Onko journalismin faktasta tullut totuuden kevytversio ?

Tieto määritellään hyvin perustelluksi uskomukseksi tai väitteeksi, joka kertoo ympäristömme asioista mahdollisimman oikein. Toimittajan tehtävä on tietoa välittäessään pitäytyä tosiasioihin. Tämän lisäksi uutisen sisällön ja esitystavan pitää olla objektiivinen.

Mutta kuinka tieto kuvastaa totuutta? Tiede etsii totuutta, mutta tieteenkin käsitykset tiedosta ovat ajan mittaan muuttuvia. Ei voida sanoa, että tiedekään edustaisi ehdotonta totuutta. Jokin uusi tutkimustulos saattaa muuttaa aiempaa tietoa tai antaa sille kokonaan uuden perustan. Tieteellinenkin tieto on totta vain niin pitkään kunnes toisin todistetaan.

Journalismin objektiivisuuden ja siihen perustuvien faktajuttujen esitystavan vastakkaisella laidalla on subjektiivisuus, jota edustavat etenkin mielipidekirjoitukset, mutta myös fiktiiviset tarinat. Lisäksi on eri määrä juttua, jotka sijoittuvat näiden kahden ääripään väliin. Faktoihin perustuva juttu ei ole ollenkaan niin yksiselitteinen kuin ensinäkemältä saattaa tuntua. Tosiasiat ja objektiivisuus jäävät tavoitteiksi, joihin pitää pyrkiä.

Eri juttuja tarkasteltaessa on keskeistä, että lukija tietää, milloin hän on tekemisissä objektiivisen tosiasiajutun ja milloin subjektiivisen fiktiojutun tai näiden kahden erilaisten välimuotojen kanssa.

Journalistisen ympäristön reaktioiden voimakkuus toimittaja Matti Kuuselan juttuja kohtaan yllättää, aina kirjarovioihin verrattavaa juttujen deletointia myöten. Miksi ne on poistettu? Jokainen tietää viimeistään nyt, että jutuissa tosiasiat ja fiktiivisyys ovat molemmat mukana. Lukija pohtikoon ja tehköön omat johtopäätöksensä siitä, ymmärtääkö ja osaako erottaa juttujen tosiasiapohjaiset ja fiktiiviset osuudet toisistaan. Jos journalismin lähtökohtia ei jutuissa ole kunnioitettu, varsinainen vahinkohan on tapahtunut jo silloin, kun kyseiset jutut on julkaistu. Ne muutamat Kuuselan jutut, jotka olen lukenut, ovat kirjallisina tuotteina erinomaisia ja osa journalismin monipuolista toimintakenttää.

En ole kovin huolissani siitä, että lukija ei ymmärtäisi pääosin Kuuselan juttujen fiktiiviosuuksia. Enemmän olen huolissani siitä, että Kuuselaa käytetään osoittamaan viestintävälineiden omaa erinomaisuutta, koska nykyinen toimintaympäristö on vaikea: miten kertoa totuudenmukaisesti oman maan ja maailman tapahtumista nykyisessä kansainvälisen tehokkaan vaikuttamisen ympäristössä? Onko tämän päivän faktasta tullut eräänlainen totuuden kevytversio, jota keskustelulla pyritään nyt piilottelemaan? Jo Persianlahden sodan aikaan sanottiin, että jokainen osaa kirjoittaa mielipiteensä ao sodasta, mutta harva kykenee kertomaan, mitä siellä tosiasiassa tapahtuu.