Euroalueen velkakirjamarkkinoista

Saksan epäonnistunut velkakirjojen huutokauppa on nostanut ehkä enemmän kaikkia varpailleen kuin vaikkapa aiemmin tällä viikolla mönkään mennyt Espanjan lainahuutokauppa. Ensi maanantaina Ranska tulee myymään velkakirjojaan ja Italiassa järjestetään komissioton myyntipäivä kansallisella tasolla. Selvää lienee ainoastaan se, ettei kummastakaan toimenpiteestä ole lupa odottaa jättimenestystä – joskin onhan tässä vielä muutama päivä aikaa sekoittaa pakka täysin uudelleen. Mitä kaikkea nyt sitten voi tapahtua?

Ensimmäisenä mieleeni tulee se, että kyseessä on vain yksi huonosti mennyt lainahuutokauppa, ja koska se sattui olemaan Saksan kauppa niin huomiota on sille tullut siitä syystä entistä enemmän. On tavattu seurata, miten korkoerot eli riskilisät tuppaavat revetä kaikissa maissa Saksan kanssa euroalueella, pl. ehkä Suomi. Yhdistettäessä muutama muu kuvaaja Saksan kohonneisiin preemioihin, voidaan toki tehdä hätäinen tulkinta siitä, että nyt euroalueen luottamus on murenemassa.

Lähtökohtaisesti Saksan valtiolainojen korko on pudonnut epäterveellisen alas. Tähän on johtanut sijoittajien suunnaton Saksan paperien tankkaus. Sijoittajat ovat jakaneet euroalueen jo hyviin ja pahoihin maihin, koska sitä he eivät voi tehdä valuutan kanssa. Kreikkalainen euro on yhtä suuri kuin saksalainenkin euro. Korkosijoittajan näkökulmasta katsottuna em. pakokauhu ja turvasatamahakuinen tunku mm. Saksan ja Suomen velkakirjoihin on tehnyt näistä papereista vähemmän houkuttelevan vaihtoehdon.

Euroaluetta ei tästä huolimatta pidetä yhteneväisenä. Ohessa on muutama kuva, joiden viimeaikainen trendi on enemmän kuin huolestuttava. Kuvat osoittavat selkeästi sen, että velkakirjapako on saavuttanut myös Belgian ja muutos on dramaattinen. Italian papereissa ei ole enää vastaavaa piikkiä näkynyt, mutta tilanne on Italian kohdalta enimmäkseen ohitse ja maalla tuskin on enää aihetta hakeutua markkinaehtoisille huutokaupoille. Tilanne on siksi ongelmallinen, että Italian on pakko ostaa lisää velkaa, Espanjan kassa riittää sentään hetkeksi.

Heinäkuisen Brysselin kokouksen jälkimainingeissa ajattelin informoida pääministeri Kataista siitä, että tehdyt päätökset tulisi tarkastella paremmin, koska ne olivat mielestäni omiaan vain lisäämään luottolamaa ja siten edistämään kriisin tarttumista muihin euromaihin. Velkajärjestelyyn oli vielä mahdollisuus – nyt sitä tuskin enää on: saneerattavia maita on jo liiaksi, eivätkä Euroopan pankit tule tästä nyt tarvittavasta määrästä enää selviämään.

Päätökset kuitenkin pitivät – mitä pidän täysin järjettömänä. Euroalueen ostopäällikköindeksit olivat tulleet oikeastaan jo loppukeväästä asti vauhdilla alas ja siksi oli jo ilmeinen vaara siitä, että euroalue tulee vajoamaan uuteen taantumaan. Saksakaan ei ole tälle kehitykselle immuuni. Suomen kohdalla tuskaa lisää ennenkaikkea se, että vienti on liiaksi keskittynyt Eurooppaan.

Koska velkajärjestelyihin ei enää ole mitään mieltä lähteä, jäävät vaihtoehdot kahteen: EKP rupeaa massiiviseen rahanprinttaamiseen tai euroalue hajoaa enemmän tai vähemmän, mahdollisesti jopa kokonaan. Rahanprinttaus yhdistettynä todennäköiseen taantumaan tulee tarkoittamaan stagflaatiota ja sitä kautta yhä kärjistyvämpiin ongelmiin. Pankkikriisistä sopii odottaa rajua.

Eurobondit eivät ratkaise mitään, koska ostajia niille ei löydy. Erittäin tukalaksi tilanne muodostuu silloin, jos Saksankaan velkamyynnit eivät ota tuulta allensa. Se tietää yhä vaikeampia aikoja kaikelle euroalueen ulkopuoliselle kaupankäynnille. Aasian luvut osoittavat sen, että mittarit jäähtyvät sielläkin. Silloin on melko turhaa odottaa heidän rientävän ”pelastamaan” Eurooppaa. Eurooppa jää todennäköisimmin yksin keskenään painimaan yhä raikkaammin kipuavan inflaationsa kanssa (koska muita ostajia veloille ei enää ole). Viime vuosisadalla asia ratkottiin muutaman vuoden kahinan kera.

Toinen vaihtoehto, euroalueen hajoaminen taas aiheuttaa massiivisia juridisia ongelmia. Siinä mielessä Suomen asema on kohtuullisen hyvä – asianlaita huomioiden. Todennäköisimmin purkuun menevät silloin jo järjettömän kokoisiksi luvatut takausvastuut ja tappiot jäävät niihin miljardeihin, jotka olemme jo ehättäneet tunkea kolmelle euromaalle.

Poliittinen arvovaltatappio on kuitenkin mieletön. Se voidaan kuitenkin tulkita pienemmäksi pahaksi ja mikäli linja repeilee jostain päin tulee muiden pankkitukipaine kasvamaan ja todennäköisimmin hajoittaa valuuttaliittoa entisestään. Jotkut maat tulevat kärsimään siitä paljonkin, ellei muista maista löydy heidän pankkitukiaan maksamaan. Eritoten Ranska, Belgia ja Espanja ovat suurissa vaikeuksissa. Italiankaan tilanne ei ole kaksinen.

Mikäli aivan viimeaikaisista tapahtumista on syytä tehdä johtopäätöksiä jää meille oikeastaan vain seuraava kysymys: hyppäämmekö mekin rotkoon nähdessämme esimerkiksi Espanjan sinne hyppäävän?

Minusta se ei olisi kovin järkevää.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu