Euroopan kasvunäkymiä on hieman "tarkistettu"

Euroopan talouskasvua on toden totta tarkistettu. Vaivaiset kolme kuukautta sitten tälle vuodelle auguurit kertoivat, jotta talous kasvaa euroalueella 0,8 prosenttia. Tämä siis marraskuussa, jolloin talouskriisin eskaloituminen oli jo jokaisen nähtävillä. Nyt uusi ennuste on, että talous supistuukin euroalueella tänä vuonna 0,1 prosenttia. Kyseessä on siis kolmen kuukauden välillä lähes prosenttiyksikön pudotus ennusteisiin.

Tämä taisi tulla täysin puun takaa? Katsotaanpa, mitä aiheesta on sanottu. Eräs herra totesi syysykuussa, ettei talous euroalueella vajoa taantumaan. Eräs toinen herra totesi taasen jo heinäkuussa, että talouskelit kylmenevät.

Jonkun analyyseistä maksetaan hyvinkin, toiselle ei mitään.

0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu