Eurossa elämisen vahvennuksia

Eduskunnan suuressa salissa käytiin 5.3. raikasta debattia hallituksen esittämistä eurossa elämisen vahvennuksista. Kuten arvata saattaa, ajatukseni on lähtöisin Suomen euroon juntanneen ex-pääministeri Paavo Lipposen (sd.) sanomasta, että työmarkkinamme tarvitsevat joustoja, jotta EMU-oloissa voidaan ottaa vastaan myös huonompia aikoja.

Nyt, reipas neljännesvuosisata tämän viisauden jälkeen näin ollaan tekemässä. Omituisinta totta kai tämän valtavan ponnistelun keskellä on se, että SDP näyttäisi olevan täysin poikkiteloin – ja ajaamassa politiikallaan Suomen ulos eurosta. Keppikerjäläisenä ja paariana.

Omituista on myös se, että kun olen muistaakseni jonkun tai ainakin muutaman kerran yrittänyt kaikille kertoa, että te ette oikeasti halua tätä eurojäsenyyttä; että miten se ratkaisevalla tavalla naulaa kiinni ne ulospääsyreittien ovet, ettei se ainoa jäljelle jäänyt reitti tule aikanaan maittamaan.

Antakaa meille Barabbas!

Nyt, 16 vuotta tässä liemessä velloneena ne muut ulospääsyt on tukkiutuneet. Olisin tietysti toivonut, että viestiäni oltaisiin ennemmin kuunneltu kuin tuijotettu sitä, minkä puolueen jäsenkirja taskussani onkaan.

Oman piikkiini otan viestinnällisen tyylini. Se on silti sillä lailla – hyvää ystävääni Juhani Huopaista siteeraten – Nämä asiat pitää vain tietää. Turha täällä on muuten notkua.

Nyt hallitus keskittyy pitämään Suomen eurossa, joten antakaa sille kaikki tukenne. Kaiketi moni ymmärtää, että posketon velkahuuma ilman toivoakaan talouskasvusta johtaa Kreikan tielle? Me olemme kulkeneet sitä pitkin jo vuosia, mutta lähtötilanteemme oli tuolloin parempi ja vain siitä syystä kriisimme on antanut odottaa.

Mukavaa illanjatkoa!

 

susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen toiminut vuosia freelance-toimittajana Suomessa ja Kreikassa. Olen makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän talouspoliittinen asiantuntija 2/2022 -.

Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.

Sähköpostiosoitteeni nykyisin: kts. eduskunnan verkkosivuilta sähköpostiohjeet.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu