Kiitän verkkokeskusteluista vuonna 2011

Haluan esittää kiitokset monille niistä, jotka ovat halunneet esittää kannanottoja mielipiteisiini niin puolesta kuin vastaan. Mutta kaikkein tärkein ryhmä, joille kiitokseni lähtevät ovat ne hiljaiset lukijat, jotka eivät ehkä ole uskaltautuneet tulla esille kysymyksineen ja kommentteineen. Omasta mielestäni ainoat ”tyhmät kysymykset” ovat niitä, joita ei esitetä. Olen vastannut kysymyksiin rahan luonnista, euroalueen ongelmista (silloin, kun ne ovat olleet nähtävissä jo horisontissa ja kun ne ovat aktualisoituneet) ja mahdollisista ratkaisumenetelmistä. Olen pyrkinyt olemaan aktiivinen ja harjoittamaan vuoropuhelua. Eittämättä parempaan tulokseen olisin päätynyt, jos olisin jättänyt asennevinoumani sivuun.

Mainitsemani asennevinouma on sekä taustani ase, että heikkous. Minulla ei ole Princetonin yliopistolta MBA-papereita. Aseeksi kirjoitteluun tuo tämä maallikon odotusarvo. Heikkoukseksi sen tekee taas se, ettei ilman niitä MBA-papereita kukaan ota vakavissaan. Ei edes Kansikas. 😉

Pystynkö takomaan järkeä päähän niin Kataiselle, Merkelille, Sarkozylle, Montille tai Draghille? En pysty. Väkivaltainen ”järjentakominen” taas on minunkin hyväksymieni sanktioiden uhalla mahdotonta. En ole ketään toista nyrkillä lyönyt, enkä jalalla potkaissut neljännesvuosisataan.

Tehtäväni olen omatoimisesti hahmoitellut. Se on ollut tarjota valtamedian selektiivisen uutisoinnin sijaan riskit ja sudenkuopat, joihin ei kaikilla ole ollut mahdollisuutta törmätä. Mahdollisuudet voivat kariutua niin kielimuurin, viitseliäisyyden kuin varallisuudenkin vuoksi. Hyviä lähdeaineistoja kun ei kaikkia saa ilmaiseksi. Tämän vuoksi olen painottanut linkeissäni nimenomaan lukijoille ilmaisia linkkejä.

Onko kirjoittelussani sitten mitään järkeä? Ehkei. Lähinnä pidän itseäni kartalla. Palaan itse vanhempiin kirjoituksiini ja koitan sitä kautta selvittää, mihin on tultu ja mitä olen milloinkin ajatellut. Kaikki eivät samaistu minun toimintaperiaatteisiin. Joidenkin mielestä on turhaa meluta niin kauan kuin asiat ovat hyvin ja jos ne sattuvatkin huononemaan niin toinen puoli muistuttaa jälkiviisaudesta. Ei se ole kovin helppoa olla poikkiteloinkaan Virallisen Totuuden kanssa.

En esimerkiksi muista sen päivämäärän Italian 5-vuotisten lainojen korkoja, jolloin A. Kansikas haastoi minut laittomaan uhkapeliin em. valtiolainojen korkotasosta vuoden lopussa. Jotain nykyisenkaltaisia korkotasoja ne ovat edelleen. Toinen syy, miksen suostu uhkapelaamaan asioilla on se, ettei koskaan voi tietää mitä Draghi, Merkel, Sarkozy ja Katainen missäkin tilanteessa sattuvat päättämään. Sama hermostuneisuus näkyy markkinoilla. Jos todellakin mentäisiin niiden jo sovittujen markkinatalouden sääntöjen mukaan niin tämä kriisi olisi nielty ja tappioita olisi todellakin tullut ja paljon. Niiden jälkeen pöytä on kuitenkin puhdas ja uudet toimijat astuvat estraadille pelaamaan. Näin ei tapahdu niin kauan kuin on oletettavaa nähdä ”uudet talon säännöt”.