Stagflaation joukkoruokinta

Kriisit ovat erilaisia ja niillä voi olla hyvin erilaiset syyt puhjeta. Ei ole lainkaan tavatonta arvata, että niin ikään eri syistä puhjenneet kriisit tarvitsevat erilaisen hoitotoimenpiteen. Ikävästi vaikuttaa siltä, että diagnoosi on jätetty tekemättä. Sen seurauksena kaikki ovat ruokkimassa stagflaatiota. Se ei välttämättä toteudu, mutta ainakin sen todennäköistä muodostumista pyritään aktiivisesti helpottamaan joka puolelta.

Finanssikriisi puhkesi 13 vuotta sitten. Se oli tyypiltään talousluottamusta heikentävä, spekulatiivinen kriisi. Löystynyt finanssimaailman vahdinta, helposti saatava lainaraha ja instrumentalisoitujen arvopaperien kysyntä loivat kerta kaikkiaan vastustamattoman reseptin äkkirikastumisen toivossa. Kuka hullu jaksaisi puurtaa margariinitehtaan liukuhihnalla, kun omalta tietokoneelta käsin voi painella erivärisiä nappeja ruudulla ja tilille kilahtelee miljoonia? Kun tämä kupla puhkesi, omaisuuserät haihtuivat savuna ilmaan ja luottohanat katkesivat; syntyi luottamuspula ja kysyntä niiasi.

Pandemiakriisi on luonteeltaan toisenlainen. On kokoontumisrajoituksia, mitkä estävät jouhevan tuotannon. Samaan aikaan punnerretaan ilmastotavoitteita, jolloin energiakäännöksen vuoksi myös energian hinta on koholla. Tehtaan sähkölasku hirvittää ja tuotantoa joudutaan supistamaan. Se lisää niukkuutta, mikä johtaa tuotteiden kallistumiseen. Toisaalta, korkeammat kustannukset (työvoima, sähkö, raaka-aineet) voidaan yrittää myös sälyttää lopputuotteen hintaan. Yhtä kaikki: tuotteet kallistuvat. Käsillä on kriisi, missä tarjonta niiaa.

Puoliksi hoidettu

Sananlaskua taivutellen on sanottava, että puoliksi hoidettu ei ole kokonaan taputeltu. Finanssikriisiin vastaus tuli Yhdysvalloissa nopeasti. Luottamuksen palauttamiseksi rahapolitiikkaa kevennettiin ja moraalikadon patoamiseksi maassa kaatui satoja pankkeja – niitä ei pelastettu veronmaksajien rahoilla.

Euroopassa päädyttiin lopulta saman toiminnan äärelle, mutta toki vitkastellen. Ikään kuin olisi jotenkin miehekkäämpää antaa koko kansantalouden ensin vähän kärsiä.

Tämä on valitettavasti vain puoliksi hoidettu.

Erityisesti Euroopassa ei kyetty parantamaan tuottavuutta. Se yleensä vaatii poliittisesti ikäviä toimia. Euroopan keskuspankki (EKP) osti eräällä tavalla löysällä rahapolitiikallaan (nollakorot ja mittavat arvopaperiostot) päättäjille aikaa vähentäen niiden lainanhoitokuluja. Tähän hyvän sään aikaan ei tehty juuri mitään. Kuvaavaa on esim. tällä viikolla nähty Ylen A-Talk, jossa kansanedustaja Tarja Filatov (sd.) jaksoi muistuttaa, ettei tässä velasta voi olla huolissaan, kun velkarahaa saa.

Tuottavuuskasvun loistaessa poissaolollaan kaikki nämä eurokriisin jälkeiset vuodet tuottivat vain kituliasta kasvua. Samalla löysä rahapolitiikka houkutti vain velkaantumaan. Jos joku nyt ei muista niin Kreikan kriisi alkoi nimenomaan huonon talouskasvun ja poliitikkojen rämäpäisen velanoton yhdistelmänä. Touhu jatkui vuosia.

Totta kai on helpompi kosia äänestäjiä lupaamalla kaikille jokin kiva suojatyöpaikka, missä ei oikeasti tehdä mitään. On kivampi esittää maailmanparantajaa viljellen rahaa ulkomaille ja kertovansa olevan ”huolissaan” muun maailman ongelmista.

Yhdysvaltain ensimmäinen osto-ohjelma oli toki perusteltu, koska se palautti luottamuksen. Sen jälkeen keskuspankit kannattelivat laiskoja ja suorastaan typeriä politiikkoja kultatuoleissaan.

Tauti elää ja voi hyvin

Finanssikriisin oltua kysyntäkriisi ja pandemiakriisin ollessa tarjontakriisi, joudumme miettimään toimivatko samat lääkkeet molempiin kriiseihin.

Euroalue flirttaili huonojen kasvunäkymien ja surkean tuottavuuden oloissa deflaation rajamailla. Nyt viimeisimmät inflaatioluvut kertovat, että euroalue posottelee 3,4 prosentin inflaatiossa. EKP:n tavoite on kaksi prosenttia. Jokin on siis oleellisesti muuttunut, mutta EKP on tavallaan maalannut itsensä nurkkaan. Se ei voi oikein kiristää rahapolitiikkaansa inflaation hillitsemiseksi ilman, että Italia musertuu velkataakkansa alle. Filatovia ilahduttamat korkomenot Suomessakin alkaisivat kasvaa sitä mukaa, kun uutta lainaa pitää ottaa vanhojen takaisinmaksuun – tai uusien maailmanparannusideoiden synnyttyä.

EKP joutuu siis rukoilemaan, että inflaatio on vain väliaikaista. Siitä ei oikein kieli uudet ostopäällikköindeksit, joiden mukaan hintanousua on luvassa jatkossa. Ja toiseksi: talouskasvu on kyykkäämässä.

Politiikoilta on turha odottaa apua. Jos Ranska, Espanja, Italia ja Kreikka saavat seuraa sähkölaskujen tukiaispolitiikalle niin kenellekään ei muodostu minkäänlaista insentiiviä vähentää energiankulutustaan. Pienempi kysyntä johtaisi markkinataloudessa hintojen putoamiseen. Kysyntää ei olla tarjontapulan keskellä siis vähentämässä. Tämä on inflatorista politiikkaa.

Saksassa on jo virinyt lakkoja, joiden tähtäimenä on tuntuvammat palkankorotukset. Yritysten hintapaineet eivät helpotu sillä tavoin. Se on inflatorista toimintaa niin ikään. Työmarkkinoilla on jopa pulaa tekijöistä, mikä omalta osaltaan johtaa palkkakilpailuun.

Nyt siis keskuspankkimme ja politiikkomme ovat tekemässä kaikkensa hintojen ripeämmän nousun eteen. Ja kannattaa muistaa sekin, ettei Ranskallakaan ole patjan alla levitellä satoja miljoonia kuluttajien sähkölaskujen maksuihin. Velaksi maa ne maksaa.

Tauti elää ja voi hyvin. Talouden hiipuessa nollakasvun liepeille samaan aikaan, kun inflaatio jyllää raivolla kutsutaan stagflaatioksi.

Kiitos mielenkiinnostasi ja oikein miellyttävää viikonloppua! (Taas jälleen kerran…)

+12
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu