Koronasulkujen perustuslaittomuus, ja valmistautuminen tulevaan

Suomessa eletään poikkeusoloissa ja tilanne näyttäytyy monen kansalaisen silmin varmasti sekavalta. Viimeisen parin viikon aikana hallitus on tuonut esille sekä välttämättömät sulkutoimet ja liikkumisrajoitukset vakavan tautitilanteen vuoksi – kuin myös rajoitusten mahdollisen purkamisen tartuntamäärien yhä enemmän hellittäessä. Tilanne ei voisi olla sekavampi.

Perustellusti voidaan kysyä, miten Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) epäonnistui ennusteessaan niin pahasti, että kuntavaalitkin siirrettiin?

Tässä blogikirjoituksessa on tarkoitus yhdistää eri alan asiantuntijoiden sekä kansalaisen näkemys nykytilanteesta. Tavoitteena on, että lukija saisi selkeämmän käsityksen nykytilanteesta sen oikeudellisesta, lääketieteellisestä ja taloudellisesta näkökulmasta ja saisi ihmiset myös ajattelemaan sitä, mitä yhteiskunnassamme tällä hetkellä tapahtuu ja mihin me oikein haluamme mennä.

Oikeudellinen näkökulma

Suomen perustuslaki on kaikkien meidän suomalaisten turva. Se on lainsäädännön huipulla omana erillisenä lakinaan, jonka alaisuuteen kaikki muu lainsäädäntö jää.

Näin on siksi, että se suojelisi meitä siltä, ettei kukaan pääsisi missään tilanteessa viemään pois perusoikeuksiamme, kuten liikkumisen vapautta, elinkeinonvapautta ja etnisen taikka lääketieteellisin perustein tapahtuvan syrjinnän kieltoa. Perustuslaki on luotu suojelemaan meitä sellaisenkin mahdollisen uhan varalta, jos jokin taho – esimerkiksi hallitus – pyrkisi tekemään vallankaappauksen kansalta. Siksi sen tulee aina säilyä koskemattomana. Kansalla onkin syytä huoleen, jos hallitus pyrkii ottamaan perustuslaillisia oikeuksia pois, kertomatta riittäviä perusteita.

Perustuslakiin ja kansalaisten perusoikeuksiin kajoaminen on niin äärimmäinen teko, että se vaatisi erittäin painavat perusteet. Tämä tarkoittaisi aivan äärimmäistä hätätilannetta. Onko koronavirus todella riittävä syy siihen, että se oikeuttaa kajoamaan perustuslaillisiin oikeuksiimme? Perusteluksi ei riitä pelkästään sen kertominen, että kyseessä on vakava tauti. Sen sijaan tulisi tuoda julki se todellinen kriisin määritelmä, mittari ja tehdyt mittaukset, jotka tämän osoittavat toteen.

Pandemian vakavuusastetta arvioitaessa tulisi ennen kaikkea katsoa sairastuvuutta, tehohoitoja ja kuolemantapauksia, eikä testipositiivisia. Miksi näin ei ole kuitenkaan koronaviruksen kohdalla toimittu? Voiko oireettomat ihmiset olla osana kriisin määrittämistä? Ja voiko tämän perusteella tehty tilannearvio, päätökset ja toimenpiteet ylipäänsä olla oikeat?

Tämän lisäksi tarvitaan selvitys siitä, millä perusteilla on päädytty käyttämään juuri niitä keinoja mitä nyt on käytetty, kuinka niiden odotetaan toimivan ja mihin tämä käsitys perustuu? Entä onko rajoitukset kohdistuneet oikein? Kuntosalien, ravintoloiden ja yleisötapahtumien rajoitukset ovat kohdistuneet vain hyvin rajalliseen joukkoon ja ovat olleet/tulevat olemaan pitkäaikaisia.

Epäselvyyttä on tuonut myös se, että vastuuta ja päätösvaltaa on jaettu hallituksen ja aluehallintoviraston, AVI:n kesken. Esimerkiksi kuntosalien sulkemisesta suosituksen antoi hallitus, mutta AVI määräsi sulkemisen. Miksi näin?

Voiko yksittäisellä AVI:n virkamiehellä olla ylipäänsä valtaa tehdä tällaisia päätöksiä koskien kansalaisten perusoikeuksia? Entä missä nämä päätökset on luettavissa, mihin päätökset perustuvat ja mihin päätöksistä voi valittaa? Vai voiko päätöksistä edes valittaa? Vastaus tulisi saada myös siihen kysymykseen, millä kriteereillä kaikki rajoitukset tultaisiin joskus purkamaan?

Tämän kaiken tulisi olla kansalla tiedossa jo ennen kuin rajoitustoimenpiteisiin ryhdytään. Näin aina jatkossakin säilyy oikeusvarmuus siitä, millaisia toimia voidaan erinäisten kriisien ja uhkakuvien varjolla odottaa.

Demokratiassa on ensiarvoisen tärkeää, että kaikki päätöksenteko on aina täysin avointa ja läpinäkyvää. Kriisitilanteessa tämän merkitys vain entisestään korostuu. Ilman tätä avoimuutta ja koko kriisinhallinnan ollessa muutenkin näin epäselvää ja poukkoilevaa, ei se ole omiaan herättämään kansan luottamusta ja siten myöskään halua noudattaa annettuja suosituksia.

Lääketieteellinen näkökulma

Viime vuonna Suomessa kuoli koronaan alle 600 ihmistä. Kuolleiden keski-ikä oli 84 vuotta, joka on jopa kaksi vuotta keskimääräistä elinikää korkeampi. Yli 90 %:lla kuolleista oli yksi tai useampi pitkäaikaissairaus, kokonaiskuolleisuus ei ole Suomessa noussut lainkaan, alle työikäisten kuolemat ovat erittäin harvinaisia ja yhtään alle 20-vuotiasta ei ole kuollut koronavirusinfektioon. Esimerkiksi vuonna 2019 kuoli 148 ihmistä joka päivä ja pelkästään oman käden kautta kuoli 746 henkilöä. Suurin yksittäinen kuolinsyy oli sydän- ja verisuonisairaudet, jonka seurauksena kuoli 18 267 ihmistä.

Poikkeustilan julistamista ja rajoitustoimenpiteitä on perusteltu meille lähinnä sairaaloidemme hoitokapasiteetin vaarantumisella. Tätä kirjoittaessa 13.4., tehohoidossa oli koko Suomessa 38 koronapositiivista potilasta. Tehohoitopaikkoja on yhteensä noin 300 ja tarvittaessa tätä määrää pystytään kasvattamaan jopa 667 potilaspaikkaan. Suurimman kuormitushuipun aikaan vuosi sitten keväällä tehohoitoa tarvitsi 83 potilasta. Me emme ole siis tällä hetkellä lähelläkään kantokyvyn ylärajaa, emmekä ole siellä missään vaiheessa olleet.

Kokonaan eri kysymys on, miksi hallitus ei ole tehnyt elettäkään sairaaloidemme kantokyvyn kasvattamiseksi viime keväästä. On päivänselvää, että esimerkiksi tehohoitajien ja tehohoitopaikkojen lisäämisen taloudelliset kustannukset ovat yhteiskunnalle paljon pienemmät kuin baarien, ravintoloiden ja muihin pien- ja keskisuuriin yrityksiin kohdistuvat sulut ja rajoitukset.

Tilannetta tarkastellessa on hankala ymmärtää, miksi media uutisoi jokaisesta tartunnasta ja kuolemantapauksesta lietsoen kansassa pelkoa. On selvää, että pelon lisääntyminen aiheuttaa vain lisää vahinkoa. Se on muun muassa vähentänyt ihmisten lääkäripalveluiden käyttöä monissa muissakin sairauksissa, koska ihmiset eivät ole enää uskaltautuneet mennä hoitoon. Sen lisäksi myös sulkutoimet ovat vaikuttaneet siihen, että hoitoon pääsy on vaikeutunut, esim. syöpähoidon osalta. Tämäkään ei ole perustunut todelliseen sairaaloiden kuormittuneisuuteen, vaan ainoastaan poliittisiin päätöksiin ja pelotteluun.

Tällä hetkellä tilanne on menossa koko ajan parempaan suuntaan. Uusien koronavirustapausten määrä väheni jo ennen pääsiäistä ja laskusuunta jatkuu edelleen. Epidemia on selkeästi hidastumisvaiheessa (ks. kuvio). Tehohoitopotilaiden määrä on pienentynyt viimeksi kuluneiden kahden viikon aikana ja myös muu koronavirukseen liittyvän sairaalahoidon tarve on selvästi vähentynyt.

On selvää, että sulku- ja rajoitustoimia ei ole enää tarpeellista pitää voimassa. Nämä toimet ovat tarkoitettu käyttöön vain äärimmäisessä hätätilanteessa, eikä niitä tule ylläpitää hetkeäkään vain varmuuden vuoksi.

Taloudellinen näkökulma

Taloutta ajatellessa tulee muistaa etenkin yksi asia, joka nykytilanteessa monelta helposti unohtuu. Aina kun päätetään ja ylläpidetään rajoitus- ja sulkutoimia, niin vastakkain ei ole ainoastaan raha ja ihmishenki – vaan ihmishenki ja ihmishenki. Yksinkertaisesti sanottuna talous on yhtä kuin ihmiset.

Sulkutoimien isku talouteen on jo nyt ollut musertava. On olemassa suuri uhka, että sulkutoimet tulisivat jatkuessaan suistamaan Suomen lamaan ja aiheuttamaan massiivisen konkurssiaallon sekä suurtyöttömyyden. Tämä aiheuttaisi suunnattomasti inhimillistä kärsimystä sekä ihmishenkien menetyksiä.

Esimerkiksi Suomen 1990-luvun alun laman talousisku oli musertava. Osakemarkkinat laskivat yli 70 prosenttia ja asuntojen hinnat yli 50 prosenttia. Bruttokansantuote laski yli 14 prosenttia ja työttömyys nousi lähes 20 prosenttiin. Yrityskonkurssit kolminkertaistuivat.

Mitä kävisi, jos PK-sektori kaatuisi, ja vaikka noin 20 – 30 % PK -sektorin yrityksistä ajautuisin konkurssiin koronasulkujen seurauksena?

PK-sektori työllistää Suomessa noin 70 % työvoimastamme, mikä tarkoittaa, että PK-sektorin romahdus johtaisi arviolta työttömyyden kasvuun ainakin 500 000 hengellä. Toisin sanoen, puoli miljoonaan suomalaista menettäisi työpaikkansa.

Työttömyyden on havaittu aiheuttavan mielenterveysongelmia. Jo pelkän työttömyyden uhan on havaittu lisäävän ahdistuneisuutta, unihäiriöitä ja masennusta. Nuorisotyöttömyyden on havaittu lisäävän nuorten psyykkistä ja fyysistä oireilua sekä alkoholin ja huumeiden käyttöä.

Työttömyyden ja sen uhan on myös havaittu lisäävän selvästi itsemurhan riskiä jopa 20-30 prosentilla. Mitä pahempi työttömyys, sen suuremmaksi riskin on myös havaittu kasvavan. On arvioitu, että Suomen 1990-luvun laman seurauksena jopa 14500 yrittäjää teki itsemurhan. Vaikka arvio olisikin yläkanttiin, itsemurhia tehtiin 1990-luvun laman alkaessa ennätysmäärä.

Johtopäätökset

Suomi ei voi seurata sulku- ja rajoitustoimissa pelkästään muita maita, koska meillä on oma lainsäädäntömme sekä perustuslakimme, joita meidän on joka tilanteessa noudatettava ja joka takaa perusoikeutemme. Mutta onko perustuslakimme enää voimassa? Koska miten muuten on mahdollista, että meidän perustuslailliset oikeutemme ovat muuttuneet, vaikka perustuslakimme ei ole muuttunut?

Perustuslaillisiin oikeuksiin kajoaminen vaatisi todella äärimmäisen hätätilanteen, jossa aivan kaikki muut keinot olisi otettu ensin käyttöön. Onko nykytilanne sellainen, että se oikeuttaa tähän? Ja onko kaikki mahdolliset muut keinot käytetty, ennen kuin perusoikeuksiin on puututtu?

Tarkoittaako hoitokapasiteetin vaarantuminen sitä, että kaikille ei riittäisi tehohoitopaikat? Kuinka moni siis uhkaa jäädä ilman tehohoitopaikkaa ja mihin tämä laskelma perustuu? Jos hoitokapasiteetin turvaaminen on näistä tehohoitopaikoista kiinni, niin ensin tulisi kasvattaa tehohoitopaikkojen määrää. Sen lisäksi tulisi käyttää kaikki muutkin käytettävissä olevat keinot, kuten esim. muuttaa rajapolitiikkaa. Ilman, että kaikki mahdolliset keinot on käytetty ensin, ei ole mitään oikeutta kajota perustuslakiin.

Odotammekin, että hallitus alkaa välittömästi valmistella sairaalahoidon ja erityisesti tehohoidon kapasiteetin lisäystä niin, että maamme ei enää ikinä joudu edes miettimään taloussulkuja. Tämä hallitukseltamme unohtui viime keväänä ja sitä, tahallista tai tahatonta, virhettä ei saa toistaa.

Kansan ei tule koskaan hyväksyä perusoikeuksiensa riistämistä ilman riittäviä perusteita, sillä ilman sitä tehdyt päätökset ovat mielivaltaisia. Nyt on siis aika saada kaikki tieto päätösten takaa esiin julkisella selvityksellä. Tämän perusteella tulee sitten uudelleen arvioida, onko nyt tehty tilannearvio ja päätökset olleet oikeat. Entä kuka näistä perustuslain vastaisista päätöksistä, niiden toteuttamisesta ja seurauksista vastaa?

Tämän lisäksi jokaisen on nyt syytä pysähtyä miettimään, ketä nämä sulku- ja rajoitustoimet suojelevat? Eivät selvästikään yhteiskuntaamme, perustuslakiamme, talouttamme ja eivätkä siten myöskään kansaamme ja yksittäisiä kansalaisia. Tämä on täysin kestämätön tie, jolle emme yksinkertaisesti voi enää tämän jälkeen astua. Tosiasia on, että keskuudessamme tulee aina jatkossakin olemaan vastaavia kulkutauteja, eivätkä rokotukset tule koskaan pysymään virusmuunnosten ja uusien virusten mukana. Tämä meidän on vain hyväksyttävä ja sen kanssa on elettävä.

Siksi nyt tulisi keskittyä suojelemaan sitä kaikkea hyvää, mitä meillä on ja mikä ennen kaikkea suojelee meitä ja elämäämme. Hyvinvointivaltiomme ja perustuslakimme.

Suvi Ahonen, sairaanhoitaja

Tuomas Malinen, taloustieteen dosentti

Ville-Veikko Elomaa, kirurgian erikoislääkäri

Perustuslaki- ja ihmisoikeuskysymyksiin erikoistunut lakiasiantoimisto