Lastemme puolesta

Halusin ottaa tässä ensimmäisessä blogikirjoituksessani esille tärkeän aiheen, joka on mielestäni jäänyt viime aikoina liian vähälle huomiolle: Suomen lapset ja nuoret.

Itse olen kahden lapsen äiti ja siksikin minulle on luonnollista huolehtia lasten ja nuorten asioista. Tässä ajassa toivoisin kuitenkin, että siitä tulisi meidän kaikkien yhteinen huolenaihe. Meidän harteillamme on pitää kasvavasta sukupolvestamme paras mahdollinen huoli ja vaalia sitä perintöä, minkä jälkeemme jätämme. Toivonkin tämän ensimmäisen blogikirjoitukseni saavan lukijani miettimään sitä, minkälaista jälkeä me olemme tässä ajassa lapsiimme jättämässä? Minkälaista maailmaa me olemme nyt vuorollamme heille rakentamassa? Minua se huolestuttaa.

Huomaammeko me kaiken tämän keskellä ne uutiset, joita lapsistamme kantautuu ja pysähdymmekö kuuntelemaan? Nämä uutiset hukkuvat niin helposti kaikkien niiden muiden uutisten sekaan, joita tämä korona-aika taukoamatta eteemme tuo, että saatamme vain ohimennen ohittaa lastemme hätähuudot.

Esimerkiksi viime viikolla uutisoitiin, että nuorisopsykiatria on kriisiytynyt korona-aikana lähes katastrofaaliseksi. Lähetteiden määrä on noussut viime syksyn aikana yli 50 prosenttia ja itsetuhoisia nuoria nukkuu Turussa jopa täpötäyden nuorisopsykiatrian osaston lattioilla. Koronatilanne on aiheuttanut nuorissamme ympäri Suomen levottomuutta, ahdistusta ja pahoinvointia. Viimeisen vuoden aikana psykologien sekä kuraattorien palveluiden tarve on noussut huomattavasti ja korona-aika on tukkinut myös lasten ja nuorten auttavat puhelimet ja verkkopalvelut.

Myös STM totesi selvityksessään tammikuussa, että pitkittyvä koronakriisi vaikuttaa syvästi lasten ja nuorten hyvinvointiin. Tilannetta tutkinut työryhmä on huolissaan myös siitä, että koronakriisin vaikutukset lapsiin voivat olla erittäin pitkäaikaiset. He totesivat, että koko yhteiskunnan tasolla olisi nyt vahvistettava lasten ja nuorten tulevaisuuden uskoa sekä turvallisuuden ja osallisuuden kokemusta arjessa.

Tästä huolimatta Suomeen ollaan parasta aikaa suunnittelemassa yhä kovempia koronatoimenpiteitä, eli liikkumisrajoituksia sekä maskipakkoa kaikille yli 15-vuotiaille. Sen lisäksi esimerkiksi Turun kaupunki ilmoitti laajentavansa maskien käytön suositusta koskemaan myös alakoululaisia. Tämä huolestuttaa minua todella paljon. Suurin uhka saattaakin olla se, että ensimmäinen kuolonuhri lasten ja nuorten keskuudessa tulee syntymään näiden rajoituksien seurauksena.

Miksi me siis yhä kiristämme niitä toimenpiteitä, jotka ovat selvästi osoittautuneet haitallisiksi lapsillemme? Miksi estämme lapsiamme elämästä, vaikka yhtään ainoaa alle 20-vuotiasta ei ole Suomessa kuollut? Miksi luomme pelkoa turvallisuuden tunteen sijaan ja epätoivoa tulevaisuuden uskon sijaan? Meidän tulisi päinvastoin rauhoittaa, valaa lapsiimme uskoa ja rohkaista elämään läpi vaikeiden aikojen.

Koronatoimenpiteet vaikuttavat merkittävästi myös lasten perheisiin. Perheiden taloudelliset vaikeudet, yksinäisyys ja turvattomuuden tunne, vanhemmuuden haasteet ja parisuhde- sekä mielenterveysongelmat ovat kasvaneet huomattavasti korona-aikana.  Yhä kiristyvät rajoitukset tuovat mukanaan lisää irtisanomisia, lomautuksia sekä yritysten kaatumisia. Jo nyt satojatuhansia lapsia elää köyhyydessä ja lapsiperheiden osuus ruokajonoissa on moninkertaistunut. Nämä perheet eivät jaksa ottaa enää yhtään lisää taakkaa kannettavakseen.

On myös tiedossa, että maskien käytöstä ei ole riittävää näyttöä ja etenkin lapsilla sen käytöstä on enemmän haittaa, kuin hyötyä.  Esimerkiksi yleiskirurgian, ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Ville-Veikko Elomaa kertoo US-blogissaan ”Maskipakko vai sakko” hyvin yksiselitteisesti sen, ettei vahvaa tieteellistä perustetta maskien käytölle ole.

Viime viikkojen aikana on kuultu useita muitakin merkittäviä ulostuloja maskien käytön suhteen. Esimerkiksi THL:n johtava asiantuntija Jussi Sane otti viime keskiviikkona Twitterissä kovin sanoin kantaa nuorisopsykiatrian ylikuormittuneeseen tilaan ja tyrmäsi maskisuosituksen ulottamisen Turun alakouluihin asti toteamalla, että ”näyttöön perustuva kansanterveystiede on totaalisen kuollut”. Jopa pääministeri Marin on todennut maskien käytön olevan ”enemmänkin kosmeettinen asia, kuin vaikuttava toimi”. Tiedämme myös, että maissa joissa on maskipakko, tartunnat ovat päinvastoin lähteneet nousuun laskun sijaan.

Sen lisäksi ei tulisi unohtaa maskien psykologista merkitystä lapsiimme. Erilaisten tunteiden tunnistaminen ja ilmaiseminen on ihan jokaisen meidän hyvinvoinnille tärkeää, mutta erityisen tärkeää se on lapsuudessa. Varhaiskasvatuksessa ja kouluissa maskipakko näkyy päivittäin lasten arjessa. Tiedämme jo sen, että mikäli pieni lapsi viettää suurimman osan valveillaoloajastaan näkemättä häntä hoitavien kasvonilmeitä, on sillä laaja-alaisia haitallisia seurauksia hänen kehitykselleen. Ilmeillä on merkittävä vaikutus lapsen minäkuvalle, sosiaalisille suhteille ja ryhmätaitojen opettelulle sekä myös turvallisuuden tunteelle, läpi lapsuuden.

THL kertoo 27.3. tilannekatsauksessaan, että:

– Koronavirus ei ole lisännyt kokonaiskuolleisuutta Suomessa.

– Työikäisten kuolemantapaukset ovat hyvin harvinaisia.

– Lasten ja nuorten koronavirustautiin liittyviä kuolemia ei ole Suomessa todettu lainkaan

Voisimmeko liikkumisrajoitusten ja maskipakon sijaan pysähtyä miettimään muita vaihtoehtoisia keinoja, miten voisimme asiassa edetä? Jossain vaiheessa meidän on nimittäin pakko alkaa miettimään sitä, mikä on se hinta minkä me olemme näistä rajoitustoimenpiteistä valmiita maksamaan? Ja missä vaiheessa meidän tulisi alkaa ottaa askeleita kohti normaalimpaa elämää? Minun mielestäni sen keskustelun aika on nyt, emme voi sallia tämän enää jatkua. Jos viimeinen vuosi on saanut lapset, nuoret ja perheet voimaan näin pahoin ja jopa itsetuhoiseksi, en halua edes ajatella mitä tapahtuu, jos tämä jatkuu vielä kuukausia – puhumattakaan vuosista. Nyt vaakalaudalla on kokonainen sukupolvi.

On selvää, että meidän tulee suojella kansamme heikoimpia eli vanhuksia, joille korona voi olla kohtalokas. Mutta niin meidän tulee suojella myös lapsiamme, joille tämä kaikki on jo nyt liian raskasta kantaa ja joilla tulisi olla vielä koko elämä edessä.

Kriisiaikanakin on syytä muistaa, että hyvinvointi rakentuu lapsuudessa.

Suojelemmeko me todella lastemme elämää estämällä elämän?

+14
Suvi Ahonen
Sitoutumaton

38-vuotias sairaanhoitaja ja kahden lapsen äiti Keski-Suomesta. Kristilliset arvot.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu