Miksei Kreikassa päästä ratkaisuun?

Takalukko on kieltämättä hieman laimea sana kuvaamaan Kreikan tilannetta ja mahdollisuuksia saada aikaan sopimusta, miten jatkossa menetellään. Jokainen vaihtoehto sisältää liiaksi huonoja seuraamuksia. Tähän päädyttiin paitsi EMU:n rakennevikojen, myös täydellisellä leväperäisyydellä.

Vaihtoehtojen rajoittimina toimivat niin velkasaneerauksen muoto, jatkorahoitus, tappioiden tunnustaminen ja moraalikadon estäminen. Optimistit näkevät pitkään jatkuneet neuvottelut osoituksena siitä, että ratkaisuun halutaan päästä. Pessimistit näkevät puolestaan tilanteen niin murheellisen toivottomana, ettei sopimukseen päästä. Realistit ovat sillä kannalla, että jonkinlainen ratkaisu syntyy viimeistään 20.3. ja silloin katsotaan, ke(i)lle jäi Musta Pekka kouraan.

EKP myyntilaidalla?

Euroopan Keskuspankki lähti nappeineen peliin keväällä 2010 ja hotkaisi kymmenien miljardien edestä Kreikan velkaa, moninkertaisesti pääomansa määrän huolimatta edes pienestä velkakirjojen alennuksesta. Nyt, kun yksityisten sijoittajien tukanleikkuu ei millään saa Kreikan velkataakkaa edes kaksinkertaiseksi yli sallittujen rajojen (120% BKT:stä) niin julkisenkin puolen on pakko niellä tappioita. Muutoin IMF ei lähde mukaan Kreikan tukipaketti numero kahteen.

Eräs idea on, että EKP myisi velkakirjansa väliaikaiselle vakausrahastolle ja sitten pistetään sakset napsumaan. Ongelmamme on se, että Suomikin on hölmöyttään lähtenyt ”tienaamaan” vakausrahaston kautta. Toinen idea on, että kansallisten keskuspankkien hoivaamat 1. tukipaketin lainoja parturoitaisiin. Ongelmamme on se, että Suomikin on hölmöyttään lähtenyt ”tienaamaan” 1. tukipaketin muodossa.

Omituisinta on se, että jos EKP nyt lähtee velkakirjojen myyntiin samalla kun se ostaa muiden maiden velkakirjoja niin sen itsenäisyys käy hyvinkin kyseenalaiseksi. Julkisessa omistuksessa olevia velkoja ei haluttaisi sälyttää suoraan euromaiden niskaan vastaanottamaan tappioita. Poliittinen vastustus on hurjaa, paitsi ehkä Suomessa. Onhan meillä edellisen hallituksen valtionvarainministeri osoittanut pettämättömän liikemiesvainunsa ja on siitä syystä nyt uransa huipulla.

Leikataan, jotta voidaan lainata lisää

Ainakin allekirjoittanut pitää suorastaan surkuhupaisena sitä asiaa, että Kreikan velkojen todetaan olevan liian suuria ja ratkaisu on; että leikataan 100 miljardia pois, jotta voidaan lainata 130-145 miljardia lisää.

Tällöin voisi ihan suoralla päättelykyvyllä jo sanoa suorilta, että vaikka lainojen korot laskevatkin niin lainapääoman kasvaminen syö ennemmin tai myöhemmin saneerauksen hyödyn, todennäköisesti ennemmin. Siksi tämäkään ratkaisu ei tunnu mielekkäältä.

Muutokset vastavirrassa

Tämän lainakuormaa lisäävän parturoinnin ja toisen tukipaketin ehtona ovat myös entistä rajummat rakennemuutokset. Niiden mielekkyys ei varmaankaan aiheuta keskustelua, mutta sen sijaan se, miten asia hoidetaan on järkyttävää. Miksi jo nyt alhaista minimipalkkaa pitäisi laskea? Siksi tietysti, että työvoiman alentaminen tuo kilpailukykyisempää tuotetta ulos. Se tuskin ilahduttaa euroalueen jäsenmaata, jonka valuutan kurssi määräytyy tyystin muualla ja lisää entisestään taloudellista epätasapainoa EMU:n jäsenmaiden välillä.

Tuota epätasapainoa on balansoitu rajulla velkaantumisella, joka nyt on nähtävästi loppu markkinaehtoisesti. Missään vaiheessa ei suuressa julkisuudessa ole pohdittu esimerkiksi viime vuosikymmenellä, jotta onko koko EMU-järjestelmässä mitään ideaa, kun vinoumien syihin ei puututa. Tässä meillä on tulos. Ei muutoksienkaan läpirunnominen ole siksi helppoa. Eurooppa nyt vähiten kaipaa takapihalleen jotain vallankumouksia. Ratkaisu on siksi huono.

Eriarvoisuus kunniaan

Jotkut ovat vain tasa-arvoisempia kuin toiset, voisi irlantilaiset ja portugalilaiset tuumata, jos kohta Kreikan velkaa saneerattaisiin niin rajusti, että Suomenkin bisnekset valuvat santaan (parista miljardista jäisi käteen sentään muutama kymmenen miljoonaa euroa korkotuloja). Ja jos vaikka vastatuulessa olevat muutoksetkin saataisiin ajoiksi.

Europäättäjien suuri murhe onkin, että muutkin maat alkavat penätä velkahelpotuksia. Olemmehan kuitenkin kaikki tasavertaisia ison ja lempeän europerheen jäseniä, eikö vain? Halutaanko samanlainen teatteriesitys toistaa Irlannin ja Portugalin kohdalla kuin mitä olemme saaneet seurata Kreikan farssissa? Kuka kestää niistä tulevia tappioita? Ratkaisu on huono.

Kaikki esillä olevat ratkaisuehdotukset palautuvat siihen, että jokainen on oleellisella tavalla kelvoton ja epäoikeudenmukainen. Mutta sellainenhan EMU-kerho on.

Valitse siis realismi.

0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu