Kun se tukirahoitus nyt ei vain toimi…

Heinäkuun puolessa välissä – ennen ihan viimeisimpiä pörssimyrskyjä – kirjoitin tänne blogin Euroopan talouskasvun hyytymisen merkeistä. Kyseessä oli tiedot euroalueen teollisuuden ja palveluiden ostopäällikköindekseistä. Ne eivät ole mitään luottamusindikaattoreita tai pelkokerroinlukuja. Ne ovat vain kylmiä lukuja. Samassa blogissa tein hieman tulevan analyysiä ja pidin näkymiä huonoina. Jos joku äkkäsi myydä omistuksiaan silloin pois, hyvä hänelle.

Pian tuon jälkeen ilmoitettiin keskeisten euromaiden BKT:n hyytymisestä. Tämän jälkeen alkoikin rymykelit: velkakirjamarkkinat hermostuivat niin Italian kuin Espanjan kohdalla, pörssit rupesivat tulemaan alas ja sen seurauksena kokouksia on pidetty yksi viikossa, kaksi parhaassa. Viimeksi G-20 maat pääsivät suurin piirtein siihen, mitä aina ennenkin: koordinoidusta toiminnasta puhutaan. Puhutaan koko ajan niin paljon, ettei mitään saada ajoiksi. Paitsi toistuvia virheellisiä ratkaisuja.

Lueskelin tuossa kommenttia, jossa palataan taas uhkakuvien maalailuun aivan kuin pääministeri Kataisen suusta: jos nyt ei makseta Kreikan kautta holtittomien pankkien saatavia niin Suomi ikäänkuin katoaa maailman kartalta. Vientimme on kuulemma vaarassa. Sen lisäksi sain lukea tekstiä, jossa kehoitetaan katsomaan eurovuosiemme alkutaipaleen auvoisia aikoja.

Ammun nämä ankat tässä alas nyt sitten samoin tein.

Ensimmäiseksi pistämme parsien näitä uutisjyviä nippuun. Kun teollisuus ja palvelut vähenevät euroalueella ja talouskasvu hyytyy niin se johtuu näistä vyönkiristyksistä. Siellä Välimeren rannikolla ihan oikeasti pistetään ukkoa kadulle, leikataan palkkoja ja nostetaan veroja. Rahaa ei saa edes velaksi.

Yksikään näistä jutuista ei nosta kansan ostovoimaa ja sitä kautta aiheuta kysyntää esimerkiksi Suomen vientituotteille. Ei yksikään. Saksan talouskasvukin hyytyy pitkälle samasta syystä. Rutto leviää Euroopan moottoriinkin jo. Loogisen selkeä päätelmä on, ettei tukirahoituksella tai väliaikaisen vakausrahaston toimivallan laajentaminen tai sen koon kasvattaminen pelasta meitä siltä kurimukselta, että vientimme sakkaa euroalueelle. Ainoa ero on siinä kuinka köyhänä suostumme tämän tosiasian hyväksymään. Mitä enemmän myönnämme luottoja kriisimaihin, jotka ajautuvat väkisinkin saneerauksiin, sitä enemmän me otamme suoria tappioita ja köyhdymme siinä samalla.

Toiseksi on hölmöä kehoittaa katsomaan niitä kauniita kauppataseemme lukemia euroalueella, kun ongelmamaat nostivat markkinoilta luottoa kuin viimeistä päivää. Pistivät marmoria metroasemalle ja tilailivat Suomesta kännyköitä joka viikolle uuden. Kun markkinarahoituksen hanat menivät kiinni niin tämä kysyntä vähenee.

Eikä se minusta ole mitenkään kivaa. Tosiasioiden kieltäminen ei kuitenkaan auta tässä kriisin ratkonnassa yhtään mitään. Meillä on ihan omatkin ongelmamme: noiden hurlumheivuosien aikana onnistuimme paisuttamaan julkisen sektorin siihen malliin, että hyvä kun valtakuntaan mahtuvat.

7 miljardia vuodessa tarvitsemme nyt sitten jostain rahaa. Kun tuo maailmantalous on kylmenemään päin ja se tulee raippaamaan oikein kunnolla suhdanneherkkää vientiteollisuuttamme niin mitä sillä 7 miljardilla tehdään? Investointiastetta romutetaan huolella, ettei vahingossakaan joskus voisi talouskasvu käynnistyä.

Kun ei se tukirahoitus toimi Välimeren maihin niin ei se myöskään toimi meidän ylipöhöttyneeseen julkiseen sektoriin. Sori vaan, leidiis än tjentlemön – tästä ei hyvä seuraa.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu