Pankkikriisi! Luottolama! Stagflaatio!

Äitien kerrotaan Argentiinassa n. 10 vuotta sitten uhkailleen tottelemattomia lapsiaan IMF:llä. Siis sinä ajankohtana IMF:n pelastuspaketin ja Argentiinan yksipuolisen konkurssin välisenä aikana. Samalla tavalla voisi ajatella eurooppalaiseen kirosanakäytäntöön valikoituvan otsikon kolme voimasanaa. Jos vaikka haluaa vaihtelua muuten niin tunteikkaaseen suomalaiseen manailusanastoon.

Sen sijaan, että kaivelisin tunnekuohuissa päästettyjen sanaryöppyjen etymologiaa päätän kuitenkin kirjoittaa siitä, miksi Euroopan ongelma on jo niin paha, ettei siihen löydy hyviä keinoja. Lisäksi ajattelin kirjoittaa, mitä erilaisia mahdollisuuksia pitkin tässä mennään eteenpäin, ketkä ovat kuittaamassa tappiot. Kaikkein tärkein osa on tietysti mukana: miten voit parhaiten suojautua tulevalta rytinältä.

Tanssii pankkien kanssa

Pankkihistoria lienee valtaosalle tuttua renessanssiajan kuvioita. Mausteita ja silkkiä tuotiin jostain kaukaa idästä ja satumaisten uusien rikkauksien kautta piti jonkinlainen rahan varastoidea saada ajoiksi. Firenzen ja Venetsian pikkuvaltiot olivat pinta-alaansa nähden eittämättä hyvinkin mahtavia. Euroopassa on siis hyvin pitkä ja vankkumaton pankkihistoria.

Tavallinen kaduntallaaja näkee pankin sellaisena käyttörahojen säilönä. Siellä kun eurot lepäävät niin sitä voi vaikkapa kortilla ostaa netistä tavaraa. Lisäksi se on joillekin se laitos, joka on myöntänyt kymmenien-, ellei jopa satojentuhansien euron asuntolainan. Mukana on tietysti autolainat ja muut kulutusluottojen tapaiset pienemmät lainat.

Luonnolliset henkilöt eivät oikein voi muulla tavalla saada rahoitusta ajoiksi esimerkiksi asuntoon. Lottovoittajia – siis niitä yksinään päävoiton kahmineita – on harvassa. Joillain on vauras suku, joka hoitaa vaikka useamman huushollin eri puolelle valtakuntaa. Luonnolliset henkilöt ovat siis suoraan sanoen riippuvaisia pankkimaailmasta. Tietysti, jos vaikka asuntojen hinnat tulisivat ryminällä alas, että parin vuoden vuokrallaolon aikana saa kasaan kämpän rahat niin tilanne muuttuu. Kuitenkin, muualla Euroopassa asutaan paljon ns. kestovuokralla, joissa asukki ei ole vaihtunut kymmeniin vuosiin. Omistusasumisvimma on Suomessa kohtuullisen merkillepantava ilmiö. Samalla se on myös suuri riski, kuten 90-luvun alku osoitti, ja kuten 2008 Yhdysvaltain asuntolainasekoilu osoitti. Taudista kärsii myös Irlanti, Tanska ja Espanja.

Näin ollen ajateltuna pankkikriisi koskee eniten niitä, joilla on velkaa pankeille. Epäreilu käytäntöhän sekin olisi, että velat annettaisiin anteeksi. Miettikää nyt itseännekin vaikka vuokralaiseksi, ja naapuri pistää lainaten 400 000€ johonkin pikkupalatsiin ja ehtii maksaa siitä yhden prosentin takaisin lainapääomaa, pankki menee nurin ja naapuri saisi pitää kämpän.

Mutta kun Euroopassa pankkikriisi on monta kertaa astetta vakavampi juttu. Syy on se, että pankkirahoitushistorian pitkän sivun ajan eurooppalainen yritysmaailma saa rahoituksensa lähes yksinomaan pankkirahoituksena. Esimerkiksi Yhdysvalloissa, joissa vieläkin kaatuu pankki päivässä ja kaksi parhaassa, on rahoitus yrityksille paljon heterogeenisempi: suorat yrityslainat ja osakepääoman kautta pyörii paljon enempi rahaa kuin pankkilainojen kautta. Riski tietysti hajaantuu ja siten esimerkiksi S&P 500 -indeksin parin prosentin lasku on jotain paljon hälyttävämpää kuin vaikkapa Eurostoxx 600 -indeksin vastaava lasku, olettaen molempien olleen osapuilleen samalla reaalisella tasolla.

Toisin sanoen, jos Euroopassa kaatuu pankki niin siinä menee sitten monen yrityksenkin rahoituskuviot täysin sekaisin. Lopputuloksena on pahimmillaan konkurssi ja kun tällainen koskee sitten valtaosaa eurooppalaisista yrityksista niin puhumme konkurssiaalloista, puhumme massatyöttömyydestä. Sitä kautta tulee kuvioihin mukaan myös maksuvaikeudet esimerkiksi niihin asuntolainoihin ja edelleen dominopalikat rupeavat koskettamaan myös muita pankkeja, ja sitten sen pankin yritys- ja yksityisasiakkaita. Lopputulos on murheellinen. Euroopassa onkin oikeastaan kaikki munat laitettu samaan koriin ja nyt tuo kori on siinä vapaassa putoamisliikkeessä kohti maata.

Tämän lisäksi pankeilla on sitten myös valtioiden velkoja taseissaan – ja sitä herkkuahan on piisalle asti. Nyt, kun valtioiden rahoitus on vaikeuksissa niin on myös pankkien saatavuus ja pystyssä pysyminen hyvin epätodennäköistä. Vielä jopa niinkin myöhään kuin kuluvan vuoden elokuussa Suomen suuri mies Olli Rehn kertoi, ettei eurooppalaiset pankit tarvitse juuri nimeksikään pääomitusta ja ovat hyvin vakaita. Kuukausi sen jälkeen ääni vaihtui kellossa täysin päinvastaiseen suuntaan. Aiempaa pääomitustarvetta rukattiin ylöspäin 42,4-kertaiseksi! Itse en usko tämän jäävän tähän, mutta lopullinen lukema tuskin ilahduttaa muita kuin Trivial Pursuitin kysymystenlaatijoita. Blogissa oleva kuva on aiemminkin ollut esillä blogissani, mutta katson sen aiheelliseksi laittaa uudelleen esiin.

Luotetaan lamaan

Kaiken lisäksi pankit ovat tietysti hajauttaneet riskejään eteenpäin muille pankeille. Joukossa on tietysti myös vakuutuslaitoksia ja muita suuren rahan äärellä häärääviä tekijöitä kuten vaikkapa eläkerahastot. Nimeonomaan eläkerahastoilla on maiden velkakirjoja, pankkiosakkeita ja sen sellaista. Maiden velkakirjoja on tavattu pitää riskittöminä, joten siltä idealta kun repäistään matto jalkojen alta tulee sekamelskasta – mikäli enää mahdollista – vielä pahempi.

Vastaavasti riskien hajauttaminen eteenpäin ja pankkisalaisuuksien verhoama läpinäkymättömyys pistää arveluttamaan, jotta millainen luurankovalikoima naapuripankilla mahtaakaan olla kaapissaan. Luottolamaa ja sen kehitystä on ollut mielenkiintoista seurata Euroopan Keskuspankin sivuilta. Ennen kriisiä lyhytaikaiseen hätärahoitukseen turvauduttiin euroalueen pankeissa 100-200 miljoonan euron päivävolyymillä. Nyt lukemat ovat lähes säännönmukaisesti kymmen- tai kaksikymmenkertaisia… joka ainoa arkipäivä. Euroopassa pankkien välisen lainakoron (euribor tai libor, jos kyseessä on brittipankki) ja yli yön talletusten erotus on ollut myös kasvamaan päin. Kyseiset korkoerot ovat ns. riskilisä, jonka pankki vaatii toiselta tavallisesti melko lyhytaikaista rahoitusta vastaan.

Kriisi on pahentunut myös tällä rintamalla niin pahasti, että jumissa ovat niin lyhyt- kuin pitkäaikainenkin rahoitus. EKP onkin lähtenyt torjumaan tätä puolta rajattomalla luototuksella ja laajentanut sen kestämään myös vuoden mittaista, siis melko pitkäaikaista rahoitusta. Samalla se on tinkinyt rahoitukselleen vakuusperiaatteita. Nurinmenossa EKP:lle jää musta pekka käteen. Se(kin) ongelma jää loppujen lopuksi niille kansalaisille, jotka jostain hullusta syystä uskaltavat käyttää euroja vaihtovälineenään.

Luottolama oli suurin murheenkryyni Euroopassa Yhdysvaltain asuntomarkkinasekoilujen jälkeen, nyt toki luottolaman kyytipoikina ovat em. pankkikriisi ja seuraavaksi esiteltävä stagflaatio.

Ostovoimattomuuden ylistyslaulu

Sana stagflaatio muodostuu kahdesta sanasta: stagnation ja inflation. Suomeksi käännettynä kyseessä on kahden taloudellisen tilan harvinainen yhtäaikaistuminen. Talous polkee paikoillaan tai jopa supistuu ja samalla inflaatio (joskin tarkoittaa tässä nimenomaisessa tarkoituksessa kuluttajahintojen nousua) laukkaa villinä. Tila on erittäin epäterve ja kiusallinen päästä eroon. Toisaalta elvyttämällä ja rahan hintaa laskemalla talouden pitäisi piristyä, mutta niin piristyy inflaatiokin. Samaten rahapolitiikan kiristäminen jarruttaa entisestään taloutta, mutta pitää kuluttajahintakehityksen paremmin aisoissa. Esimerkiksi nyt EKP:n ohjauskoron muutospäätös on saanut ristiriitaisen sävyn. Toisten mielestä teko on tarpeellinen, jotta talous vauhdittuisi ja toiset katsovat kauhistuneena inflaatiolukemia ja toteavat, jotta täysin päinvastoin tulisi toimia pystyäkseen säilyttämään hintavakaus. Molemmat osapuolet ovat yhtä aikaa sekä oikeassa, että väärässä.

Kuitenkin, kun katsotaan pankkikriisin ja luottolaman jo aiheutettuja tuhoja ja tulossa olevien vielä katastrofaalisempien vaikutusten tuloa on ilmeisen selvää, ettei kriisistä päästä pois kuin sotimalla, rahaliiton hajoamisella tai monetarisaatiolla, kansankielisesti rahaa printtaamalla. Olen ollut jo jonkun aikaa sitä mieltä, että viimeiseen tässä päädytään joka tapauksessa, ainoastaan valittu reitti tähän lopputulokseen voi vaihdella raikkaastikin.

Stagflaatio johtuu osittain tietysti Euroopan omasta pankkiriippuvuudesta ja sen ongelmiin joutumisesta kuin myös Yhdysvaltain elvyttävästä politiikasta. Eurooppa hoitaa stagnaation ja Yhdysvallat inflaation. Yhdysvaltain elvytykset, QE:t, ovat tuoneet osakemarkkinat ripeästi takaisin ylihinnoitelluiksi, jopa pienen kuplanpoikaseen asti. Koska tuutista tulee uudemman kerran ja miä ilmeisimmin vielä kolmannenkin kerran, ei ylimääräistä rahaa enää arvata laittaa riskipitoisiin papereihin, kuten osakkeisiin. Niitä ei voi laittaa myöskään velkakirjoihin, joita siis Fed itse asiassa ostaa pois Yhdysvalloissa ja eurooppalaisten maiden velkakirjat ovat enemmän kuin arveluttavaa tavaraa. Suomen tai Saksankaan velkakirjoja ei riitä kaikille. Suomessa on kyllä lähdetty sille linjalle, että tarjontaa pyritään lisäämään n. 7 miljardin euron edestä, muttei se silti riitä Bernanken rahanpainannalle.

Raha on siirtynyt hyödykemarkkinoihin ja esimerkiksi öljyn hinnan ripeä kipuaminen takaisin kertoo siitä, että pian haetaan uutta rytinää. Kulta on järjettömän kallista. Ruokamellakoihin ajauduttiin monissa maissa, kun riisi ja vehnä rupesivat maksamaan paljon. Egyptissä se ajoi vallankumoukseen ja moni muu tuontiruualle altistunut arabimaa kokee samaa painetta. Kuluttajahintojen ripeä kiito näkyy myös täällä Suomessa.

Miten varautua?

Velallisten asema tuli käytyä pankkikriisin osiossa melko tyhjentävästi läpi. Mikäli roikkumassa on pieniä velkoja ne tulisi hoidattaa samoin tein pois, mikäli mahdollista. Mikäli uskoo inflaation syövän velkoja niin tässä ei ole kyse inflaatiosta, vaan yksinkertaisesti siitä, että rahaa painetaan vain tiettyihin instituutioihin.

Säästöille isku voi olla hirveä, eritoten euromääräisinä. Rahaliiton kohtalo on vähintäänkin hämärän peitossa ja paine pistää pystyyn kaikkien aikojen rahanpainanta on kasvamaan päin. Parhaiten mielestäni selviää, kun rahaa vaihtaa hajauttaen muihin valuuttoihin, jollei sitten uskalla niitä pistää kiinni esimerkiksi osakkeisiin. Eri valuutoissa kannattaa myös välttää niitä kaikille ensimmäisenä mieleen tuleville kohteille. Norjan kruunut ja Sveitsin frangit ovat jo saaneet kovaa kysyntäpiikkiä ja valuuttakursseja on manipuloitu, esimerkiksi Sveitsin keskuspankki puski aika tavalla frangeja ulos – ottaen huomioon maan bkt:n.

Osakkeissa kohteet kannattaa katsoa kassapuskuria enempi silmällä pitäen kuin osinkotuottoa. P/E -luku on tietysti ihan hyvä katsoa sopivan alhaiseksi ja toimialoista kannattanee olla tarkkana. Elintarviketeollisuus tuskin kokonaan kyykkää pois kuitenkaan, vaikka miten tuulisi. Epäeettisessä mielessä tietysti voi kieli poskella suositella kyynelkaasufirmoja ja kumiluotien valmistajia.

Vaikka nimenomaan valuuttapakoa tässä tullaan ehkäisemään niin kun tarpeeksi kireälle mennään niin se on yksi kaunis aamu, kun rahat ovat jumissa. En suosittele luottamaan talletussuojiin. Kuka niitä maksaa, kun kaikki ovat peeaa? Valtion tehtävä, mutta jos valtiollekaan ei myönnetä lainaa? Paitsi, ettei kaikki ole euroissa niin tärkeää on myös se, että rahoja ja muita arvopapereita voi hipelöidä itse. Talouskassa on tietysti syytä ylläpitää, mutta kaikki muu ”ylimääräinen” on vain turhana riskinä pankin tilillä. Vaihtomaksut tietysti ovat riesana, mutta hinta on vähäinen jos sillä voi välttyä täystuholta.

Ruokaa ja vettä parinkin viikon tarpeisiin ei kannata unohtaa ja ajoneuvojen tankkejakaan tuskin kannattaa pitää ihan höyryillä elossa. Näistä ei sinällään ole haittaa, koska jos mitään ei tapahdukaan niin ruuan voi syödä myöhemmin ja esimerkiksi autoa ei sitten tarvitse hetkeen tankata.

Huomioitakoon, että juuri euroista luopuminen pl. välttämättömän talouskassan ja pienen puskurin vuoksi tämä valuuttapako pahenee. Moraalinen huoli pois: siellä on jokainen pankki, eurojohtaja, valtio ja muut suojaamassa omaa takapuoltaan niin rankasti, että ainoastaan hyväuskoiset ovat takuuvarmasti ensimmäisenä vastaanottamassa kaikki tappiot.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu