EU:n ryhtiliike – Vaikea, muttei mahdotonta saavuttaa

Euroopan unionin vuosia kestänyt kiirastuli on jo johtanut siihen, että Politicossa esitetään kysymys: voiko Eurooppa enää koskaan vaikuttaa omaan kohtaloonsa? Moni asia on EU:ssa yksinkertaisesti niin täysin pielessä, ettei pessimistiset välttämättä näe unionia enää edes korjauskelpoisena. Esitän listan korjattavista asioista ja esitän niihin myös erittäin vaikeita ratkaisuja. EU kun nimittäin vielä saattaa olla korjauskelpoinen.

EU:n perustavat ongelmat jakautuvat pääosin neljään eri ryhmään. Ne ovat geopolitiikka, talous, kulttuuri ja pelisääntöjen selkeys. Tätä jakolinjaa on mahdotonta rajata ehdottomasti, sillä niin moni asia on pielessä niin monella suunnalla, että ne väkisinkin risteävät jaostosta toiseen.

Vastasin myös Euroopan tulevaisuuskonferenssin kyselyyn näillä aiheilla. En odota siltä paljoa, koska konferenssin ideaisät torppasivat jo heti alkuunsa esimerkiksi unionin perussopimuksen muutokset.

Geopolitiikka

EU:n geopoliittiset haasteet polveutuvat erityisesti sotilaalliseen riippuvuuteen Yhdysvalloista. Niin kauan kun EU seuraa voimattomana perässä esimerkiksi Afganistanista poistumista tai levittelee käsiänsä Venäjän marssiessa Krimille, me voimme myös unohtaa nykyiset haihattelut Euroopan suurvallasta tai strategisesta autonomiasta.

Kaiken lisäksi ”strateginen autonomia” tai itsemäärämisoikeus liittyy sananmukaisesti jollain lailla strategiaan. Se merkitsee sitä, että EU:lla tulisi nyt ylipäätään olla jokin strategia.

EU:n tulee vahvistaa omaa sotilaallista mahtiaan yhä kovenevassa maailmassa. EU:n tulee kyetä osoittamaan selkeästi tavoitteensa (ja tällä haavaa näyttää myös siltä, että jo esillä olleita tavoitteitakin on syytä tarkastella!)

Jos esimerkiksi yhtenä tavoitteena on, ettei vuoden 2015 kaltainen kansainvaellus saa toistua niin EU:n tulee jollain lailla varmistaa asia. EU ei voi turvautua kiristyksen kohteeksi esimerkiksi sopimalla asioista Turkin tai lukuisten muiden maiden sotapäälliköiden kanssa.

Strategisessa ajattelutavassa on hyvä myös etsiä tavoitteilleen läheinen kumppani. Jos länsimainen järjestys on tavoitteena niin luontevin kumppani on Yhdysvallat. Strateginen möhläys on helppo tehdä ajamalla kaksilla rattailla ja ruveta kaveeraamaan Hongkongin demokratiatilanteen heikennyttyä Kiinan kanssa (investointisopimus).

EU:n tulee myös saavuttaa jonkinlainen yksimielisyys siitä, mitä sen lähialueilla puuhataan ja ketä tuetaan. Libyan konfliktissa Ranska tukee yhtä ja Italia toista osapuolta. EU-maat ikään kuin käyvät välillistä sotaa keskenään jonkun toisen maan kansalaisten kustannuksella.

Jos Venäjän Krimin miehitys on hyväksymätöntä niin se tulee myös pystyä osoittamaan. Ei voi olla niin, että Saksa samaan aikaan diilaa itseään entistä enemmän energiariippuvaiseksi Venäjästä ja unioni lätkii näennäisiä pakotteita (jotka kyllä osuivat esim. Suomeen). Pitää olla selkärankaa ohjata energiantuonti muualle ja katkaista vaikka Venäjältä yhteys EU:n maksujärjestelmä SEPA:an.

  • Sotilaallista mahtia lisättävä ja harmonisoitava EU-maissa (vähennettävä riippuvuutta Yhdysvalloista.)
  • EU-mailla pitää olla yhdenmukaiset tavoitteet lähialueilla.
  • Riippuvuutta vähennettävä strategisesti tärkeillä aloilla, eritoten Venäjän energiasta.
Talous

EU menettää lukuisia vaihtoehtojaan muun muassa jo mainitun geopolitiikan vuoksi vain siitä syystä, että EU:n ainoa johtoajatus on merkantilistinen. Tämä tarkoittaa sitä, että jos EU – kuten nyt tekee – tuijottaa ainoastaan kauppatasetta niin sen on toimittava aina tämän mukaan. Samalla EU:sta tulee riippuvainen sen kauppataseen ylijäämästä.

Kun Yhdysvaltain ex-presidentti Donald Trump esitteli teräs- ja autotulleja niin se olisi ennen muuta iskenyt tähän kauppataseen palvontaan. EU paljastui olevansa riippuvainen Yhdysvaltain kauppataseen alijäämästä.

Yhtä lailla EU ostaa (Saksan vuoksi) mielummin huokeaa energiaa Venäjältä koittaen ummistaa silmänsä navalnyiltä, novichockeilta ja jo mainitulta Krimin miehityksestä.

Kuviosta huomaa jo varsin nopeasti, että tällainen merkantilistinen ajattelutapa on haavoittuvainen, kun vastustaja tietää mihin iskeä. Ja kyllä ne tietävät.

EU:n taloutta kokonaisuudessaan rasittaa merkittävästi yhteisvaluutta euro. Se ei sovi kaikille jäsenmaille, kuten Italialle ja Suomelle. Yhteisvaluutan rakenne pakottaa parantamaan kilpailukykyä sisäisin toimin, missä tehokkain tapa on laskea palkkakustannuksia ja suomeksi tämä tarkoittaa palkkaleikkauksia. Italian ja Suomen kaltaisissa maissa on turvauduttu inflaatioon ja sen tuoma kilpailukykyhaitta on korjattu valuuttakursseilla. Parempi tapa on antaa markkinoiden määritellä tällaiset kurssit.

Suomi nousi ensimmäisestä eurokokeilustaan hämmästyttävän nopeasti vuonna 1992 kokeiltuaan noin olympiadin ajan markkinataloutta.

Euro voisi toimia, jos kilpailukykyeroja tasataan niin sanotusti liittovaltion kautta. Esimerkiksi Saksaa verotettaisiin ankarammin ja sieltä saatuja tuloveroja ohjattaisiin heikommin pärjäävin maihin. Tämä lienee mahdoton ajatus, sillä se romuttaisi kokonaan jäsenmaiden budjettisuvereniteetin. On huomioitava lisäksi, että Yhdysvalloissa liittovaltiotason tasausmekanismi on huomattavasti EU:ta suurempi. EU-liittovaltiossa ”jäsenmaksuja” jouduttaisiin kohottamaan noin 15-kertaisiksi, mutta samalla myös kansallisten valtioiden sosiaalimenot turvattaisiin liittovaltiosta käsin. Samaten EU:n tulee järkevöittää suurin yksittäinen menoeränsä: maatalouspolitiikka. Ylituotantoa on nimittäin rutkasti.

Toinen malli on, että eurolle pitää luoda jonkinlainen eromekanismi. Eron ei tarvitse olla lopullinen, vaan maat voivat halutessaan palata yhteisvaluutan pakkopaitaan ja sen tuomiin ongelmiin myöhemmin saatuaan taloutensa kuntoon kansallisella kelluvalla valuutalla.

Euroopan pankkisektori on aivan liian suuri. EU:ssa tulee myös huolehtia siitä, ettei pankkikriiseissä kuitata sijoittajien tappioita veronmaksajien rahoilla. Sijoittajille jätetty vastuu johtaa parempaan markkinakuriin ja siten rahoitus päätyy herkemmin tuottaviin kohteisiin, koska sijoittajat haluavat saada pääomalleen tuottoa. Tasapainoilu hurlumhein ja tuoton välillä johtaa varmuudella parempaan ja suotuisampaan kehitykseen.

  • Merkantilismista luovuttava ja siten vähennettävä riippuvuutta Yhdysvaltain kauppataseen alijäämästä.
  • Eurolle luotava eromekanismi tai vaihtoehtoisesti jäsenmaiden on luovuttava kansallisesta budjettisuvereniteetista.
  • Pankkialaa kohdeltava kuin muitakin aloja: markkinatalouden malli takaisin.
Kulttuuri

EU:n itälaajennus vuosituhannen alussa on nyt osoittanut merkittäviä unionin sisäisiä ristiriitoja. Entiset Varsovan liiton jäsenmaat mielsivät EU:n varsin toisenlaiseksi instituutioksi kuin mikä heidän todellisuutensa on tällä haavaa.

Näillä mailla oli sanelija: Neuvostoliitto. Se merkitsi panssarivaunuja kaduilla tarpeen niin vaatiessa. Se merkitsi myös sitä, että esimerkiksi Puolan piti käyttää energiassaan kivihiiltä, koska sitä oli saatavilla.

Kommunismin taituttua koitti aika, jolloin oli vapaus valita. Läntiset EU-maat eivät ole oikein ymmärtäneet asiaa. Ukaaseja tehtailemalla ja määräämällä tiukkoja ehtoja EU näyttäytyy näille itäisille jäsenmailleen tismalleen samalta öykkäriltä kuin mitkä ajat heillä oli Neuvostoliiton alla. EU:lla on ollut vaikeuksia ymmärtää myös kulttuurieroja. Näissä maissa on aikanaan suojauduttu ottomaanien valloitusretkiltä, kun nyt heiltä suorastaan vaaditaan avaamaan portit ”barbaareille” (he kokevat asian näin.)

EU:n on siis ollut vaikeaa sulattaa unionin jäsenmaiden erilaisia kulttuureja ja erilaisia katsantokantoja. EU on ollut ankara omille jäsenmailleen ja suopea ulkovalloille. Asian pitäisi olla päinvastoin?

Ja jos jo tämä määrä erilaisia kulttuureita tuottaa käsittelyhankaluuksia niin ongelma ei ainakaan vähene sekoittamalla unioniin lisää erilaisia kulttuureita. EU:n pitää irtisanoutua nykymuotoisesta pakolaisasiakirjasta ja määritellä kokonaisuus uudelleen. Aihe nimittäin luo jäsenmaiden välille eripuraa – kuten Italian ja Ranskan välille yhdesta Aquarius-aluksen kohtalosta. EU:n on mahdotonta yrittää esiintyä humaanina toimijana nykyisen Dublin-säännön vuoksi. Sääntö merkitsee ylivoimaisia koettelemuksia unionin ulkorajavaltioille. Näillä mailla ei ole ollut alun alkaenkaan oikein muuta vaihtoehtoa kuin estää maahanpääsy.

EU:n elokuun lopun sisäministerien kokous herättää sentään toiveita. EU havaitsi, ettei se halua poliittista epävakautta jäsenmaissaan. Vuosien 2015-16 holtiton tilanne tavoitti monen britin tv:n välityksellä. Moni halusi brexitin nimenomaan näiden kuvien vuoksi.

  • EU:n on hyväksyttävä jäsenmaidensa erilaisuutta ja olla hyväksymättä lisää vielä erilaisempia jäsenmaita – kuten Turkkia.
  • EU:n on oltava armeliaampi omille jäsenmailleen ja otettava laajemmin huomioon näiden erityistarpeita.
  • EU:n tulee irtisanoutua nykymuotoisesta pakolaisasiakirjasta.
Selkeät pelisäännöt

EU näyttäytyy valitettavasti lähes joka käänteessä kaksoisstandardien mahdiksi jopa siinä määrin, että sivistyssanakirjan kohdalle ”kaksoisstandardi” voisi selvitykseksi laittaa EU:n tähtilipun.

Tämä johtuu siitä, että EU ei noudata omaa perussopimustaan (tai ainakaan sen henkeä), vaan taivuttelee juridisella kikkailulla sääntöjään opportunisesti mielin määrin. Esimerkiksi EU:ssa ei ole kertaakaan jaettu sanktioita talouskurisääntöjen rikkomisesta. Saksa ja Ranska olivat niitä ensimmäisiä rikkureita. Nyt suurennuslasilla voi löytää vielä pari jäsenmaata, missä sääntöä ei olla rikottu.

Kreikkalaisten politiikkojen hulluja eläkelupauksia (velkarahalla) on verrattu tulivuorenpurkauksen kaltaiseen luonnonkatastrofiin.

Tällainen syö EU:n uskottavuutta ja legitimiteettiä. EU:ssa tulee olla selkeät pelisäännöt ja huolehdittava, että niitä noudatetaan johdonmukaisesti. Selektiivinen valinta siinä, missä säännössä ollaan tarkkoja ja missä ei johtaa vain sisäiseen katkeruuteen. EU ei voi myöskään mielivaltaisesti keksiä uusia sääntöjä lennosta.

EU:n tulee pystyä laatimaan sellaiset pelisäännöt, että se pystyy noudattamaan myös sääntöjen henkeä.

Täysin aukotonta versiota tuskin muodostuu ensiyrittämällä, mutta niitä voidaan myös päivittää erityisesti olosuhdemuutosten edessä. Muutosmenettelyllä tulee olla demokraattinen tuki.

On täysin pähkähullua, jos Saksan perustuslakituomioistuin katsoo EU-tuomioistuimen ylittäneen toimivaltuutensa niin EU kostaa tämän haastamalla Saksan liittopäivät käräjille. Liittopäivillä ei ollut osaa eikä arpaa tässä kukkotappelussa.

EU:n rapistunut legitimiteetti näyttäytyykin siten valitettavan usein EU:n mahtailulta. Virheen sattuessa pestään käsiä (joskin rokotefarssissa lopulta komissio myönsi töpänneensä.) Taitava johtaja elää niinkuin opettaa.

  • EU:n on ruvettava noudattamaan perussopimustaan ja myös sen henkeä.
  • EU:n on kyettävä uudistamaan perussopimustaan esimerkiksi olosuhteiden muututtua merkittävästi.
  • EU:n on ruvettava elämään opettamallaan tavalla, mikä vähentää turhaa ja naurettavaa ”kukkoilua”.

Totesin jo alussa, etten odota Euroopan tulevaisuuskonferenssin antia henkeäni pidätellen. En ole silti luopunut toivosta. Näillä eväillä voimme jatkossakin miettiä itse Euroopan tulevaisuutta sen sijaan, että tuskailemme onko Euroopalla ylipäätään tulevaisuutta.

Näillä eväillä Euroopasta muodostuu maailmanpoliittinen toimija eikä nykymuotoinen tarkkailija ja sopeutuja. Listaamani toimet pitää käynnistää välittömästi. Aikaa ei ole hukattavaksi enää ja osa muutoksista vaikuttaa vasta ajan kuluttua, kuten sotilaallisen mahdin kasvattaminen. Se kun ei onnistu sormia napsauttamalla.

Parempaa EU:ta siis, kiitos kaunis. Ei enää sitä surkeampaa ”enemmän Eurooppaa”.

+8
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu