Hyvinvointia taas jaetaan keväällä – Vähät välittämättä siitä, mitä se hyvinvointi on

Erään vähittäiskauppamainoksen lallatusta mukaillen: ”Kaikkea on. Ja rahamme riittää.” Paitsi, ettei riitä. Vaalivuoden keväällä saamme varmasti taas kuulla, miten hyvinvointiamme turvataan. Ja kenties jopa lisätäänkin. Minäkin aion tehdä nyt niin tässä kirjoituksessani.

Suomi on täysin poikkeuksellisella tavalla onnistunut tekemään lähes järjestäin huonoja talouspoliittisia valintoja. Tuloksen me näemme ympärillämme. Suomen bruttokansantuote on osapuilleen vuoden 2007 tasolla. Suomen velkaantuneisuusaste on tuosta verrokkivuodesta kasvanut 34 prosentista noin 60 prosenttiin. Velkaisuusaste määritellään valtionvelan absoluuttisen määrän jakamista bruttokansantuotteella.

Euroopassa taloutta on elvytelty kuin viimeistä päivää. Tätä vauhtia kaikki omaisuus ja kaikki velat lojuvat Euroopan keskuspankin holveissa. Pääomamarkkinoitamme sosialisoidaan, mikä johtaa jatkossakin varsin ankeaan talouskasvuun. Jos sellaisesta joku uskaltaa edes haaveilla. 13 vuoden aikana taloutemme ei ole oikeastaan kasvanut lainkaan, mutta velkaa on ranteiden paukkumiseen asti.

FIPO-elvytys tyhjän kanssa

Koronavuotena 2020 eurooppalaiset maat aloittivat myös finanssipoliittisen elvytyksen. Suomi lukeutui näihin fipo-elvyttäjiin Tietenkin velaksi, koska patjan alle ei ole kertynyt sellaista määrää varallisuutta kaiken tämän ”hyvinvoinnin” keskellä – mitä on siis tunnuslukujen valossa kestänyt jo yli kolme olympiadia!

Fipo-elvytyksen on kerrottu tuottavan talouskasvua. Väitän tällaisia puheita paitsi täysin harhaanjohtaviksi myös vaarallisiksi. Tällaisella elvytyksellä ei luoda kasvua – sillä voidaan kyllä tuhota loputkin kasvun siemenet.

Tätähän on yritetty aiemminkin laajalti. Yli kymmenen vuotta sitten silloisen Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin nimeä kantava elvytysohjelma ei tuottanut odotettua kasvua. Syy on hyvin yksinkertainen, lukekaa se tarkkaan:

Millään julkisen sektorin poliittisella päättäjällä ei voi olla varmempaa tietoa siitä, mikä investointi on kannattava ja mikä ei verrattuna yksityisiin yrittäjiin.

Huonot fipo-elvytyspäätökset johtavat joko verojen nousuun (millä katetaan tehtyjä tappioita) ja/tai lisävelanottoon.

Parhain päättäjä on sellainen, joka pitää huolen yrityskentän kilpailutilanteen tasapuolisista oloista eikä lähde väen vängällä piirtämään kaupungin halki raitiovaunulinjaa tai kaivamaan autokuoppaa eloisan kauppapaikan alle. Jos nämä hankkeet kannattaisivat – siis olisivat voitollisia – niin parkkipaikkafirma tai raitiovaunulinjoja ajeleva firma kustantaisi itse koko investoinnin ja pyytäisi vain rakennusluvat kaupungilta.

Ei meidän Suomessa kannata puuhata mitään Ciudad Realin kaltaisia katastrofeja. Kyseessä on espanjalainen lentokenttä, mikä lähes toimettomana huutokaupattiin 100 000 kertaa halvemmalla kuin mitä se kustansi.

Tämä kehitys päättyy kyyneliin

Velkaisuusasteen nousun lisäksi verot ovat kiristyneet. Veronmaksajien sivuilla voi nähdä yhdestä graafista jo otsallaankin, että kunnallisveroasteen kiristyminen on ollut likimain vääjäämätöntä jo vuosien ajan.

Tähän vaikuttaa luonnollisesti valtion kuntien murheeksi heivatut lakisääteiset tehtävät.

Kaiketi ymmärrämme, että jos tämä jo vuosia kestänyt ”hyvinvoinnin aikakauden” käppyrät näyttävät tältä niin tämä kehitys päättyy kyyneliin. Jossain kohtaa kokonaisveroasteemme on sata prosenttia ja velkaa on niin paljon, ettei se taida EKP:n holviinkaan enää mahtua.

Pääomamarkkinoiden sosialisointia ajava EKP on tekemässä Euroopasta hyvää vauhtia kommunistista maanosaa. Tätä kehitystä ei voida loputtomiin jatkaa (luottamus katoaa), mutta eipä siitä voida oikein pakittaakaan ilman markkinamyllerrystä.

Sitä oikeaa hyvinvointia

Kunnilla on lakisääteisten tehtävien lisäksi kaikenlaista muuta puuhaa. Jossain kunnassa pyöritetään jopa kukkakauppaa julkisin varoin.

Nyt tulee oma pääteesini tuleviin kunnallisvaaleihin, johon minut on hyväksytty ehdokkaaksi – tässäkin pyydän tarkkaavaisuuttanne:

Hyvinvointi on sitä, että ihminen saa itse määrätä ja päättää omasta rahankäytöstään niin paljon kuin se vain suinkin on mahdollista.

Tavoite on saada kunnallisveroaste laskuun. Ja mielummin mitä enemmän, sitä enemmän.

Se toteutetaan siten, että kaikki lakisääteisten tehtävien ulkopuolella olevat menot ja kulut avataan pöydälle. Jokaiselle esitetään kaksi merkittävää kysymystä.

  • Mitä tämä maksaa?
  • Kuinka montaa kuntalaista tämä oikeasti hyödyttää?

On päivänselvää, että kalliit ja hyvin pientä joukkoa palvelevat kulut pitää siivota pois. Annetaan yksityisen yrittäjän pyörittää kukkakauppaa ja lukuisia muita palveluja. Huokeammalla verorasitteella liikeideat muuntuvat kannattavammiksi. Huokeampi veroaste houkuttelee tekijöitä.

Mitä useampaa kuntalaista jokin kulu hyödyttää tai edesauttaa turvallisuutta niin sitä suurempi kulu sallitaan.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu