Tinkaaminen alkoi 100 miljardista eurosta

Hyviä uutisia välillä Euroopan pankkikriisin saralta: poliittiset päättäjät alkavat löytää jo oikean kartan. Pankkien pääomitustarpeista ollaan päästy jo paljon selkeämpään suuntaan, joskin tässä on vielä tinkaamisen makua. Noin 100 miljardin pääomitustarve on jo huomattavasti realistisempi näkemys kuin EBA:n stressitestit.

Toki vielä on pohdittavaa. Jo pelkästään suuruusluokasta pitää esimerkiksi muistaa se, että IMF:n nykyinen pääjohtaja oli vielä kesällä Ranskan valtionvarainministeri ja siksi tietoinen luvuista. Jos Lagarde puhelee alarajan olevan 200 miljardia euroa niin onhan tuossa vielä eroa europäättäjien 100 miljardiin. Siksi tässä onkin tinkaamisen makua, mutta prosessi tuskin kestää ikuisuuksia tällä lähtöhinnalla.

Suomen kannalta katsottuna ranskalaispresidentin ”varkausagenda” ei ole ottanut oikein tuulta allensa. Brittiläislehti Telegraph tietysti pääsi mässäilemään asialla. Retoriikka pullistui jo sellaisiin mittoihin, jotta Sarkozy lähti elämänsä naisen ja yhteisen tyttären syntymän sijaan kuuntelemaan torjuntaa ”elämänsä muilta naisilta” (Merkel ja jopa Lagarde). Toisin sanoen pankkien pääomitus on ensisijaisesti omistajien tehtävä ja sitten valtioiden. Vasta viime vaiheessa pistetään eurokansalaiset maksajiksi. Tietysti kaikki tiet vievät epäsuorasti maksajiksi eurokansalaiset, mutta ainakin kansalaisilla itsellään on omien valintojen kautta mahdollisuus kieltäytyä maksamasta.

Lisäpohdintoihin joudutaan myös Kreikan tilanteen osalta. Ehdotetut Kreikan velan anteeksiannot ovat aiheuttamassa ristipainetta. Linja on lähtenyt jo uhkailun linjalle: joko nielette vapaaehtoisesti 50-60% tappiot tai sitten pistetään Kreikka konkurssiin. Tämä voisi tarkoittaa sitä, ettei velkakirjoista saa muuta kuin takansytykettä. Tämähän voi olla täysi bluffi, ja ihan syystä: luottoriskijohdannaisten laukaisua on aiemmin kierrelty tehokkaasti ja tämä uhkailulinja tekisi taatusti luottotapahtuman. Mitä siitä sitten seuraa? Sitä tuskin voi etukäteen edes arvailla. Tilanne voi levitä lopullisesti käsiin, tai sitten ei. Bluffin puolesta puhuisi myös Kreikan uuden lainaerän myöntäminen 1. tukipakettiin.

Kokoustelu ei ole vielä ohi, mutta optimismi on vallannut markkinat, ainakin Aasiassa avattiin plussalle. Monet suuret salkunhoitajat ovat aiemmin kertoneet, että tämän kokouksen alla voi hyvinkin tulla pientä riehakkuutta, jolloin on hyvä hetki myydä kaikki riskipaperit pois.

Voihan kriisille saada taas hetki hengähdysaikaa, tilannetta seurataan tietysti tarkkaan. Jopa niin tarkkaan, että minä voinen keskittyä kirjekyyhkyn tuomaan IMF:n Kreikka-raporttiin. Pikkulinnut ovat iloinen asia, kiitokset näille. Lukemisen kiinnostavuutta tietysti herättää heti alkuun kirjattu ”tiukan luottamuksellinen”. Toisaalta, voihan tuo dokumentti olla sellainen, joka on ”vahingossa” levinnyt. Luen sen toki ensin ja palaan asiaan myöhemmin.

susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen toiminut vuosia freelance-toimittajana Suomessa ja Kreikassa. Olen makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän talouspoliittinen asiantuntija 2/2022 -.

Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.

Sähköpostiosoitteeni nykyisin: kts. eduskunnan verkkosivuilta sähköpostiohjeet.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu