Globalisaation haasteisiin vastataan tietysti lokalisaatiolla

On varmasti poliittinen itsemurha kirjata puolueohjelmaansa ajavansa alas suomalaisia työpaikkoja ja heikentää yritysten mahdollisuuksia toimia kotimaassa. Loogisen vastakohta-asettelun vuoksi ohjelmissa löytyykin usein, miten tuetaan yrittäjyyttä ja kannustetaan työllisyyden kasvua. Tämä ei suju kuitenkaan kuin tanssi, vaan todellisuus voi olla hieman ristiriitainen ohjelman kanssa.

Mikä siis neuvoksi? Toistaiseksi villiintyneen globaalisaation hedelmiä on totuttu täällä Euroopassa nauttimaan kuin imperialismin aikana, jolloin siirtomaista tuotiin esimerkiksi kahvia ja tupakkaa. Teollistumisen iskiessä tuontiin tulivat mm. kupari ja öljy. Kauppasopimusneuvotteluissa merkittävintä oli asemointi kiväärin piipun suhteen. Sittemmin raaka-aineistakin on jouduttu maksamaan ja tietotaitoa on levitetty pitkin planeettaa. Halpa työvoima toi suuria voittoja yrityksille. Kolikon kääntöpuolena oli länsimaisen kalliin työvoiman ajautuminen kortistoon ja sitä kautta ne toivat valtioille huomattavan taakan: verotulot vähenivät ja tulonsiirrot lisääntyivät. Työttömille pitää maksaa kuitenkin korvausta, etteivät ne tartu kirveeseen tai kivääriin ja mene kaduille riehumaan. Kyse on suojelurahasta. Tätä kuprua paikataan julkisella velkaantumisella, joskin tämän suhteen viimeisimmät trendit osoittavat sen tien päättyvän.

Jollain lailla pitäisi saada väki tekemään itse. Ideana on "sisäinen devalvaatio", jolloin palkan osalta tuotantokustannuksia pyritään ajamaan mahdollisimman alas ja siten paljon hoettu kilpailukyky tulisi takaisin. Toinen vaihtoehto on kehittää tuotteista yksinkertaisesti niin ylivoimaisen hyviä, että niille tulee kysyntää korkeista palkoista huolimatta. Valitettavasti mikään ei takaa tämän tuotekehittelyn onnistumista. (Varoitus, seuraava linkki ei ole missään nimessä tarkoitettu mainokseksi, vaan osoittamaan tuotekehittelyn junnaavan täysin väärillä raiteilla!)

Jäljelle jää sisäinen devalvaatio, ainakin sitä pitää käyttää paikkamaan riittävin, mutta ongelmallisin määrin. Esimerkiksi euroaikana jättimäisesti kasvaneet yksityisten velat kertovat hyvin pitkälle sen, ettei tulotasosta oikein voida tinkiä velkojen takaisinmaksua vaarantamatta.

Lienee kuitenkin kaikille suomalaisille parhaaksi, että työllisyys kohenee. Yritysveroa pudottamalla yrittäjyyteen kannustetaan aivan suoraan. Tämä ei liene esimerkiksi Kansalliselle Kokoomukselle mikään punainen vaate? Vastaavasti saadessamme väkeä töihin, ehkä hieman viime aikojen tulotasosta tinkaamalla, ostovoima kasvaa entisillä työttömillä. Tämän taas ei luulisi olevan vasemman laidan puolueille luontaantyöntävä ajatus? Lisääntyneillä tuloveroilla voidaan kattaa vähentyneet yritysverot, ja palkkatyöläinenkin voi vapaasti pohtia oman yrityksen käynnistämistä. Tietty osa väestöstä, ne jo työssäkäyvät, tietysti kohtaavat lievän sisäisen devalvaation vuoksi ansiotason menetystä. Tulonsiirtojen vähentyessä voidaan keventää esimerkiksi työn verotusta hieman.

Valitettavasti tämä ei riitä, muutoinhan näin oltaisiin jo tehty. Ongelmana on edelleen se, että kilpailukyky ei ole riittävä – ei edes Suomi-avaintuotteiden mainonnasta huolimatta. Aasialainen televisio on ja pysyy halvempana kuin uudet kotimaisilla aivoilla ja sorminäppäryydellä tehdyt.

Koska kotimaisen tuotteen hintaa ei enää voida laskea, pitää vakavissaan pohtia ulkomaisten vastaavien tuotteiden hintojen korottamista. Tämä on ongelma. Se tarkoittaa esimerkiksi lisätullimaksua. Tämä on protektionismia, ja sillä on maailmalla paha kaiku. Siihen yhtäläisyysviivat löytyvät kauppasotaan. Toisaalta, me olemme jo kauppasodassa. Esimerkiksi vahva vientimaa Kiina tekee valuuttamanipulaatiotaan tarkoitushakuisesti. Meidän ei tulisi ensisijaisesti käydä kauppaa petkuttajien kanssa lainkaan. Tämä on tietenkin liian jyrkkä kannanotto, mutta lähtökohtaisesti tilanne on näin. Kaupan tulee olla tasapainossa. Aivan, kuten käteisellä maksetaan päivittäiset elintarvikkeet kaupassa tulee valtioiden kauppataseet olla tasapainossa esimerkiksi vuositasolla. Ongelma maailmankaupassa on se, että kauppasopimuksia on useiden tahojen kanssa ja niiden nettosumman (ostot ja myynnit molemmat mukaanlukien) tulisi olla nolla. Tätä varmasti on lähdetty tutkimaan laajemminkin ja todettu selkeän kauppataseen ylijäämämaan Kiinan hyötyvän valuuttamarkkinapeukaloinnistaan. Voi olla, ettei Kiina hyväksy meidän vapaaehtoista protektionismia, mutta muussa tapauksessa se tulee pakolla. Kun täällä ei ole enää työttömien armeijoilla varaa ostaa kiinalaista laitetta niin sitten pitää tehdä kuitenkin itse. Valtiomme vaan ajautuu jatkuvasti kohti säästöliekinkin sammuttamista ja infrastruktuurimme huollon laiminlyönti pahentaa mahdollisuuksiamme nousta jalkeille myöhemmin "pakoitettuna". Se pitää suorittaa nyt "vapaaehtoisella protektionismilla". Se on myös Kiinan pitkän tähtäimen etu. Se säilyttää silti vientimarkkinoitaan, ei ehkä ihan yhtä suuria määriä, mutta parempi sekin kuin täydellinen nuivettuminen. Se on viesti, mikä esimerkiksi Kiinaan pitää saada toimitettua, diplomaattisesti.

Toiminta ei voi rajoittua valtioiden tasolle. Kuten nyt vientiylijäämää nauttinut Saksa ja alijäämästä kärsinyt Kreikka osoittavat, että Euroopan ongelma on yhtä lailla Saksan kuin Kreikankin aiheuttamaa. Kreikka ei tosin voi laittaa saksalaisia tuotteita korkeammille tulleille, eikä Kreikka voi saavuttaa tasapainoa valuuttakurssin kanssa. Se on kiinni tässä EMU:ssa. Tästä johtuvat myös euron ongelmat. Saksalaisten korjausidea on, että toiset maat kuriin. Samalla he itse ovat huomanneet miten talous alkaa piiputtaa myös heillä. Vastinparina toisten alijäämien trimmaus on heidän ylijäämästään pois, näin karrikoidusti.

Valtion sisällä tarvitaan kanssa uudistuksia. Me tarvitsemme useampia kuntia nimenomaan pitämään yllä sitä asetelmaa, että kunnat kilpailevat asukkaista ja verotuloista aivan samalla tavalla kuin valtiotkin. Paikallinen tuottaminen tarvitsee myös kilpailua ja palveluiden tuottajat hakevat aktiivisemmin kehitystä toimintatavoissaan ja varmuudessaan sen vuoksi. Harvalukuisemmat ja suuret toimijat ruokkivat yhtä palveluntarjoajaa ja kilpailu tyrehtyy. Syntyy alueellisia monopoleja, jotka fuusioiden kautta tulevat valtakunnallisiksi.

Kuntien onkin ymmärrettävä jatkossa entistä enemmän paikallisen tuottamisen hyödyt. Suomen valtion on ymmärrettävä paikallisen tuottamisen hyöty. Muiden Euroopan maiden samoin. Globaalisaatio on iso haaste. Onneksi siihen haasteeseen voi vastata lokalisaatiolla.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu