Lähdön hetki lähestyy

Kohtaamme edessä olevan talouskriisin huipentuman lähestyessä sentään valinnanvaraa: luovummeko eurosta hallitusti vai kaaottisesti. Tämä ei tietystikään ole yksin Suomen käsissä, mutta selkeästi Suomen tulee pyrkiä EMU:n kontrolloituneempaan purkuun. Historia toisaalta osoittaa, että poteroista pidetään kiinni viimeiseen asti ja se on poikkeuksetta johtanut kaaottiseen ympäristöön.

Ensimmäiseksi pitäisi tietää, ketkä ovat eurosta lähtijälistan kärjessä. Tämä riippuu siitä, millaiselle linjalle lopulta yhteisvaluuttakriisin tienhaarassa lähdetään. Toistaiseksi on koitettu kulkea molempia polkuja. Toinen polku on tiukka saksalainen talouskuri, joka johtaa pahimpien kriisimaiden poisputoamisella, koska niillä ei ole mitään mahdollisuuksia pärjätä tässä (globalisaatio osa 2). Toinen vaihtoehto on, että EKP pistää singot ja tulivoiman laulamaan, jolloin yhteisvaluutan ylijäämämaat jättävät stagflaatiokerhon.

Kreikan ero tulee tietenkin kovana yllätyksenä, ja niin se on tarkoituskin. Uusien talouskurisopimuksien myötä kuitenkin saa hienoisia vihjeitä asiasta. Yllätyksellisyys on tuttua historiasta. Suomen ”emme devalvoi” ja ”korot ylös, vain taivas on rajana” -politiikka johti kuitenkin siihen, että korkotaivaskin tuli nopeasti vastaan. Yllätyksen tarkoituksena on estää massiivinen pääomapako – ja tismalleen samasta syystä Kreikka (tai vaikkapa Portugali) vain eräänä kauniina aamuna ilmoittaa, jotta emme ole enää euroalueen jäsen.

Olot ovat tietysti eronneessa maassa sekavat. Rahoitus on katki. Valuutta, kunhan sinne sellainen saadaan, devalvoituu rajusti. Kaikessa ankeudessa on kuitenkin mahdollisuus kasvuun. Mahdollisesti IMF tulee ensirahoittajaksi, jos esimerkiksi veronkierto saadaan kuriin. Euroopan mailla on geopoliittisista syistä paljonkin intressejä auttaa, mutta eritoten usealla euromaalla on velkojen laiminlyönnin tai ainakin takaisinmaksun pitkäaikaisen katkeamisen vuoksi paljon omaakin korjattavaa.

Lisäksi ensimmäisen lähdettyä voidaan olettaa lähtijöitä olevan enemmänkin, riippuen siitä miten paljon he ovat salaa valmistelleet tätä liikettä. Viimeistään valmistelut alkavat ensimmäisen maan erottua, se lienee selvä asia. Kansainvälisiltä toimijoilta kuitenkin loppuvat pelimerkit eroketjun edetessä vaikkapa Italiaan. Tosin Italia on resurssipulan vuoksi joka tapauksessa mahdoton tapaus, vaikka pienille eromaille ei heltyisikään tukea.

Tästä syystä johtuen onkin todennäköisempää, että EKP alkaa toteuttamaan rahapolitiikkaa kreikkalaisten ”toiveiden” mukaan. Aivan kuten laajalti maailmalla on arvioitu, myös tälläkin blogilla, nousevat inflatoriset paineet rajusti. Tällä on yksi raskas seuraus: kun epätasapainoa euroalueella on joka tapauksessa niin joku kärsii aina. Pahin kärsijä olisi EKP:n toimissa Saksa, mutta ei Suomikaan kärsijälistalla kovin alas vajoa.

Saksan 10-vuotisen lainakorko on jälkimarkkinoilla siinä 2%, ja on viimeisten kuukausien aikana käynyt jopa niinkin alhaalla kuin 1,7% paikkeilla. Stagflaatio saadaan ehkä vaihdettua rajuun inflaatioon, mutta jos inflaatio vilisee esimerkiksi yli 5%, niin ostaisitko Saksan lainaa 2% korolla kymmeneksi vuodeksi? En minäkään. Jos referenssiksi otetaan Kreikka ja EKP:n toimet sopeutetaan sen mukaan niin inflaatio voi kiivetä rajumminkin. Rahoituskriisiin ajautuvatkin siten Saksa ja samantapaisena maana myös Suomi.

Ongelma on siinä, ettei Suomi voi oikeastaan puuttua tähän peliin. EKP:n poikkeustoimet ovat aiheuttaneet ylläolevan syyn vuoksi rajua nurinaa Saksassa, ja EKP:n pääekonomisti, saksalainen Jürgen Stark sanoi, että hullujenhuonearesti riittää nyt, kiitos vain. Niitä on siitä huolimatta toteutettu ja Saksan liittokansleri Angela Merkeliä painostetaan Välimeren maista käsin, jotta saiskos suurempaa sinkoa. Kaikesta Saksan vastustuksesta huolimatta EKP ruokkii toimillaan mielummin rajua inflaatiota torjuakseen stagflaatiota. Se on uhkapeliä, joka ei välttämättä edes onnistu. Ei ainakaan, jos vyönkiristyslinjalla jatketaan.

Saksan vastahakoinen viivyttely, ja pienimuotoinen vastaantulo voi kieliä siitä, että Saksa valmistautuu eroon eurosta. Tämä tulisi suomalaisille täysin yllätyksenä, etenkin jos demareiden Jaakonsaarta on kuuleminen.

Suomalaisen velallisen näkökulmasta näitä kahta polkua tulee seurata tarkkaan. Markkinakorkoihin sidotut lainakustannukset lähtevät villiin laukkaan, mikäli EKP vain lisää tukitoimiaan. Merkit tähän ovat jo nyt selvät. Korkokattosopimus (joka on muuten yksi niistä joidenkin kiroamista johdannaissopimuksista) tullee silloin aiheelliseksi. Jokaisen tulee kuitenkin itse arvioida tilanne henkilökohtaisesti. Oleellisin yksittäinen muuttuja on lainapääoman määrä ja toinen merkittävä tekijä on laina-ajan takaisinmaksuajan pituus.

Hallittu irtautuminen EMU:sta olisi toteutettava mitä pikimmin. Tällä hetkellä euron arvo suhteessa uuteen kansalliseen valuuttaamme on oletetusti osapuilleen neutraali. Mitä vähemmän heilahteluja, sen pehmeämmin kaikki käy. On turha kuitenkaan tuudittautua sellaiseen ajatukseen, että huolet ja murheet ovat ohitse omalla valuutalla ja omalla rahapolitiikalla. Silloin vastuu on suomalaisilla, niinkuin sen kuuluukin olla. Esitän oman näkemykseni myöhemmin siitä, miten omalla kelluvalla valuutalla ja noudattamalla pitkäjänteistä ja tiukkaa talouskuria tulisimme pärjäämään paremmin globalisoituvilla markkinoilla. Minusta lyhytjänteisen talouspolitiikan aika on ohitse.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu