Talousjournalismin rappiotilan loppu

Talousjournalismi on todella hankala laji. Asiat pitäisi kertoa niin kuin ne ovat, mutta kun joku maksaa palkkaa, toinen pari saunailtaa ja kolmas hoidattaa melko tyyriit analyysiyhtiöiden palvelut… ja pitää myös ymmärtää pelätä sitä, ettei mikään etuus ole ikuinen. Lipsuu väkisinkin.

”Unohda koko juttu”

Talousasiat ovat pitkään mielletty vain sellaisille, jotka varmaan nukkuvatkin kraka kaulassa ja osakesalkku kainalossa. Uutiset ovat lisäksi olleet vain kuivakkaita markkinakatsauksia tyyliin: ”Yuan vahvistui dollariin nähden 0,00000001%”. Listaan pitää tietysti laittaa myös öljyn barrelihinta, keskeiset korot ja mahdollisesti jokin parin korkopinnan muutos joistain velkakirjoista. Puhelinluetteloakin lukee mielummin, jos sellaisia vielä olisi.

Sitten julkaisijat joutuvat myös kierrättämään juttuja, usein ainakin joku muu toimittaja lukee tekstin ennen julkaisua. Katsoo, ettei asioissa olla vinossa suuntaan eikä toiseen. Kirjoitukset eivät sisällä omia mielipiteitä ja näin. Pienikin värikkyys ja kielikuvilla kikkailu karsitaan pahimmassa tapauksissa pois.

Ilmeinen seuraus tällaisessa on tietysti se, ettei tavan rahvas oikein jaksa kiinnostua koko touhusta. Jos asiaa yrittää hiukan valottaa siltä kannalta, että kyseessä on kuitenkin hyvin oleellinen ja tärkeä osa ihmisen elämässä niin asiat vedetään pisteeseen: ”Miten muka maitolitran hinta määräytyy siitä olenko mä kiinnostunut noista jutuista vai en”? Pukinkin kanssa syntyy antoisampaa dialogia.

Aiheiden valinta ja resurssit

Miten sitten parantaa tilannetta? Sen sijaan, että tiedotetaan kuluttajahintaindeksissä maidon hinnan nousseen taas vuositasolla 5%, pitäisikin ehkä lähteä ihan itse tutkimaan miksi näin on tapahtunut. Journalistin tehtävänkuva muuttuu. Hän ei olekaan enää se sama otus, joka saa Tilastokeskukselta automaattitilauksena sähköpostilootaansa uudet lukemat, vetää kopiopastalla jutun raameihin. Painetun lehden uutisoinnissa pitää myös tietää taiton näkökulma, ettei sitä valkoista palstatilaa tule liian paljon esille vähäisen tekstin vuoksi vai pitääkö hakata vesurilla jokunen sana pois, mahdollisesti muuttaa joitain muotoja niin, että tekstistä tulee rivin lyhyempi informaation kärsimättä.

Nyt journalistin pitääkin tutkia itse asiaa. Esimerkkitapauksessa selvittää maidon hinnan muodostominen porras portaalta: paljonko tuottajalle, meijerille, kuljetusfirmoille ja kaupalle menee? Näitä pitää verrata edellisen vuoden siivuihin ja samalla katsoa myös muiden hyödykkeiden yleisen hintatason kehitys. Jos öljy on kallistunut niin energia maksaa enempi ja jos se näkyy myös maitolitran hinnassa on kaikki varmaan niinkuin pitääkin.

Jos taas löytyy jotain klikkiä, esimerkiksi logistiikan osuus nousee huomattavasti niin sitten pitääkin lähteä penkomaan koko kuljetusalan vertailua. Jos kauppa vetää välistä niin katsoa yleisesti kaupan kannattavuutta. Hommaa tuleekin yht’äkkiä paljon enempi. Kaikilla julkaisijoilla ei välttämättä ole edes resursseja tällaiseen touhuun, pitäisi kasvattaa palkkalistaa. Kannattaako se?

Äänestä itse, kumpaa uutista luet mielummin: ”Maidon hinta on noussut vuodessa 5%”, vai ”Kaupan osuus maidon hinnasta kasvanut tuntuvasti”? Vielä päätös on melko vaikea. Siispä jatketaan.

Raflaavat otsikot

Se perinteinen kraka kaulassa nukkuva sijoittajamaestro ei välttämättä pidä ideasta, että ”oikeat talousuutiset” jäävät takavasemmalle. Hän voi olla jopa täysin sokea kansaa kosiskelevien uutisotsikoiden suhteen. Maitolitraesimerkkiin palatakseni otsikkona voisi seistä vaikkapa: ”Kauppa vetää välistä – sinä maksat maidostasi turhaan!” Tämähän ei ole enää perinteistä uutisointia. Jotkut kaipaavat niitä kylmän rauhallisia lukemia.

Mutta miten tavallinen rahvas? Joko tuo kolmas otsikointiehdotus saa mielenkiinnon heräämään? Itse uutinen voi pitää kaikki samat faktatiedot sisällään: maidon hinta on noussut vuodessa sen 5% ja suhteellisesti kauppa on kasvattanut katettaan sillä. Kyseessä ei olekaan vilunkipeliä, jossa jaetaan disinformaatiota.

Tällaista olen muuten saanut seurata ja se on ollut hyvin mielenkiintoista. Taloussanomien Hannu Sokala ilmoitti linjanmuutoksesta, kun finanssikriisi 2008 ”herätti” koko toimituksen ja sen vaikutukset menivät hänen ilmaisuaan käyttäen ”yli hilseen”. Linjanmuutos oli, että uutisointia lisätään myös ihan tavalliselle kansalle. Se on ollut tässä vuosien saatossa huomattu. Moni kirjoitteleekin kommenteissaan portaalille, että kyseessä on jo ”Talousseiska”, viitaten erääseen televisio-ohjelmiin ja kohuskandaaleihin perehtyneen aviisin nimeen. Koska kommentointi on siellä täysin anonyymistä niin ei voi tietää, vaikka ison kauppaketjun johtoporras käy spämmimässä tätä ”journalismin rappiotilaa” journalistiseen kirjoitukseen, joka olisi voitu otsikoida juuri tuolleen raflaavasti.

Muutos on ollut mielestäni pelkästään tervehdyttävä. Talousuutiset eivät enää ole sen krakaporukan yksinoikeus. Heillä on edelleen valittavana muita julkaisuja, jos ”Talousseiska” ei kelpaa. Muistuttaisin tässä eräästä tämän palvelun bännikohusta, jossa jengiä potkittiin kuuseen ja jonka myötä muutama muu otti aikalisän. Arvelut lähtivät pyörimään heti siitä, että taloudellisesti US:n toiminta ei ole järkevää. Markku Huusko kävi muutamassa paikassa esittämässä eriävän toteamuksen.

Kolumnit

Kolumni on sikäli helpompi lajimuoto kuin uutinen, että se on eräänlainen yhden henkilön perspektiivi johonkin faktaiseen uutiseen. Kolumnissa on toimittajan kuva ja nimi aina erikseen. Kolumnissa toimittaja saa sen vapauden pureskella eli analysoida itse uutista ja kirjoittaa siitä värikkäämmin. Adjektiivien käyttö voi hyvinkin kasvaa – ja se on ihan ilahduttavaa.

Lukijoissa on sen sijaan toivomisen varaa: moni havaitsee selkeää asenteellisuutta ja sitä kautta kyseenalaistaa koko ”uutisen”, leimaa julkaisijan koko linjan samoin tein, peräänkuuluttaa vastuullisuutta ja mitä kaikkea skeidaa sitä nyt pieni pääkoppa keksiikään tunnekuohuissaan.

Me tänne Puheenvuoro-palveluun kirjoittavat olemme kolumnisteja – ainakin ne, joilla on se oma kuva ja nimi. Lisäksi tänne saa laittaa tuon sidosryhmänsä. Ehkä joku sen kanssa ”kärnäilee”, mutten oikein jaksa uskoa näitä tapauksia löytyvän monia.

Lehden leimautuminen voi tapahtua meidänkin kautta. Hesaria leimataan ”vihervassareiden” julkaisuksi, mikä tietysti automaagisesti tarkoittaa joidenkin mielestä samaa asiaa kuin ”paska”, kun taas joku toinen pitää sitä Ainoana Totuutena. Mutta ei tätä leimaamista tee pelkästään lukijat. Esimerkiksi US toimittajat toisinaan muistavat mainita uutisissaan Telegraphin olevan ”eurokriittinen”. En tyrmää näkemystä, mutta lukijoidenkin on syytä tietää, mikä on lehden tavoiteltu linja ja miten tietynlainen muiden kirjoittelu pitää pyrkiä pitämään erillään. Telegraphin kohdalta en sano muuta kuin että vaikea sieltä on löytää euroaluetta ylistäviä kirjoituksia.

Puheenvuoron käyttäjiä kummastuttaa myös tuo karuselli. Jos lehti pelkää leimautumista niin se pidättää oikeudet olla nostamatta huomion korkeimmalle korokkeelle tietyt kirjoitukset. Ongelmana on myös se, että hyvien kirjoitusten julkaisufrekvenssi vaihtelee. Olen huomannut näinkin lyhyen palvelunkäytön aikana olleen sellaisia päiviä, että noston ansaitsisi kymmenen kirjoitusta, toisena päivänä ehkä 1 tai 2.

Tasapuolisuuden nimeen

Päivät toisensa jälkeen sellaiset tekijät kuin Rehn, Barroso, Merkel, Sarkozy ja Van Rompuy käyvät esittäytymässä ja melko lailla pitävät ”uutisointinsa” samanlaisena. Politiikka ja talous menee hieman sekaisin, eikä sille voi mitään. Julkiset talouspäätökset tehdään poliittisilla väännöillä ja kun rahoitusalan firmoja on tavattu pitää hengissä julkisin varoin läpi pitkälle historiaan niin niiden käyttö on toistuvasti vaatinut ”vaikeita poliittisia päätöksiä”.

Asioiden hoidosta voi olla onneksi eri mieltä. Suotavaa on, että edes joku on, jolloin saadaan pohdittua tilanteet lävitse monesta vinkkelistä ja mahdollisesti havaitaan sellaiset karikot, joita ei olisi yksipuolisella sokeudella pystynyt näkemään. Vielä parempaa, jos ne karikot voidaan kiertää.

Koska em. henkilökavalkadi on sitä ahkerampi ulostuloissaan, mitä enempi pörssipuntarit vetelee punaisella ja mitä enempi pitää yrittää varastaa kansalta, sitä enempi pitää jonkun muistaa myös kritisoida oletettua linjaa. Ihan vain tasapuolisuuden nimeen.

Enkä edes yritä leikkiä olevani journalisti. Okei, tutkin ja teen analyysejä. Mutta toimittajan hommiin ei kuulu olla puolueellinen tai asenteellinen. Toistaiseksi toimittajat vetelevät niitä: ”Maidon hinta on noussut vuodessa 5%” -uutisiaan ja hatunnosto heille. Minusta se on vain niin samperin kuivakkaa puuhaa, että nautin enempi siitä värikkäästä ja railakkaasta kielenkäytöstä ja pyrin vast’edeskin tekemään kirjoitukseni räiskyvästi. Raflaavia otsikoita ja epäkorrektia asennoitumista on siis luvassa jatkossakin.

0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu