Voidaanko Euroopan taloutta enää pelastaa?

Mitä enemmän poliitikot sotkeentuvat Euroopan pankkikriisiin, sitä vaikeammaksi ulospääsyn löytäminen siitä käy. Oikeastaan yksittäisiä poliitikkoja on paha moittia siinä mielessä, että melko varmasti kaikilla on tavoitteena saada vakaa ja yhteneväinen Eurooppa ajoiksi, mutta hyvässä uskossa kun on painettu oikeastaan koko viime vuosikymmen ja tauti on perustuksissa asti, on pyristely johtanut vain pahempaan.

Poliitikoilla on siitä hankala tehtävä, että he joutuvat toisaalta palvelemaan työnantajiaan, äänestäviä kansalaisia ja toisessa pihdeissä ovat kiinni paletin rahoittajat. Kansalaiset ovat tottuneet asioiden olevan hyvin ilman suurempia ponnisteluja ja siksi tunnelmat ovat sekavanoloiset. Miksi suomalaisten pitäisi maksaa toisten toilailuja? Kreikkalainen taas pohtii, että miksi ihmeessä verovarat eivät nyt riitäkään mihinkään. Tuskinpa ainakaan kaikki poliitikot ovat järjestäin niin tietämättömiä, että tyhmyyksissään pahentavat kriisiä. Siihen johtaa yksinkertaisesti se tosiasia, ettei kaksoispihtien otteessa oikeastaan edes voi tehdä rationaalista ratkaisua. Jos se tehdään markkinavoimien ehdoin ei Euroopan talouskeskittyminen kestä nanosekuntiakaan. Jos päätökset taas tehdään kansalaisten ehdoin, loppuu rahoitus tyystin. Kriisi on edennyt jälkimmäisen kaavan mukaan. Kädestä, josta poliitikotkin syövät on saanut monta lempinimeä: ”ilkeät spekulantit”, ”susilauma” ja ”Euroopan hajoamisen puolesta vetoa lyövät” lienevät ne tunnetuimmat. Kenellä riittäisi uskoa tai edes halua yrittää pelastaa joutuessaan moisen herjauksen kohteeksi?

Eikä toimet jää herjaamisen asteelle. CDS-kiertelyt ovat yksi erinomainen esimerkki, jolloin rahoittajien on parempi paeta koko markkinatorilta, koska ei voi olla lainkaan varma josko omat sijoitukset Eurooppaan tehdään Kreikan malliin: ”Niele tappiot, mutta vakuutusturvasta on turha haaveillakaan”. Ikävä kyllä minusta tuntuu tasan siltä, ettei europäättäjillä ole juuri nimeksikään kykyä nähdä tilannetta vähiin käyvien rahoittajien näkökulmasta. Päättäjät vain tekevät mielivaltaisia päätöksiä, joilla on tarkoitus vain kaikki saamaan näyttämään hyvältä. Ainakin seuraavien vaalien ylitse.

Veri punnitaan seuraavaksi Espanjassa. On oikeastaan melko vaikeaa nähdä enää kriisin yllättämiksi joutuneiden espanjalaisministerien jatkavan tehtävissään. Tilalle tullee uusi miehistö, mutta siinä missä piensijoittajat voivat kuvitella saavansa muutoksen aikaan, tulevat isommat tekijät armotta käyttämään tilaisuutensa hyväksi ja hylkäämään Eurooppaa entistä enemmän. Näin minä ainakin tekisin, jos itselläni olisi jotain kiinni tässä konkurssissa.

Ensimmäinen mielenkiintoinen askel oli Italian uuden hallituksen muodostaminen. Poliitikot saivat kenkää. Se saattaa olla hyväkin askel, mutta kansa jää pohtimaan asian demokraattista puolta. Loppujen lopuksi niillä rahoittajillakin on luvattu vain näiden äänestävien kansalaisten työpanoksesta tietty osa (verotuksen kautta), joten näiden tahojen keskinäisen välienselvittelyn uskon jatkuvan entistä kovaotteisemmin. Mikäli tämä trendi leviää enempikin, tulemme todistamaan yhä vain pahenevaa kriisiä.

Se voi tietysti olla, ettei Suomessakaan poliitikot arvanneet äkkiseltään, millaisen ongelman äärelle he joutuivat Kreikan rahoituskriisin pamahdettua keväällä 2010. Alkukesästä 2010 kaikki olivat vielä sitä mieltä, että Kreikka palaa rahoitusmarkkinoille jo aikaisin tänä vuonna.

Hyväuskoisten hölmöjen illuusioita. Jäljelle oikeastaan jää vain kysymys: ovatko suomalaiset päättäjät kenties sellaisia hyväuskoisia, joita höynäytetään jatkossakin – ja yhä enenevissä määrin?

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu