Europäättäjät aina markkinoista jäljessä

Pienimmät Euroopan pankit ovat jo hyväksyneet – ainakin muodollisesti – alaskirjaavansa Kreikan valtion velasta puolet pois. Sen sijaan isot tekijät, kuten alkuviikon valokeiloissa paistatellut Dexia, ovat sitkeästi pitäneet laskelmansa Kreikan valtiolainojen nimellisarvosta. 21% alaskirjaukset sovittiin Brysselissä, muttei tätäkään ole kaikki nielleet.

Tähän kirjanpidolliseen kupruun takertui myös saksalainen Deutche Bank, joka alkoi toppuutella aiempia tulostavoitteitaan. Pankin pääjohtaja, Josef Ackermann onkin ollut oikein ahkerasti mukana kaikissa mahdollisissa keskusteluissa, jotka koskevat Kreikan velkaongelmia. Lisäksi näitä jääräpäisiä Kreikan velkakirjojen epärealistisista arvoista kiinnipitäviä pankkeja ovat mm. ranskalaiset jätit BNP Paribas ja Société Générale.

Moody’s Investors Service pudotti Italian luottoluokitusta kolmella pykälällä ja on nyt heidän asteikollaan A2. Joka puolella tuntuu vain ilmestyvän uusia palopesäkkeitä sitä mukaa kuin vanhoja ehditään paikkaamaan. Miksi europäättäjät tuntuvat olevan koko ajan perässähiihtäjiä tämän kriisin myllerryksissä?

Selkein syy on ilman muuta se, että ongelma on yksinkertaisesti ylitsepääsemätön hoitaa perinteisellä metodilla, eli säästää ja maksaa velat pois. Katsotaan vaikka aiempia suunnitelmia Kreikan tukipakettien kohdalla. Siinä ideana on, että Kreikka ostaa parhaiten luokiteltuja velkakirjoja vaihtaessaan niitä omiin papereihinsa. Ennen kuin suunnitelmaa ollaan vielä edes saatu käyntiin ovat markkinoilla toimineet sijoittajat jo tankanneet näitä samoja kohteita. Katsokaa vaikka Saksan ja Suomen velkakirjojen kysyntää. Jopa Ranskan paperit ovat suorastaan revitty käsistä, vaikka maan luokitusta on epäilty pahemman kerran. Yhdysvaltain 10-vuotinen Treasury Bond kävi jo alle 1,8%. Eli Kreikan suunnitellut ostot käyvät yhä kalliimmiksi ja suunnitellut toimet ovat riittämättömiä. Tarvitaan lisää rahaa tukipakettiin. New York Timesin Dealbook arvioi Kreikan velkakirjojen vaihdon loppulaskun kohoavan 35 miljardista eurosta 12 miljardilla eurolla, eli noin kolmannes lisää.

Tämänlaisella toiminnalla juoksukilpa varmasti jatkuu, joskin nyt europäättäjiltä alkaa puhti loppua. Velkaa voidaan yrittää siirtää taskusta toiseen, mutta markkinatoimijoiden älykkyyden aliarviointi senkuin jatkuu.

Pitäisikö sitten vain luovuttaa? Koska hallituksemme ei ole oikeastaan saanut mitään muuta positiivista aikaan kuin torpanneet parin maan liittämistä Schengeniin, ja siitäkin on itketty toisaalla niin voisiko ihan yhtä hyvin potkia koko hallituksen mäkeen ja ottaa liittovaltiomallinen keskushallinto tilalle. Siitäkin huolimatta, että sekin porukka lähinnä näkee hallusinaatioita. Samalla voitaisiin liittää Schengeniin vaikka Iran, muodostaa Shariasta yleiseurooppalainen laki, sallia likaisten pommien maahantuonti ja poistaa terrorismi ja kansaa kohtaan suunnatut muut väkivallanteot rikoslaista. Suomeen voitaisiin keskushallinnosta määrätä pysyvä orjuus.

Sittenkö nykyiset hallituspuolueet ja heidän kannattajansa olisivat tyytyväisiä saavutuksiinsa?

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu