Nykykäytäntö vastaan talousdemokratia

Jokainen suomalainen on tekemisissä rahan kanssa päivittäin. Katselemme
rahaa käsissämme, annamme sitä pois lompakostamme ostaessamme
käteisellä, ansaitsemme rahaa työtä tehdessämme ja säästämme rahaa
pankkitileillämme. Onko itse asiassa mitään rahaa arkisempaa? Raha on
meille itsestäänselvyys. Tuskin voimme edes kuvitella elämää ilman
rahaa. Pankkikortin nelinumeroinen turvakoodi on elämämme arjen tärkein
numerosarja.

Turvaa, vapautta ja vaikutusvaltaa

Rahan
omistamisen myötä koemme turvaa koska takaahan raha asumisen,
päivittäisen ruokamme, siistit vaatteet ja se voimmehan tarvittaessa
ostaa lähes mitä tahansa koemmekaan tarvitsevamme. Raha antaa myös
vapautta – se jolla on todella paljon voi käyttää ylimääräiset rahansa
haluamallaan tavalla – vaikkapa pitämällä lomaa töistä, virkistykseen,
matkusteluun tai käyttää sitä poikkeuksellisen kalliiseen harrastukseen.
Se jolla on rahaa on myös tavallaan taloudellisesti riippumaton – kun
taas se jolla sitä ei ole riittävästi on kaikkea muuta kuin
taloudellisesti riippumaton – eli usein täysin riippuvainen sekä
työpaikastaan että lainaa hakiessaan pankkinsa suosiollisuudesta. Viime
aikaiset vaalirahoitusjupakat ovat myös osoittaneet että rahalla voi
ostaa jos ei suoraa valtaa niin ainakin vaikutusvaltaa. Rahoittamalla
erilaisia poliittisia puolueita joko suoraan tai epäsuorasti erilaisten
säätiöiden välityksellä – monet yritykset ovat joutuneet myöntämään
saaneensa erilaisia kaavoitusetuja tai välttäneensä muuten hidasta
byrokratiaa. Sanaparsi sanoo: Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.
Tämä totuus on viime vuosina ollut harvinaisen hyvin huomattavissa
suomalaisessa politiikassa. Ja kaikki johtuu rahasta.

Miksi tämä kiinnostaisi

Raha
on niin arkista – mutta rahaan liittyy kuitenkin paljon asioita,
olosuhteita ja epäselvyyksiä joita emme missään vaiheessa edes tule
ajatelleeksi arkisen kulutuksemme lomassa. Emme edes tiedä että näistä
asioista ja epäselvyyksistä voisi ja tulisi keskustella.

Harva meistä nimittäin edes osaisi vastata oikein esim. rahaan liittyviin peruskysymyksiin.
Mitä
mitä tämä arkinen rahamme oikeastaan on? Missä ja miten tämä tilillämme
oleva raha on syntynyt tai luotu? Vai onko se raha ehkä sittenkin aina
valmistettu eli lyöty tai painettu?
Kenen luvalla tai valtuutuksella
tilillämme olevan raha on saatu aikaiseksi ja milloin? Entä miksi tämän
yleensä pitäisi kiinnostaa meitä? Joku saattaa ajatella että miksi
rahasta pitäisi puhua koska onhan elämässä paljon tärkeämpia asioita
kuin raha. Silti vaikkemme ehkä itse missään tilanteessa tule
pohtineeksi näitä rahaan liittyviä asioita – ne ovat valtiontalouden
kannalta lähes elämän ja kuoleman kysymyksiä. Ja valtiontalous koskee
meitä kaikkia halusimme sitä tai ei koska joudumme verotuksen,
pakollisten maksujen ja kuluttaja- hintojen myötä – huonon tai hyvän
valtiontalouden maksumiehiksi.

Veikkaisin että useimmat meistä
luulevat rahan olevan Suomen valtion – tai ainakin Suomen Pankin
tiukassa valvonnassa- ja tietysti sitten se EKP. Uutisissa saatamme joskus kuulla Euroopan Keskuspankin korkosäätelystä ja euribor-korosta.
Hakiessamme lainaa pankista virkailija toteaa lainakoron olevan aina
jollain tavoin sidottu euroboriin. Raha-asioista puheen ollen uutiset
aina tapaavat haastatella Suomen Pankin pääjohtajaa Erkki Liikasta, Valtiovarainministeri Jyrki Kataista tai ETLAn ja EVA:n johtajaa Sixten Korkmania.

Voisi
siis olettaa että useimmat meistä pitäisi melkoi varmana että rahan
määrää ja arvoa hallinnoi Euroopan Keskuspankki, Suomen Pankki ja sitten
ehkä vielä jollain lailla jokin muu epämääräinen valtiovallan elin….

Yllätys, yllätys

Tunnemme kaikki sanontaa, Follow The Money
, joten seuratkaamme mitä oikeasti tapahtuu kun raha syntyy. Setelit ja
kolikot ensin. Setelit painetaan paperille, kolikot lyödään
metallipalasista ja näitä jaetaan Suomen Pankista pankkeihin ja
käteisnostoautomaatteihin lähes päivittäin. Euroopan Keskuspankin
kotisivuilta voidaan katsoa tarkemmin kuinka paljon ja minkä arvoisia
seteleitä ja mitä ja kuinka paljon eri kolikoita kuhunkin euroalueen
maahan on ns laskettu liikkeeseen. Tämän seteli- ja kolikkorahan osuus
kaikesta rahasta on kuitenkin vain 2-5% prosenttia. Ammattikielessä ja rahamääräkaavioissa setelit ja kolikot ovat M0
(m nolla) Viime aikoina tähän on lisätty EKP:n digitaalista
kirjanpidollista perusrahaa (base money) kun keskuspankki on livennyt
vanhasta säännöstä olla ostamatta jäsenvaltioiden velkakirjoja.

Silti – suurin osa 95-98% kaikesta rahasta EU-jäsenmaasta riippuen on syntynyt ihan muualla. Se on syntynyt pankkijärjestelmässä
– tarkoittaen pääasiallisesti pankkiluottoina ja pankkien välisten
rahasiirtojen myötä erilaisten enemmän tai vähemmän monimutkaisten
kansainvälisten säädösten ja sopimusten mukaisesti. (Basel II,
fractional reserve banking= pankkitoiminnan vähimmäisvaranto- tai
osittaisvarantojärjestelmä, M3-M4)
Miksi tämän sitten pitäisi kiinnostaa meitä ja mitä tämä kaikki tarkoittaa käytännössä?

Se tarkoittaa sitä että yksityiset suurinta mahdollista voittoa tavoittelevat yritykset hoitavat valtaosan rahahuollostamme.

Yksityiset
rahoitusalan osakeyhtiöt joita kansanomaisesti sanotaan pankeiksi ovat
siis lähes kaiken liikkeessä olevan rahan alkuperäinen lähde. Valtiot
ovat siis joskus jostain syystä ulkoistaneet eli siirtäneet
kansalaistensa rahahuollon näille yksityisille liikeyrityksille. Näin
oli Suomessa jos markka-aikaan eli mitään varsinaista muutosta ei
tapahtunut euroon siirryttäessä. Lisäksi – näin lienee aina ollut koko itsenäisyytemme aikana.

Eikä
tässä vielä kaikki. Nämä yksityiset pankit luovat rahaa aina
myöntäessän lainan tai luoton. Lähes jokainen luotto on siis uutta rahaa
eikä pankki siis kierrätä meille toisten säästöjä kuten moni meistä
olettaa. Pankki luo lisäksi raha ns velkaperusteisesti eli velkakirjaa vastaan. Allekirjoitettuamme velkakirjan pankki rahallistaa sen eli muuttaa sen pankkiluotoksi ja kirjaa numeroita tilillemme.

Kerran vielä jottei kenellekään jäänyt epäselväksi: pankki luo meille myöntämänsä lainan tyhjästä.

Pankki ei siis laita likoon mitään omaa pääomaa
tai välitä tallatusasiakkaittensa säästöjä meille – vaan kaikki
tilillemme kirjattu raha on pelkkiä numeroita, informaatiota
tietojärjestelmässä. Ja silti pankki katsoo oikeudekseen vaatia meiltä
korkoa. Tyhjästä parissa minuutissa tilillemme kirjattu rivi numeroita
oikeuttaa siis pankkia saamaan huikeasti korkoja sekä oikeuden meidän
lainavakuuteemme jos jostain syystä emme pystyisikään maksamaan lainan
takaisin sopimuksen mukaisesti. Esimerkkinä 100.000 euron asuntolaina,
5% korolla ja 14 vuoden takaisinmaksuajalla: Maksat lopulta pankille
200.000 vaikka itse sait 100.000 euroa.

Valtiotkin pankkiluoton armoilla

Tämä
sama valtaisa epäkohta koskee myös valtioita. Suomen valtion velka on
tällä erää luokkaa 70 miljardia euroa. Valtio maksaa tästä velastaan
vuotuista korkoa yli 2 miljardia yksityisille liikeyrityksille jotka
eivät ole muuta tehneet kuin kirjanneet numeroita valtion tilille.
Käytännössä tämä valtion velkaannuttamisseremonia on tehty varsin
juhlalliseksi puhumalla hienosti ns avomarkkinaoperatioista, obligaatioista, päämarkkinatakaajista ja ties mistä.
Lopputulos
on kaikessa karmeudessaan silti se että Suomen valtio – kuten useimmat
valtiot ovat täysin riippuvaisia näistä rahoittajista ja
luottoluokittelijoista jotka kaikki ovat voittoa tavoittelevia
yksityisyrityksiä. Luottoluokittelijat arvioivat valtoiden
velanmaksukykyä (mitähuonompi sitä korkeampi korko)ja sitten
kansainväliset suurpankit ovat ostavinaan valtioin pitempi- tai
lyhytaikaisia kiinteän määritellyn koron velkakirjoja (obligaatioita)
Tämä ”ostaminen” ei kuitenkaan ole normaalia ostamista vaan valtiolle
siirretään yhtä lailla täysin tyhjästä luotua pankkiluottoa.

Tästä
syystä lähes jokainen valtio on joutunut velkaantumaan pankeille. Käsi
joka antaa on aina korkeammalla kuin pyytävä käsi. Näin näemme että
poliittinen valtiovalta onkin pitkälti näennäisvaltaa ilman tärkeintä
valtaa, talousvaltaa koska jokin nimeämätön tekijä pakottaa velkasuhteeseen ulkomaisten pankkien kanssa. Moni onkin ihmetellyt miksi näin on.

Maailmanhistoria
tuntee kymmeittäin valtiomiehiä jotka ovat julkisesti ihmetelleet
miksei valtiot itse voisi hoitaa rahahuoltonsa. Eräs näistä oli USA:n
tunnettu presidentti Abraham Lincoln
jonkä väitetään eräässä adressissa 1865 todenneen että rahan luominen
on suvereenin valtiovallan tärkein velvollisuus ja vastuu kansalaisiaan
kohtaan.

Monet ovat myös todenneet että ennen valtioita
miehitettiin ja valloitettiin armeijan ja sotakoneiston avulle – nykyään
tähän käytetään valtioiden velkaannuttamista ja kohtuutonta
korkoriistoa.
USA: n entinen taloustorpeedo, John Perkins, joka itse on ollut mukana velkaannuttamassa useita Keski-Amerikan maita, sekä Irania että Irakia
on todennut että nykyään armeijat lähetetään liikkeelle vasta
viimeisenä keinona eli vain jos kaikki muut velkaannuttamistemput ja
taloussotakeinot epäonnistuvat.

Tänään maailmassa on kasvava
määrä ihmisiä jotka ovat tietoisia näistä asioista siitäkin huolimatta
että näistä ei paljon julkisuudessa puhuta eikä edes yliopiston
historianopetus näistä juuri mitään paljasta. Suomalainen kirjallisuus
ja uutismedia on vaiennut näistä erityisen tehokkaasti mikä näkyy mm
siitä että Suomesta on kautta itsenäisyytemme ajan puuttunut kaikki ne
poliittiset liikkeet jotka muualla maailmassa ovat paljastaneet sekä
valtiovelan kohtuuttomuuden että yleensäkin korkojen maksamisen
pankeille pelkästä informaatio ja tilinpitopalvelusta.
Muualla
maailmassa näistä rahan epäkohdista on puhuttu paljon: sen luomisesta
”tyhjästä” velkakirjaa vastaan, sen liikkeeseen laskemiseen velkana ja
siitä mitä tama kaikki tarkoittaa koko talousjärjestelmälle ja sen valtiovallalle ja asukkaille.

Lopuksi vielä esimerkki siitä miten pieleen asioiden on annettu mennä täällä meillä:

Suomessa toimivasta pankeista on tänään peräti 75% ulkomaisten tahojen omistuksessa.
Tämä
tarkoittaa käytännössä sitä että Suomen valtiota, kaupunkeja, kuntia,
yrityksiä, yhteisöjä ja kansalaisia rahastetaan pankki- ja
rahoituspalveluiden keinoin siiinä määrin tehokkaasti että 75% tästä
viedään ulkomaille tavalla tai toisella.

Ratkaisun tie

Miten
sitten Suomen tulisi toimia jotta taloudellinen tilanteemme
helpottuisi? Kansalaisten tulisi keskustella rahasta poliitikkojen
kanssa ja vaatia selityksiä ja perusteluja sille miksi tilanteen on
annettu mennä tällaiseksi. Samalla kansalaiset huomaisivat etteivät
poliitikot itse asiassa tiedä tästä paljon mitään. Rahajärjestelmän
saaminen kuntoon on sen verran tärkeä asia – ellei suorastaan
elintärkeä, että meillä suomalaisilla ei enää ole varaa äänestyttää
eduskuntaan misseja, muusikoita ja entisia urheilijoita viettämään
yhteistä joutoaikaa.

Suomessa on nyt kriittinen hetki edessä.
Seuraavat vaalit ovat varsin ratkaisevat – haluammeko yhä velkaisemman
yhteiskunnan jonka myötäilijähallituksen säästötoimet lamaannuttavat
koko yhteiskunnan ja luovat työttömyyttä, köyhyyttä ja kurjuutta?

Haluammeko
nähdä Suomen missä pienetkin ylimääräiset raharesurssit ohjataan
ulkomaille täysin turhina korkosuorituksina? Haluammeko edelleen nähdä
Suomen missä kuluttujahinnoissa on liki 50% turhia pääomakuluja
vallitsevan velkaperusteisen pankkijärjestelmän johdosta.

Seuraavissa
eduskuntavaaleissa tullaan valitsemaan ne henkilöt joiden
vaikutusvallan, viisauden, osaamisen ja rohkeuden myötä Suomi joko
kaatuu velkoihinsa – tai uuden rohkean talouspolitiikan myötä nousee
polviltaan ja luo yhteiskunnan missä on ihmisarvoista elää ja vaikuttaa.
Äänestäjillä on siis valta muuttaa asiat. Äänestämällä vanhojen
valtapuolueiden vanhoja partoja äänestäjä varmistaa että silmukka
entisestään kiristyy kaulan ympärillä.

Anna siis äänesi uusille
kyvyille. Vanhat keinot ovat osoittautuneet vääriksi. On uusien ihmisten
ja uuden politiikan aika. Ja tärkeintä kaikessa on rahajärjestelmän
uudistaminen.