Kiitos, riittää

Lähes kuukausi sitten jonkinkokoinen porukka kasaantui jossain päin planeettaa pihalle huutamaan viestiään: kuunnelkaa meitä, me olemme täällä, me olemme olemassa! Tällaiseen suomalaiseen hyssyttelykulttuuriin tottuneena idea saattoi tuntua alkuun huvittavalta. Puidaan nyrkkiä taskussa. Keskustelutilaisuuksissa ollaan tuppisuuna ja sitten supistaan myöhemmin naapurille, että ”silloin kyllä teki mieli sanoa…”

Ei riitä, että jopa lähes vanhuusikään ehtineet kreikkalaiset ovat verissäpäin vaatimassa oikeutta itselleen. Suomalainen ei kiinnitä huomiota. Ei auta, että jokunen hallitus kaatui tuolla Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässäkin on lähdetty hakemaan demokratiaa. Ei kosketa suomalaista kulttuuria. Kun ranskalaiset saartavat polttoainesatamat, viittaa suomalainen kintaalla todeten, että kyllä ne siitä pian lopettaa.

Tällaista taustaa vasten on hyvä ottaa esille kuukauden jatkunut, ja yhä levinnyt länsimaalainen liike: Occupy Wall Street. Liike levisi ensin muutamaan muuhun kaupunkiin, sitten yli Yhdysvaltain rajojen ja liikkeestä on potentiaa tulla maailmanlaajuinen. Joko kansat sanovat: kiitos, riittää?

Suomalaisena jään ihmettelemään kansanliikkeen organisoitumista. Siellä ei kökötetä ja väristä pakkasessa ihmettelemässä maailman menoa. Sinne järjestetään bajamajoja, ruokahuoltoa, tuodaan kameroita ja nettiaddressin allekirjoituslukemat lähes reaaliajassa kaikkien nähtäville. Mukaan värvätään asiansa omaksi kokevia kansalaisia netin välityksellä.

Toimintaa voi katsoa jo muutamasta livestream-kamerasta. Tässä on yksi, ja pari muutakin löytyy samalta sivulta. Katselin, miten kuvaaja ja haastattelija lähti haastattelemaan paikalle määrättyä poliisivartiota. Silloin, kun BP:n Meksikonlahden öljyvuodosta tuli livekuvaa jäin siihen aika pahasti nalkkiin, vaikka kohde pysyi lähes samanlaisena.

Onko kysymyksessä vain ihmisten kyllästyminen ja turhautuminen? Kampanja on saanut tukijoitakin niin näyttelijöistä kuin ihan finanssipiirejä lähietäisyydeltä seuranneilta. Esimerkiksi Warren Buffetin poika sympatiseeraa protestoijia. Bostonin melko rajut pidätykset ja oleskeluvapautta rikkoneet virkavallan toimet tuli tuomittua laajalti ja mikäli kansa saadaan pidettyä rauhanomaisena niin tässä on potentiaa saada demokratia takaisin.

Moni on jo havainnut, ettei äänestäminen vaikuta, kun järjestäin kaikki johtajat lobataan ja lahjotaan. Todellinen valta on jossain, mihin he eivät voi vaikuttaa. Vaikka ovat enemmistönä. Siinä yhdeksänkymmenenyhdeksän prosentin joukossa.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu