Onko meillä varaa ”kestävään kehitykseen” ja ”vastuullisuuteen”?

Otsikko on lainattu tämän syksyn (2021) MIT Sloan Management Review-lehdestä (SMR), joka tosin vastaa kysymykseen hyvin pintapuolisesti. Totuusteorian mukaan otsikon tutkimus­kysymystä pitäisi tarkastella kolmesta vinkkelistä: #1 Muodostavatko kestävän kehityksen ja vastuullisuuden takana olevat uskomukset eheän maailmankuvan (coherence), #2 vastaako tämä maailman tilannekuva todellisuutta (correspondence) ja #3 onko tekemisistä hyötyä, ja jos, niin minkälaista ja kenelle (pragmatism). Tärkein kohta on alakysymys #2 eli missä määrin ”hätä” ja ”kriisi” ovat todellisia vai ovatko nämä sosiaalisia konstruktioita, joilla ajetaan muita tavoitteita. Tässä artikke­lissa sivuutan alakysymyksen #2, mutta palaan siihen myöhemmin. Oletan toistaiseksi, että ollaan hyvällä ja tarpeellisella asialla.

***

Vuosi sitten luin läpi kaikki käsiini saamani suomalaiset visiot, skenaariot ja megatrendit. Bingotestin ylivoimainen voittaja oli ”kestävä kehitys”. Monet minua viisaammat kirjoittajat ovat kuitenkin tulleet tulokseen, että hyvää tarkoittavat toimet eivät skaalaudu etenkään kehittyviin talouksiin. Vuosia sitten suursijoittaja Bill Gates arvioi, että nykyiset uusiutuvan energian ratkaisut ovat kehittymättömiä ja liian kalliita. Samaa arvioin 1998 Internetistä, mutta päätelaitteet, verkot ja palvelut kehittyivät 10 vuodessa ja johtivat vuoden 2008 iPhone-läpimurtoon. Björn Lomborgin (2020)[i] mukaan ilmastohankkeet ovat liian kalliita – eivät todellakaan ”talkoita” – ja vaikka länsimailla olisikin varaa päästöttömyyteen, tällä ei ole globaalia merkitystä vuotta 2100 ajatellen. Nobelisti Joseph Stiglitz The New York Timesin kirja-arviossaan (2020)[ii] epäili, että Lomborg saattaa pitää kustannuksia liian korkeina. Lomborgin viitteet ovat kuitenkin korkeatasoisia ja hänen näkemyksensä perustuvat mm. nobelisti William Nordhausiin, joka mainitaan kirjassa bingotestin mukaan 45 kertaa. Lomborg ohitti kokonaan alakysymyksen #2 ja tukeutui YK:n ilmastomalleihin, joita Stiglitz ehkä hiukan yllättäen myös epäili. Talouskasvua pitää siis kiihdyttää, jotta olisi varaa olla kestävä ja vastuullinen. Jos esimerkiksi pelätään tulvia, pitää olla rahaa rakentaa pato kuten Alankomaissa, joka nimensäkin mukaan on suureksi osaksi rakennettu meren pinnan alapuolelle. Staffan Mörnerin kirjan Borde man oroa sig för klimathotet? (2020)[iii] varsinainen anti keskittyy alakysymykseen #2, johon hän vastaa kielteisesti eli hätää j́a kriisiä ei ole olemassa. Muuten hän käyttää osin samoja lähteitä kuin Lomborg ja päätyy samaan. Kehittyvät maat tarvitsevat kasvaakseen halpaa fossiilista energiaa. Onneksi pankit rahoittavat[iv] näitäkin investointeja, koska vaihtoehto on inflaatio, nälkä, vilu ja kuolema. Mörner käsittelee muitakin yhteiskunnallisia kysymyksiä: CO2-pitoisuuden kasvu on lannoittanut ja vihertänyt maapallon ja pelastanut nälänhädältä. CO2:n korostaminen on painanut muut ympäristöongelmat syrjään. Ilmastotieteen politisoituminen on rämettänyt länsimaisen tieteen etiikkaa. CO2-hysteriaa keppihevostamalla pyritään keskittämään valtaa ja polkemaan demokratiaa. Poliitikot, media ja yritykset ovat vastuullisia lasten, etenkin tyttöjen mielenterveysongelmista. Valtamediaa seuratessa kieltämättä toisinaan tulee mieleen rikoslain luvun 34 pykälä 10 ”perätön vaarailmoitus”.[v]

Michael Shellenberger (2020)[vi] perustelee humanistina, että kehittyvien talouksien on lisättävä fossiilisten polttoaineiden käyttöä koska tämä ja vain tämä on nopea tie vaurauteen mutta tunnustaa varsinaisesti olevansa ydinvoimalobbari. Muita esimerkkejä ovat elokuva Planet of the Humans  [vii], Eija-Riitta Korholan kirja Ilkeitä ongelmia (2020)[viii] ja kirjoitukset sekä Vaclav Smilin kirja Grand Transitions (2021)[ix].

Miljardin länsimaalaisen saati puolen miljardin eurooppalaisen – siis  4 % maapallon asukkaista vuonna 2100 – tekemisillä ei ole globaalia merkitystä. Afrikan väestöpyramidi kertoo, kuinka jokaista eurooppalaista vastaa kahdeksan afrikkalaista. Tosin ennusteita väestönkasvun taittumisesta on, kuten The Lancetissa (2020)[x], mutta nämä perustuvat rajuille oletuksille. Äskeisen Bloombergin uutisen mukaan Afrikka vaatii $1300 miljardia vuodessa ilmastotukea teollisuus­mailta.[xi] Tämä pyyntö tekee noin $1300 vuodessa per henkilö, vanhukset ja lapset mukaan lukien.

***

Yhteistä em. analyyseille on, että ne tarkastelevat ilmiötä makrotasolla tilastoista ja nykytilanteesta lähtien ja analyytikot ovat yhteiskuntaosaajia. Tällaisen ergodisen systeemianalyysin vaihtoehto on disruptio, joka yksi luovan tuhon muoto.  William Gibson muotoili tämän niin, että ”tulevaisuus on täällä tänään, mutta epätasaisesti jakautuneena”.  Se pitää vain tunnistaa. Kokeillaan.

Hankin omakotitaloni harjakaton etelälappeelle koemielessä 34 m2 aurinkopaneelin keväällä 2015. Tilaa on nelinkertaisesti. Tämä oli huono investointi, koska sijoittamalla raha osakkeisiin tuotto olisi ollut kymmenkertainen. Toisaalta lykkäsin suunnittelemaani sähköauton ostoa kuusi vuotta vuoden 2020 loppuun, mikä samalla logiikalla moninkertaisesti kuittasi aurinkopaneelin laskennallisen tappion.  Lisäksi hankin kolme ilmalämpöpumppua. Yhteensä ostokset ovat maksaneet suunnilleen saman kuin aikaisempi ”premium” dieselini. Säästöpuolella on ollut kaukolämpö -50 … -70 % (MWh), sähkö -50 % (MWh) ja käytännössä ilmainen (€) henkilökohtainen liikkuminen. Onko tämä liian kallista? Mielestäni ei, koska investoinnit pitää laskennallisesti jaksottaa 10 … 30 vuodelle ja verrata tuottoihin. Tosin oletus on, että asiakasarvoa ei sosialisoida, mikä onkin se suurin uhka. Mitään tukea en ole saanut. Enemmän ihmettelen, mikseivät useammat toimi samoin.

Alussa mainitut analyysit sivuuttavat teknologian ja sen yhteiskunnalliset vaikutukset. Internet on paras esimerkki eksponentiaalisesi edenneestä disruptiosta, jonka yhteiskunnallisen kuten ekonomistisen koulutuksen omaavat strategiaviisaat ennakoivat väärin. Digitalisaation rinnalle toiseksi yleiskäyttöiseksi teknologiaksi (General Purpose Technology, GPT) on noussut uusi sähkötekniikka. Kyse ei ole enää vain toimialasta, joka vaatii raskaita kauaskantoisia investointeja, vaan myös miljoonien ihmisten ekosysteemistä, jossa ylitetään perinteisten arvoketjusiilojen tekniset ja sääntelyrajat.

Yhteiskuntaviisailla on myös se kumma käsitys, että uusi tekniikka kuten sähköauto tai aurinkopaneeli olisi jotenkin huonompi kuin se tuttu entinen päristelijä, vaikka tilanne on päinvastoin. Tämä väite nousee toistuvasti esiin em. kirjoissa, mutta myös missä tahansa maallikoiden sosiaalisen median keskustelussa. Clayton Christensenin mukaan disruptio tapahtuu, kun uuden teknologian vanhat arvotekijät ovat riittävän hyviä samalla kun ne luovat uusia ylivoimaisia arvotekijöitä. Jopa autotoimittajilla näyttää olevan tendenssi korostaa Christensenin tarkoittamia vanhoja eli ”klassisia” arvotekijöitä ja sivuuttaa uudet arvotekijät.

Pelkällä tekniikalla ei ole itseisarvoista merkitystä, vaan sillä miten se mahdollistaa uusia strategioita, rakenteita ja systeemejä. Hyvä esimerkki on taas Internet, joka yritettiin alkuvaiheessa ensin torjua, sitten valjastaa neljännen valtiomahdin hanslankariksi, lisukkeeksi ja hybridiksi.  Samalla tavalla vanha autoala on jarruttanut liikenteen sähköistymistä.  Äsken veteraanikonsultti Sandy Munro päivitteli alan reaktiivista ja luddiittista asennetta. Juuri sitä, mikä on kuvattu GM:n pitkäaikaisen johtajan Alfred Sloanin muistelmissa.

Tärkein läpimurtotekijä on arvo asiakkaalle. Tämä tarkoittaa halpuutusta tai ilmaisuutta (free) ja lisää vaihtoehtoja (free) eli kaksinkertaista vapautta. Sähkötekniikka yhdessä digitalisaation kanssa on tuonut kolmannen vapauden emission-free, joka samalla vapauttaa synnin tunteesta ja ahdistuksesta.

Yli 40 vuotta sitten siirtyessäni konsulttina työelämään ensimmäinen opetettu metodi oli sidosryhmäanalyysi. Sidosryhmiä ovat asiakkaiden lisäksi sijoittajat, yritykset työntekijöineen ja yhteiskunta kuten kaupungit, alueet, valtiot ja geopolitiikka.  Kaikki eivät voi voittaa. Konsensus johtaa helposti sulle-mulle kähmintään ja vesittää disruption. Usein sijoittajat ja kuluttajat ovatkin liittoutuneet korporativismia vastaan ja voittaneet. Uuden teknologian ansiosta kaupungistumisen suunta muuttuu ja geopolitiikka mullistuu, kun öljyntuottajamaiden painoarvo laskee. Ilmastoalarmistit lietsovat vallan keskittämistä yhteisrintamassa (huomaa 1970-lukulainen marxilainen retoriikka) vasemmiston ja muutamien suuryhtiöiden kanssa, jonka myös Mörner huomasi. Aktivistitoimijat eivät vielä huomaa, minkä Pandoran lippaan he ovat avanneet, koska kehitys, jota he yrittävät kiihdyttää, kulkeekin 180 astetta toiseen suuntaan, ja vallankumous syö lapsensa.  Jälleen palautuu mieleen Internetin läpimurto, joka vapautti median, viestinnän, kaupan ja finanssipalvelut eli ”elektroniset markkinat voittivat elektroniset hierarkiat”. Vapaus se varmasti voittaa nytkin: ilmainen tai halpa henkilökohtainen liikkuvuus ja energia, tilava hajautuneempi monitoimiasuminen ja etä-kaikki.  Länsimaissa ilmasto-ongelma vesittyy seuraavan 10 vuoden aikana ja tulos on alarmistiagendaan nähden päinvastainen: kasvava vapaus, ei vallan keskitys.

***

Boston Consulting Groupin artikkeli (2021)[xii] em. MIT SMR lehdessä keskittyi kapea-alaisesti uuden tekniikan hinnoitteluun ja vaihtoehtoisiin talousmalleihin.  Tosin siinä myönnetään, ettei pelkästään tämä ratkaise kannattavuutta. Suomessa lämpöpumppuihin on investoitu voitonjakoperiaatteella. Samaa sopii aurinkopaneeleihin, joista Yhdysvalloissa 63 % on liisattuja, tuplasti se määrä kuin autoista. Australiassa asennettu aurinkopaneelikanta on jo 1 kW per cap.[xiii]  mikä Suomeen skaalattuna tarkoittaisi 5 GW ja 5 TWh. Vaikka tämä ei ole makrotasolla paljon, niin yksilötasolla se on tosi paljon keväällä ja kesällä. Nykytilanne (2020) oli 0,3 GW ja 0,3 TWh eli 60 W per cap. kun koko sähköntuotantokapasiteetti oli 18 GW.

Sähköautoja voidaan jakaa ja/tai maksaa pay-as-you-go. Ja kaikkea voidaan liisata ja muitakin hyödykkeitä kuin akkuja kierrättää. Tosin ajattelen, että jos investointi on kannattava, en halua jakaa sen tuottoa millään muka-hyvällä laskentamallilla. Sähkön voimakkaat hintavaihtelut antavat tähän hyvät mahdollisuudet. Hyöty kannattaa ottaa suoraan itselle ajoittamalla ostot, oma tuotanto ja myynnit. Caruna lähettelee minulle viestejä, että on talossani jotain vikaa, jos yöllä kulutus on niin kovaa. Tottakai auto ladataan, tiskit ja pyykit pestään ja lämpöpumppu ahkeroi silloin, kun sähkö on ilmaista. Ja kun sähkö on kallista, se myydään verkkoon, joka toimii virtuaaliakkuna.

Kannattavuuden yksi edellytys on, ettei oteta liikaa etunojaa. Olemassa olevien investointien romuttaminen etuajassa on tyhmää ja ”pioneerit tunnistaa nuolesta selässä”. Saksalaiset kuitenkin näin ovat tehneet ja tästä kärsii suomalainenkin sähkönkuluttaja. Median mukaan Saksan hallitus­neuvotteluissa olisi saavutettu konsensusstrategia: Hiili Nein (vihreät)! Nopeusrajoitukset Nein (vapaat demokraatit)! Sähköautot Ja (kaikki yhdessä)! Tämä ei+ei+jaa konsensuskaava on inkoherentti yhtälö, se ei toimi Suomen kokoisella läntillä, jolla asuu 85 miljoonaa ihmistä.

MIT SMR artikkelissa käsitellään myös vaatteiden kierrätystä, jossa on erilaisia liiketoimintamalleja eri segmenteille. Mitenkään asiaa kritisoimatta palautuu mieleen viime kesä, kun hellejaksona ainoat tarvittavat vaatteet olivat shortsit ja T-paita. Ja puutarha tuotti antejaan ennen kokemattomalla intensiteetillä, kunhan muisti vähän kastella. Samaan aikaan sähköä tuli kuin paloletkusta ja vielä marraskuussakin ajelen näillä sähköillä. Jo on helppoa elämä etelässä, kuten Välimerellä ja Afrikassa! Aikaa jää istuskella kahviloissa ja kävellä promenadeilla. Pikakelaus lokakuulle ja edessä oli täydellinen vastakohta. Kun kävin mökillä, pihalla oli 47 cm lunta ja mittarissa -21 °C.  Hiihtoretki alkoikin koko päivän lumitöillä. Pukeuduin Michelin-ukoksi ja ajatus vaatekierrätyksestä tuntui yhtäkkiä etäiseltä. Samalla voi ihmetellä, miksi vapaan liikkuvuuden talousyhteisö laajentaa toimenkuvaansa luomalla yleisliittolaisia doktriineja teemoista, joissa olosuhteet ovat täysin erilaiset ja jotka pitää siksi ratkaista hajautetusti paikan päällä ja siellä missä asia ymmärretään.

***

Samaisessa MIT SMR lehdessä on artikkeli myös teollisuudesta. Se oli pinnallinen ja kaipaa syvällisempää pohdintaa. Ratkaisu on lean metodi, mutta kaikki Euroopan Top 50 yritystä ovat auto-, energia-, finanssi- j́a kauppakorporaatioita ja siten myös tulevan disruption uhrilistalla. Asia ei ratkea sillä, että The Great Reset jo otsikkonsa mukaan torjuu luovan tuhon.

***

Totuusteorian kysymys #3 ”onko hyötyä” on vastattu. Entä kysymys #1 eli mitä tarkoittavat ”kestävä kehitys” ja ”vastuullisuus”? Sanotaan, että ”kirjanpitäjät pelastavat maailman” työkaluinaan ESG ja SDG. Tämä on harhaa, sen sijaan Tatu ja Vesa Puttosen kirja Vastuullinen sijoittaminen (2021)[xiv] on hyvä. Samoin Scott Gallowayn blogi (2021)[xv].

ESG (Environment, Social, Government) ja YK:n kestävän kehityksen SDG (Social Develop­ment Goals) taksonomiat ovat esimerkkejä monitavoitteisesta päätöksenteosta, joka on inherentisti ristiriitaista ja sisältää konflikteja. Yhden osa-alueen mittaaminen on jo vaikeaa, kuten nykyiset pientalojen energiatodistukset, hybridiautojen päästöt, elämäntapatestit tai aurinkopaneeli-, sähkö- ja luottokorttiyhtiöiden CO2-päästölaskelmat osoittavat. Keskiarvolaskelmilla ei ole mitään arvoa, ja jos lukuja esitetään, niiden pitää olla yksilöllisiä ja todellisia. Lisäksi eri osa-alueiden painotus on mahdotonta. Tämä näkyy siinä, että erilaisten vastuullisuuslistojen leikkaus on lähes tyhjä joukko. Lisäksi Puttoset ja Galloway havaitsivat, että vastuullisten yritysten sijoitussuositukset ovat niitä samoja suosituksia kuin kaikki muutkin suositukset. Ainoa ero, että ne työllistävät paljon enemmän analyytikkoja, joten ne ovat selvästi kalliimpia eli parempaa liiketoimintaa (paitsi asiakkaille).

Michael Porterin (2020)[xvi] mukaan vastuullisuudessa on viisi vaihetta ja kypsyystasoa: hyväntekeväisyys, yhteiskuntavastuu (Corporate Social Responsibility, CSR), ”beyond CSR”, tarkoituksellisuus, ja lopulta arvon jakaminen (Creating Shared Value, CSV, Porter & Kramer 2011). Professori Porterin seminaari ajoittui Yhdysvaltojen presidentinvaalien aikaan. Hän tokaisi, että vaaleilla ei ole paljonkaan merkitystä, mutta liike-elämällä on, se on “can do”, sen kyvykkyydet ylittävät hallinnon ja järjestöjen kyvyt.

Creating Shared Value tarkoittaa, että yritys luo ja jakaa arvoa ydinliiketoiminnassaan. Hämärtämällä ydinliiketoiminnan ja kontekstin eroja voidaan mikä tahansa toiminta valko- ja viherpestä vastuulliseksi, kuten tupakka-, öljy- ja makeisteollisuus. Toisin päin ajateltuna Tesla on saanut matalia ESG-reittauksia.[xvii] Kun luin uutisen, arvelin sekunnin ajan, että onkohan syy valkoihoinen heteromiesdiktaattori (joka ei kertomansa mukaan halua sekaantua politiikkaan eikä siis ole woke), työläisten osakeoptiopalkkaus ja Autopilotin kolarit?  No oikein arveltu! Analyytikon mukaan Teslassa “labor relations, corporate governance, product and passenger safety, and diversity and inclusion are among other issues where the company’s track record is mixed.” Yhtä heikko ESG tulos kuin Teslalla on Applella.[xviii] Jos kaksi uraauurtavaa teknologiayhtiötä, joilla on suunnattomat globaalit kerrannais- ja säteilyvaikutukset yhteiskuntaan, paljon suuremmat kuin yhdelläkään poliitikkojen konklaavilla, saavat matalat ESG-pisteet, on vika metodissa, jossa ESG ja SDG eivät ole kiinnitettyjä ydinliiketoimintaan, strategiaan ja sen vaikuttavuuteen. Väärin sammutettu!

17-kohtainen SDG taksonomia on abstrakti ja siitä toisaalta puuttuu ylätasolta ilmeisiä, mutta poliittisesti vaikeiksi koettuja ilkeitä (wicked) kriteereitä, kuten kestävä velkaantuminen ja kestävä väestö- ja perhepolitiikka. Käytännön sovellukset rajautuvat usein CO2:een tai korostavat sitä kuten Espoossa tai Microsoftin EY:ltä tilaamassa 192-sivuisessa musertavassa kalvosarjassa Sustainability Playbook 2021 and Beyond. Suuret konsulttiyhtiöt näkevät ESG:n merkittävänä PowerPoint-liiketoiminnan kasvualueena ja investoivat miljardeja siihen. Kuka tekee kovimman kalvosetin? Etkö halua olla vastuullinen? No toki kaikki haluavat. Edellä kävijä oli Jyrki Katainen, joka pääministerinä toisteli televisiohaastatteluissa vastuunottoa. Jotkut yritykset kuitenkin käyvät läpi kaikki SDG:n osa-alueet esimerkkinä Fazerin vuosikertomus, jossa on 40 sivua vastuullisuudesta.

Disruptio merkitsee yrityksen asiakkaille antaman arvolupauksen radikaalia muuttumista.  Tämä synnyttää jännitteitä, joissa vastakkain ovat usein sijoittajat ja asiakkaat (uusi) vs. korporaatiot (vanha). Näin oli Internetin kohdalla ja saksalaislehdistö on viime aikoina kirjoittanut Volkswagenin ristiriidoista. Puheenjohtaja Diess on käyttänyt ulostuloissaan Teslaa esikuvana ja sanonut, että Brandenburgin (Teslan) uuden tehtaan tuottavuus on kolminkertainen VW:n vastaavaan Zwickaun tehtaaseen nähden, jos mittari on työntekijöitä per tuotettu auto. Ja että VW:llä on 30 000 henkeä liikaa. Seuraan Diessin LinkedIn-tiliä ja hänen sanomisistaan – kuten muutosjohtajista usein –  on tullut joillekin paha mieli. Amerikkalaisanalyytikko arveli äsken, että perinteisten autoyhtiöiden transformaation hankaluutta on aliarvioitu ja ”vanha auto” pelaa lähivuodet nollasummapelin sijaan miinussummapeliä. Ammattiliiton mukaan Diess on asettanut Wall Streetin työntekijöiden edelle. Mutta karavaani kulkee, VW:n Trinity-projekti uudistaa Wolfsburgin tavan tehdä auto (2025). Nykytilannetta vaikeuttaa komponenttipula, johon VW ei ollut varautunut ja joka on johtanut tuotantoleikkauksiin ja seisok­keihin. Aiemmin jälleenmyyjäverkosto nosti kapinalippua, koska sähköautojen myyminen on aikaa vievää, ja asiakkaat, ne kyselevät kaikenlaista, johon pitäisi osata vastata. Wanhaan hyvään aikaan riitti, kun sovittiin hinta, suorituskyky ja varustelu. Jos sähköauton ostaa netistä, siinä ei käydä hintaneuvotteluja ja auton konfigurointi on minimaalista. Uusien autojen jälleenmyyjiä ei tähän tarvita.

***

Yhteenvetona tutkimuskysymys ”Onko meillä varaa ’kestävään kehitykseen’ ja ’vastuullisuuteen’?” jakautuu kolmeen alakysymykseen.

Numero #3 on käytännön hyödyllisyys (pragmatism). Asiakkaille uuden teknologian mahdollisuudet tarjoavat kolminkertaista vapautta, jonka vaatimat investoinnit oikein ajoitettuna ja jaksotettuna 10 … 30 vuodelle eivät ole länsimaisten ihmisten enemmistölle liian raskaita, kun otetaan huomioon säästöt ja tuotot.  Tietysti edellytys on, ettei hyötyjä sosialisoida verotuksella, vaan arvo tosiaan jätetään asiakkaalle, joka ottaa riskin ja tekee investoinnin. Samoin oikeisiin kohteisiin investoineet sijoittajat voittavat. Monille korporaatioille muutos on vaikea, jos ja kun työpaikat vähenevät, liike- ja toimistotilat supistuvat ja/tai hyödykkeen kulutus vähenee. Kaupunkien kehityssuunnan muuttuminen koettelee kiinteistöliiketoimintaa ja joukkoliikennettä ja geopolitiikan mullistus rassaa energiantuottajia. Edellä sanottu koskee 10 %:a maailman väestöstä 2100, ei kehitysmaiden nopeasti kasvavaa väestöä. Nähtäväksi jää, kuinka nopeasti teknologia skaalautuu.

 Alakysymys numero #1 on muodostavatko kestävän kehityksen ja vastuullisuuden takana olevat uskomukset eheän maailmankuvan (coherence). Vastaus on kielteinen, sillä ESG ja SDG kriteerit ovat matalalla kypsyystasolla, ne ovat monitavoitteisuudessaan inherentisti ristiriitaisia ja mahdollistavat valko- ja viherpesun kontekstin ja hömpän kautta. Creating Shared Value tarkoittaa, että yritys luo ja jakaa arvoa ydinliiketoiminnassaan. Ja niin kauan kun esimerkiksi Tesla ja Apple saavat matalat – jopa verrokkiryhmän eli alan huonoimmat – pisteet, kestävän kehityksen ja vastuullisuuden metodi on vitsi. Metodi pitää sitoa paremmin tarkasteltavan yhtiön ja ekosysteemin ydinliiketoimintaan, strategiaan ja vaikuttavuuteen. Se ei voi olla kaiken kattava irrallinen kirjanpidollinen rasti-ruutuun-testi.

Alakysymys numero #2 on vastaako kestävän kehityksen ja vastuullisuuden taustalla oleva maailman tilannekuva todellisuutta (correspondence) eli missä määrin ”hätä” ja ”kriisi” ovat todellisia vai ovatko ne sosiaalisia konstruktioita, jolla ajetaan muita tavoitteita. Tämä alakysymys #2 sivuutetaan tässä artikkelissa mutta palaan siihen.

 

[i] Björn Lomborg (2020) False Alarm: How Climate Change Panic Costs Us Trillions, Hurts the Poor, and Fails to Fix the Planet.

[ii] https://www.nytimes.com/2020/07/16/books/review/bjorn-lomborg-false-alarm-joseph-stiglitz.html

[iii] Staffan Mörner (2020) Borde man oroa sig för klimathotet?

[iv] Big Banks Haven’t Quit Fossil Fuel, With $4 Trillion Since Paris. J P Morgan, Citigroup and Bank of America have earned the most fees from the oil, gas and coal industries. Bloomberg, Tasneem Hanfi Brogger & Alastait Marsh. October 25, 2021.   https://www.bloomberg.com/news/articles/2021-10-25/big-banks-haven-t-quit-fossil-fuel-with-4-trillion-since-paris

[v] https://fi.wikipedia.org/wiki/Per%C3%A4t%C3%B6n_vaarailmoitus´

[vi] Michael Shellenberger (2020) Apocalypse Never – Why Environmental Alarmism Hurts Us All.

[vii] Muistiinpanoni Michael Mooren tuottamasta Planet of the Humans elokuvasta. Johtopäätös on kohdassa 1 tunti 30 minuuttia ja tämä ydin kestää noin 30 sekuntia. Muu 1 tunti 40 minuuttia elokuvasta on melko harhaista argumentointia. Tarina perustuu siihen, ettei aurinko ja tuuli ja biomassa eli puu ja sokeriruoko yms. voi korvata fossiilienergiaa. Ei tietenkään vuosikymmeniin, mutta tämä ei ole pointti, vaan se, että paljon lyhyemmällä tähtäimellä syntyy portfolio ja arbitraasi ja neuvotteluvoimaa, jolloin valta siirtyy. “Long on emotions, short on facts, zero on frameworks and analysis”, “all critics, no proposals”.

[viii] Eija-Riitta Korhola (2020) Ilkeitä ongelmia – Tarinoita politiikasta

[ix] Vaclav Smil (2021) Grand Transitions: How the Modern World Was Made.

[x] Fertility, mortality, migration, and population scenarios for 195 countries and territories from 2017 to 2100: a fore­casting analysis for the Global Burden of Disease Study. https://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(20)30677-2/fulltext

[xi] Africa Wants $1.3 Trillion Annual Climate Finance as Rich Nations Miss Target. Bloomberg, John Ainger. November 4, 2021. https://www.bloomberg.com/news/articles/2021-11-04/africa-wants-climate-finance-boost-as-rich-nations-miss-target

[xii] Marco Bertini, John Pineda, Amadeus Petzke, and Jean-Manuel Izaret (2021) Can We Afford Sustainable Business? Taking a creative approach to pricing can benefit society, the environment — and your company. September 08, 2021. https://sloanreview.mit.edu/article/can-we-afford-sustainable-business/

[xiii] https://cleantechnica.com/2021/11/04/solar-on-the-roof-goes-through-the-roof-in-australia/

[xiv] Tatu Puttonen & Vesa Puttonen (2021) Vastuullinen sijoittaminen teoriassa ja käytännössä. https://aaltodoc.aalto.fi/handle/123456789/110203

[xv] https://www.profgalloway.com/jumping-the-spac/

[xvi] Michael E Porter (2020) Strategy: Creating and Sustaining Competitive Advantage. WOBI Strategy Series. Nov. 3, 2020.

[xvii] https://www.cnbc.com/2021/10/20/is-tesla-an-esg-investment-the-case-for-and-against-elon-musks-evs.html

[xviii] https://www.spglobal.com/en/research-insights/articles/update-tesla-s-standing-in-the-sp-500-esg-index

 

+2

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu