Vahingonteon / rikoksen sallittavuus ?
Eduskuntatalon pylväät töhrittiin. Elokapina ja Återställ Våtmarker -ryhmä ovat ilmoittautuneet iskun tekijöiksi.
Näin ohikulkijat kommentoivat Eduskuntatalon töhrimistä. Osa kertoo hyväksyvänsä pienen vahingonteon ja lainrikkomisen, kun asia on tärkeä…… Olen ihan tämän puolesta kyllä.
Mieleen tulee, mikä olisi suhtautuminen, jos rikos kohdistuisi näin ajatteleviin henkilöihin / heidän omaan omaisuuteen. Olisiko mielipide edelleen sama, kunhan teon takana on kullekin tekijälle tärkeä asia? En usko. Poliisi käytti kaasua saadakseen ajoradan vapaaksi johti tutkintapyyntöön ja poliisin tuomioon tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Näillä meillä oikeusvaltiossa. Mitä itse ajattelet ? Ohessa muutama muukin mielipide
Lisätty:
– Sourin mukaan Eduskuntatalon töhriminen oli hyvä juttu
– Koneen säätiö myönsi elokapinalle 200.000 euron apiurahan mm. näyttäviin taideperformansseihin. Elokapinan mediavastaavan mukaan eduskuntatalon sotkemisessa oli kyse taideteoksesta
Tekohan oli tyhmä. Toki sai huomion aikaan johon se tähtäsi. Mitään ei kumminkaan tuhoutunut eikä kenenkään kimppuun käyty fyysisesti. Paljon melua aika pienestö teosta.
Ilmoita asiaton viesti
Rikosnimikkeenä saattaapi olla jopa törkeä vahingonteko. Törky vahingonteon rahallinen määrä on melko alhainen, muistaakseni jonkin verran alle 10k. Kuinka paljon tuollaisen siivouskustannukset sitten ovat, en tiedä.
Toisaalta, jos eduskuntataloa voidaan pitää kulttuurihistoriallisesti tai taidehistoriallisesti arvokkaana rakennuksena/omaisuutena, niin tällaisen sotkeminen on jo itsessään peruste lähteä liikkeelle törkeällä tekomuodolla.
Ilmoita asiaton viesti
Toivottavasti eivät rupea vastaavat vahingonteot yleistymään. Ei tuosta ole kovin pitkä matka siihen että päädytään rikkomaan vaikka metsäkoneita niiden työmaaparkeissa tai sabotoimaan vaikka energiapuuvarastoja.
Turvetta ei saisi polttaa, metsää ei saisi hakata, mutta silti pitäisi saada lämmintä vettä suihkussa ja 20 astetta lämmintä sisälle talvella kerrostaloasuntoon.
Mahtaskohan iso osa ihmisistä edes ymmärtää että kuinka paljon Suomessa palaa puuta energiaksi. Ja jos sitä puuta ei polteta niin jotain muuta on pakko polttaa tai iso osa Suomen asunnoista muuttuu talvella todella kylmiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Ruotsalaiset olisi pitänyt pidättää ja hakea vangitsemista, ihan saatana kiusalla, vaikka eihän tuosta vangitsemista olisi seurannut.
Urheat viikingit eivät saa edes omaan maahansa järjestystä.
Ilmoita asiaton viesti
Mitäs Teppo ajattelisit, jos ko. tyhmä teko olisi kohdistunut sinun autoosi/taloosi yms? Ajattelisitko sitä silloin pienenä, tyhmänä tekona, kun mitään ei tuhoutunut eikä kenenkään kimppuun käyty fyysisesti ? Mitkä rikokset ovat mielestäsi sallittuja ja keneen niitä saa kohdistaa?
Ilmoita asiaton viesti
Mielenosoitusten, kansalaistottelemattomuuden ja vahingonteon rajat ovat varsin veteenpiirrettyjä viivoja ja riippuvat usein katsojan omasta mielipiteestä.
Osa piti pylväiden töhrimistä hyökkäyksenä suomalaista demokratiaa vastaan.
Osan mielestä oli lähinnä väkivallaton muistutus siitä, ettei istuva hallitus edes yritä noudattaa voimassaolevaa ilmastolakia.
Joillekin nöyristelijöille tämä oli avoin hyökkäys esivaltaa kohtaan.
Osa ahdistui ihan siitä, että heitä muistutettiin omasta vastuustaan hiilineutraalisuuden saavuttamisessa. Mitä henkilökohtaisemmin tämän koki sitä voimakkaampi vastareaktio.
Itse koen, että kyseessä oli ihan harmiton huomionhakuinen tempaus jolla ei saatu käytännössä mitään aikaan. Paitsi muutama sakko ja maininta tekijöiden rikosrekisteriin. Medialle klikkejä ja kiinteistönhoitofirmalle reilun kymmenen tunnin laskutus.
Ilmoita asiaton viesti
Näinhän se teillä puolueiden uskollisilla sotureilla menee puolueesta riippumatta. Kaikki rikollisuus, mikä tukee oman puolueen agendaa on hyväksyttävää, ja on nillitystä edes arvostella, saati rankoa niistä, sillä se on vain naurettavaa nöyristelyä esivaltaa kohtaan.
Olette te kyllä typerää sakkia, mutta juuri Börjen kaltaisia radio-ohjattavia tahdottomia henkilöitä puolueet kaipaavat, sillä omaan ajatteluun kykenemättömiä työrukkasia on helppo puolueen johdon ohjailla, ja heitä tietenkin tarvitaan puolueen agendan levittämiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Eikös laki sääntele vahingonteon rajoja vai onko se kunkin katsojan oma mielipide ? Oliko se myös harmitonta, jos vahinko kohdistuisi sinun omaisuuteen vai onko julkinen omaisuus eri asemassa ?
Ilmoita asiaton viesti
Kuten tuossa totesin, niin seurauksena lienee sakkoa ja ehkä myös vahingonkorvaus siivouskuluista. Sen määrittelee tuomioistuin enkä minä. Jos olisivat sotkeneet minun omaisuuttani, niin olisihan se itseäni harmittanut enemmän, mutta samasta asiasta lopulta olisi kyse. Valtaosaa suomalaisista taas ei kiinnostaisi paskan vertaa jos minun omaisuuttani olisi töhritty. Tosin ainakin puolet Puheenvuoron persuista olisi vain vahingoniloisia.
Ilmoita asiaton viesti
Toivottavasti tekijät laitetaan edesvastuuseen ja ei tehdä sitä virhettä, että länsinaapurista tulleet tekijät päästetään ensimmäisellä ruotsinlaivalla kotimaahansa.
On äärimmäisen törkeää suomalaista demokratiaa kohtaan, että tullaan länsinaapurista röyhkeästi sotkemaan valtakunnan tärkeintä rakennusta. Se osoittaa äärimmäistä ylimielisyyttä suomalaisia kohtaan.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/95951fe0-fad0-4d19-9018-449ccfdc5bd5
Ilmoita asiaton viesti
https://x.com/ottomeri/status/1838971708373369315?s=48&t=Az7ZgHuO0mlLcNOKz19wCQ
Siis aloite, että Helsingin kaupunki ei vaatisi enää korvauksia kaupungin omaisuuden vahingoittamisesta?
Älytöntä, jos tuo pitää paikkansa. Ainoastaan Vihreät voivat ehdottaa jotain tuollaista.
Ilmoita asiaton viesti
En saa kiinni mitä tässä haetaan.
Nuo töhrijät saavat tuomion ja korvausvaatimukset.
Samoin poliisit saavat tuomion(tai saivat, en tiedä vievätkö ylempään oikeusasteeseen) ja mahdollisesti kosvausvaatimukset.
Molemmissa tapauksessa rikottiin lakia.
Ilmoita asiaton viesti
Blogin ajatus: elokapina ja heidän tukijat katsovat, että rikokset on sallittua toimintaa. Mutta jos teko kohdistuu heihin, niin silloin ei
Yleisesti sen sijaan ajatellaan, että rikollinen toiminta ei ole sallittua
Ilmoita asiaton viesti