Kreikka sanoo kyllä kiitos raipalle, mutta mitä siitä seuraa?

Tänään, jos jäljellejääneiden laos-puoluelaisten kielitaito suo, kreikkalaisten parlamentti äänestää uusien vyönkiristysten hyväksymisestä. Loogisesti ajatellen tämä ei ole yhdenkään julkisvallan etu Suomea myöden, ja siksi itseruoskinnan syyksi pitää huomioida muita perusteita. Suomi on vaarassa astua miinaan, vaikka koittaakin itse niistä luopua.

Perustellakin pitää. Jatkuvien vyönkiristysten aikaansaannokset rupeavat osoittamaan paitsi katukuvassa, myös numeraalisessa valossa huonolta idealta. Aiempien matokuurien ajateltiin nostavan Kreikan verotuloja n. 9%, mutta kävikin niin, että ne laskivat n. 8%. Syy saattaa löytyä kymmenien tuhansien firmojen nurinmenosta ja verotulojen ehtymisestä.

Suomen etua vyönkiristelyt eivät auta välillisesti. Mikäli Kreikka tosiaankin on romuttamassa talouttaan lisää em. ohjelmalla niin siitä hyvästä lainoitamme entistä pahempaan maksukyvyttömyyskriisiin ajautuvaa maata.

Lienee älykkyyden aliarviointia olettaa, etteikö kreikkalaiset asian tilaa ja tulevan matokuurin seurauksia tietäisi. Miksi he olisivat siis valmiita tuhoamaan entistä enemmän oman maansa taloutta?

20.3. erääntyvän 14,5 miljardin lainapääoma (plus korot) ei ole Kreikan ainoa suuri erääntyvä maksuerä tälle vuodelle. Toukokuussa ja elokuussa odottaa isot erät, ja lisäksi jonossa on tukku pienempiä maksueriä hoidettavaksi. Pelaamalla aikaa yli tuon maaliskuun erän Kreikka voisi jostain taikoa hyvän haltiattaren. Liekö ihan joviaalisuudesta johtuvaa kreikkalaisten kääntyminen idän karhun suuntaan?

Europäättäjät koittavat tietysti padota tätä vuotoa minkä pystyvät. Ehdotelmissa on erillisiä lainanhoitotilejä, jotka toimivat vähän samalla tavalla kuin alaikäisen perinnöt: ei käyttöoikeutta ilman holhoojan lupaa. Lisäksi halutaan mustaa valkoiselle siitä, että äänestetään Kreikassa huhtikuussa miten hyvänsä niin nämä velat suoritetaan. Oletin, että tuollainen vastuullinen lainanhoitokäytäntö toimisi ilman lisädokumenttejakin. Jos toinen on rikollisissa aikeissa niin sitä aietta ei poista satakaan dokumenttia. Lisäksi sieltä varmasti löytyy sen verran kirjanoppineita, että joku porsaanreikä löytyy, onhan tästä esimerkkinä hyvää tulkintaa Kimmo Sasilta (kok.) koskien vakausrahastojen koon ja vastuiden määristä. Lisäksi pitää muistaa, että 90% Kreikan liikkeellelaskemista velkakirjoista noudattaa kreikkalaisia lakeja ja kreikkalaiset lait säätävät Kreikan parlamentti; ei Sasi, ei Jutta Urpilainen eikä Angela Merkel. Toisin sanoen, jos on jotain nillitettävää Kreikan muuttaessa vaikka lakejaan hieman velanhoitoystävällisempään suuntaan niin ei muuta kuin kannetta Ateenan käräjille. Nähtäisiinpä sekin farssi miten siinä leikissä käy.

Tämän vuoksi jäänkin pohtimaan, jotta ovatko nämäkin vakuudet kreikkalaisten tulevasta parlamentarismista samaa teatteria kansalle kuin mitä aiemmatkin kevätjuhlaliikkeet? Markkinatoimijoilla on juridista apua ollut saatavilla jo toista vuotta. Miten mahtoi olla tilanteen laita esimerkiksi suomalaisten äänestäjien keskuudessa viime keväänä? No, näillä mennään.

Palaamme siis siihen, että Kreikan parlamentin myönteinen päätös (näennäisesti) tehdä lisää vyönkiristyksiä on jotain muuta kuin halua miellyttää meitä höynäytettäviä. Mitenkä menee Kreikan tehdessä diilit idän karhun kanssa luonnonvaroistaan ja jättää velat pystyyn Eurooppaan saadessaan muualta rahoitusta? Ehkei tuo jätä ihan kaikkea maksamatta, mutta maalla on kyllä millä puolustaa närkästyneitä naapureitaan. Tätä ei sovi unohtaa. Kreikka on kaiken lisäksi puolustusliitto NATO:n maa ja Venäjän (sekä Kiinan) kanssa teerenpelailu voi olla melkosen punainen vaate jonkun optiikassa.

Suomella, joka vaalii itsenäistä puolustustaan ja sotilaallista liittoutumattomuuttaan ei ole mitään järkeä lähteä tähän toiseen tukipakettiin mukaan. Ei taloudellista järjen häivääkään (jo nyt velkoja alaskirjataan ja kohta ei ole muuta jäljellä kuin Kreikan velkaa julkisille instituutioille), ei sotilaallista maantieteen vuoksi. Ei kulttuurellista, kielellistä… ei mitään sidoksia tähän kansakuntaan.

Ja solidaarisuutta osoittaaksemme emme ”auta” lainarahalla. Lähettäkäämme sinne vaikka huopia ja perhana soikoon vaikka hernekeittosäilykkeitä. Ensimmäisen ja toisen tukipaketin osalta voisi tuumata, kuten engelsmannit: ”Fool me once, shame on you. Fool me twice, shame on me”.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu