, mutta vastaavat huhut hermostuneilla markkinoilla osoittaa tuhoavan vaikutuksensa. Ranskan pankkien ongelmista ei kuitenkaan puhuta paljoa siitä, miten helposti ja mihin hintaan ne saavat arvopapereitaan likvidiksi. Lisäksi niillä on omistuksia kreikkalaispankeista, jotka ovat saman tien nurin, jos Kreikka ajautuu vararikkoon. Tämä tietää paljon vakavampaa iskua näille pankeille.

Tämän vuoksi kyseessä on jo pankkikriisi ja kaatuessaan nämä pankit aiheuttavat sen kuuluisan Lehmanin ilmiön. Tällä ilmiöllä ei siis ole mitään tekemistä sen kanssa, vaatiiko Suomi vakuuksia vai ei tai jääkö Suomi osallistumatta Kreikan toiseen tukipakettiin. Se on käynyt selväksi jo niin monelta taholta, ettei Kreikan velkajärjestelyä voida estää tällaisilla tukipaketeilla.

Vaikka Suomi ei osallistuisikaan tukipakettiin niin se ei tarkoita automaattisesti sitäkään, että Suomi eroaa eurosta, EU:sta, julistaa täydellisen eristäytymisen Pohjois-Korean tapaan ja jää ikuisiksi ajoiksi yksinään nurkkaan mököttämään. Tämän sanon ihan siksi, että se tuntuu olevan kovin monella se ainoa vaihtoehto, mikäli emme suostu lapioimaan rahaa velkasaneerattavalle maalle.

Lyhyen ajan toimi: pankkien pääomitus

Nykyinen tukipakettien kirjoittelu on toimimaton päiväuni, jossa Kreikkaa (ja muita ongelmamaita) vaaditaan tekemään taloudellinen itsemurha, ja mitä kautta niiden kokonaiskysyntä heikkenee kasautuen sitten meidän vientilukujen ongelmiin ja kotimaisen työttömyyden kasvuun ja yritysten nurinmenoon. Tästä saatiin jo esimakua siitä, että Saksan talouskasvu on jämähtämään päin. Myös euroalueen ostopäällikköindeksit ovat tulleet sellaista vauhtia alas jo pidemmän aikaa, että talous jäähtyy euroalueella enempikin.

Kreikan talous supistuu ennakoitua enempi, sen menot kasvavat ja tulot pienenevät. Yhtälö ei kerta kaikkiaan toimi.

Sen sijaan Kreikka tarvitsee velkajärjestelyn, tuntuvan sellaisen. Sen muoto ei voi olla mitään velkakirjojen juoksuaikojen pidentämistä. Sen tulee olla niiden mitätöimistä. Tästä koituu ilman muuta Kreikkaa luotottaneille tahoille välittömiä tappioita alaskirjausten muodossa. Nämä pankit ajautuisivat siis niinikään konkurssiin ja luottolama pääsisi valloilleen.

Estääkseen tämän tulevat valtiot hätiin. Vastikkeettoman pankkien pääomittamisen sijaan valtiot voisivat hyvinkin ostaa pankkien osakkeita – mahdollisen muun tukitarpeen lisäksi. Päästyään pahimmasta ylitse osakkeet voitaisiin myydä ja pankit palauttaa tukirahat takaisin. Tällä menetelmällä vältetään myös ns. moraalikato. Tukitoimien ja osakeostojen määrän näkee markkinoista: kun ne alkavat toipua on toimet riittävällä tolalla.

EKP voi jatkaa tukiostojaan velkakirjojen osalta. Koska kyseessä on kuitenkin hyvin kohdennetut maat niin järjestelmään tulee tehdä toinenkin radikaali muutos: euroalue on jaettava kahtia.

Kahden euron Eurooppa

Esimerkiksi Kreikan ongelmista osa johtuu siitä, ettei Kreikalla ole omaa rahapolitiikkaa. Sen käyttämä euro on liian vahva maan saadakseen investointeja. Kreikan työn tuottavuustaso on aivan liian alhainen siihen, että nykyisellä euron kurssilla kukaan järjellinen investoi maahan. Vastaavasti monella muulla maalla inflaatio on liian kovassa laukassa eteläisen Euroopan korkovaatimuksiin.

Koska EKP:n tukitoimet ovat suunnattu yksinomaan ongelmamaihin niin oikeudenmukaisuus jää nopeasti jalkoihin ja yleinen tyytymättömyys aiheuttaa eripuraa. EKP:n rinnalle pitääkin luoda toiselle eurolle oma keskuspankkinsa. Pohjoisen euron alueeseen tulisivat Hollanti, Suomi, Saksa ja Itävalta, sekä mahdollisesti Viro ja Luxemburg. Eteläiseen euroon jäisivät Kreikka, Italia, Espanja, Portugali, Kypros, Ranska ja Belgia. Slovakia, Slovenia ja Irlanti voivat halutessaan liittyä eteläiseen euroon tai jäädä omaan kansalliseen valuuttaan.

Valuutta-alue jaetaan siis kahteen erilliseen osaan, ja molemmille osille tulee oma valuutta ja oma keskuspankki. Vakaussopimuksia ruvetaan noudattamaan. Maita voidaan liittää myöhemmin uudelleen yhteen, kunhan kriteerit toteutuvat. Esimerkiksi nyt Belgian pankkien tilanne on vielä täysin auki ja niiden osuus kansantuotteesta on arveluttavan suuri. Maa todennäköisesti olisi kuitenkin ensimmäisten joukossa, jotka voitaisiin hyväksyä pohjoisen euron alueeseen.

Pohjoiseen euroon voidaan kysyä myös muita maita mukaan. Norjan ja Ruotsin hyväksyntä olisi melko nopea prosessi. Nyt näitä maita ei ymmärrettävästi huvita tulla tähän sekamelskaan mukaan pyörimään.

Kreikka saisi näin halvemman valuutan, sama helpotus koituisi myös muille ongelmamaille. Heidän ohjauskorkoa voitaisiin myös pikaisesti laskea nykyisestä puolestatoista prosentista, koska siinä ei ole pohjoisen euron maiden vaatimaa inflaatiota hillitsevää korkeamman korkotason painetta. Ranska saisi helpommin jättisaatavistaan enempi takaisin eteläisen euroalueen kasvun myötä, eikä jäisi zombipankkiensa panttivangiksi ikuisiksi ajoiksi.

Samalla pohjoisen euron alueen tuontienergia kävisi halvemmaksi, siis ihan suoraan tuotantokustannukset halpenisivat vahvemman valuutan vuoksi. Tarvitsemme täällä Suomessa joka tapauksessa taloutemme sopeuttamista. Vientiprofiiliamme tulee joka tapauksessa tarkistaa, koska vaikka nykymallisella yhdellä euroalueella jatkettaisiinkin niin vyönkiristysohjelmien vuoksi vientimme alueelle sakkaisi joka tapauksessa.

Olisimme pohjoisen euron kanssa Saksan kanssa kuitenkin samassa valuutassa edelleen kiinni, ja Saksahan näistä nykyisistä euromaista meidän ylivoimaisesti tärkein kauppakumppani kuitenkin on. Meidän ei siis tulisi pelätä kokonaan uudistuksia vientiprofiilissamme, koska se joudutaan tekemään joka tapauksessa. Ilahduttavaa onkin esimerkiksi se, että viime aikoina vientimme mm. Kanadaan on kasvanut reippaanlaisesti (+92%).

Tällä kaikella toimella olisimme edelleen kimpassa meille tärkeiden maiden kanssa. En ymmärrä sitä tunteiden paloa, joiden mukaan koko euroalue tulisi säilyttää koskemattomana. Mitä iloa meille Kreikasta loppujen lopuksi on?