HUSin entistä toimitusjohtajaa Aki Lindeniä epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta

Kyse on jo vuosia vanhasta asiakokonaisuudesta jossa HUSin johto on hankkinut 200 miljoonan edestä palveluita/laitteita suoraostoina ilman kilpailutusta vastoin markkinalakia. Markkinaoikeus langetti tästä aikoinaan sakkorangaistuksen HUSille mutta varsinaista poliisitutkintaa ei tällöin vielä tehty – tai ainakaan siitä ei julkisuuteen kerrottu. Hankintoihin liittyvät asiakirjat ovat sittemmin mystisesti kadonneet joka on todellinen ihme koska julkishallinnon hankintapäätökset liitteineen niin kuin kaikki muutkin päätökset tallennetaan sähköiseen tietokantaan joka on ollut käytössä jo vuosikymmenet. Ne ovat kaikki julkisia asiakirjoja poislukien yritysten liikesalaisuudet jos niitä liitteissä on.
Koska Lindenin tapauksessa on kyse vasta esitutkinnasta joka on luonnollisesti salainen – se tiedetään kuitenkin että juttuun liittyy kolme hänen alaistaan ja heidän osaltaan juttu on jo syyteharkinnassa.

Se mikä tekee tästä keissistä vastenmielisen on tapa jolla Linden yrittää luikerrella irti tästä jutusta sysäämällä vastuun juuri näille kolmelle alaiselleen ja vetoaa kaikkiin kiireisiin ja unohduksiinsa ettei ole pystynyt perehtymään itse hankintoihin.

Herää kysymys että onko 200 miljoonan hankinnat niin pieni juttu jopa HUSille ettei toimitusjohtajan pöydälle ole tullut yhtäkään asiaan liittyviä dokumentteja. Toisekseen toimitusjohtajan tulee valvoa ettei alaiset syyllisty rikokseen – varsinkin kun on kyse näinkin suuren mittakaavan päätöksistä.

Olipa poliisin päätös esitutkinnan tuloksista mikä tahansa on selvää ettei kansanedustaja Aki Lindeniä tule päästää minkäänlaisiin vastuullisiin tehtäviin ikinä eikä koskaan.

Tapio Sakki
Äänekoski

Hammaslääkäri, itsenäisenä yrittäjänä pidän vastaanottoa Äänekoskella.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu