Mikä saa jo keski-iän ylittäneen miehen radikalisoitumaan?
Tähän vastaa Teemu Keskisarja MT-lehdessä julkaistussa artikkelissa. Teemu Keskisarja on jo pitkään kirjoitellut ansiokkaasti historian tapahtumista sekä tehnyt useita artikkeleita koskien maaseutua sekä julkaissut tilaustyönä erilaisia yritysten historiikkeja joiden toimiala liittyy metsien hyötykäyttöön. Moni on kysellyt mikä sai Teemu Keskisarjan hakeutumaan politiikkaan ja vielä kaiken lisäksi perussuomalaisten listoilta josta tulikin valituksi eduskuntaan reilulla 5000 äänellä. Teemu itse vastaa kysymykseen että syynä oli jo vuosia jatkunut EUn vyörytys jossa suomalaisten metsiä sosialisoidaan erilaisilla asetuksilla ja joiden tarkoituksena on valjastaa Suomen metsät hiilinieluiksi erityisesti niiden maiden toimesta jotka ovat omat metsässä tuhonneet. Viimeinen niitti oli EUn säätämä luonnon ennaltamisasetus joka vie suomalaisilta oikeuden käyttää omia metsiään laillisesti hyödyntäen turvatakseen oman elinkeinonsa.
On jotenkin irvokasta että ne jotka ovat tähän asti kehuneet Teemu Keskisarjan tähän astista uraa historiallisten tapahtumien kuvaamista ja popularisointia ovatkin nyt sitä mieltä että Teemun tuotanto onkin täyttä kuraa heti kun selvisi että Teemu pyrkii eduskuntaan perussuomalaisten listoilta. Hyvänä esimerkkinä käy tästä aiheesta Oula Silvennoinen jonka historiaan liittyvät julkaisut ovat oikeasti täyttä kuraa arvostelee Teemua ja väittää että Teemun tuotanto ei ole tieteellisesti laadukasta. Onkin hykerryttävää että Oula Silvennoinen, joka myöskin pyrki eduskuntaan sai vain 500 ääntä eikä ollut edes lähelläkään päästä läpi. Näin se karman laki toimii – kyllä kansa tietää kuka on vakuuttavampi oli sitten kyse tieteen tekemisestä tai politiikasta.
https://twitter.com/AnjaEvans01/status/1651818888538079232?s=20
Ilmoita asiaton viesti
Aarre
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/ea2d5eab-ac8f-4ed7-ad2d-fe4e70f8c2b3
Ilmoita asiaton viesti
”Mikä saa jo keski-iän ylittäneen miehen radikalisoitumaan?”
– Kyllä se on juuri tuo keski-iän ylittyminen.
https://img.ilcdn.fi/I8Ww2s4cmSzdMI_x6DQtRLDoeNA=/full-fit-in/612×0/img-s3.ilcdn.fi/61812fce747ad0f150cef0dd5cb3ca043569f0c3ff94c84ba3e7277a805dda96.jpg
Vertaa käden asentoa:
https://images.cdn.yle.fi/image/upload/f_auto,fl_progressive/q_88/w_1801,h_1800,c_crop,x_374,y_0/w_700/v1467274326/14-svyle-2944715774d3df3003b.jpg
Ilmoita asiaton viesti
Kun Teemun juttuja on kuunnellut, niin olen saanut sen käsityksen että epäsovinnainen ajattelu on syntynyt jo potkuhousuiässä, eli ”radikalisoituminen” ei ole keski-iällä noussut esiin.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä on aivan verraton:
kyllä kansa tietää kuka on vakuuttavampi oli sitten kyse tieteen tekemisestä tai politiikasta
Ilmoita asiaton viesti
Joo, professuurit täytettäköön vastedes kansanäänestyksillä ilman kaiken maailman asiantuntijalausuntoja.
Ilmoita asiaton viesti
Kas kummaa – ilmastotieteessä tämä enemmistö -argumentti on sitten ihan validi?
Ilmoita asiaton viesti
Kansan enemmistö ei sitä(kään) tiedettä tee vaan tiedemiehet ja -naiset.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä logiikka on täsmälleen sama – tiede ei tunne enemmistö päätöksiä – vain vertaisarviointi ratkaisee mikä on validia ja mikä ei.
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä.
”Yli 99,9 prosenttia vertaisarvioiduista tutkimuksista yhtä mieltä: ilmastonmuutos johtuu pääosin ihmisen vaikutuksesta”
https://tekniikanmaailma.fi/yli-999-prosenttia-vertaisarvioiduista-tutkimuksista-yhta-mielta-ilmastonmuutos-johtuu-paaosin-ihmisen-vaikutuksesta/
Ilmoita asiaton viesti
Oula Silvennoinen on täysi pelle, joka tutkii historiaa vain siitä lähtökohdasta, että ”tutkimustuloksilla” pyritään todistelemaan hänen äärivasemmistolaiseen aatemaailmaansa sopivia päätelmiä.
Ilmoita asiaton viesti
Noin voi hyvin päätellä jo hänen väitöskirjansa nimestä.
Ilmoita asiaton viesti
”Viimeinen niitti oli EUn säätämä luonnon ennaltamisasetus joka vie suomalaisilta oikeuden käyttää omia metsiään laillisesti hyödyntäen turvatakseen oman elinkeinonsa.”
Asetusta ei ole vielä säädetty, eikä se vie suomalaisilta oikeutta käyttää omia metsiään.
Ilmoita asiaton viesti
Näinhän se on – ongelma on siinä että Suomi ei saa tukea muilta kuin Ruotsilta tässä asiassa.
Ilmoita asiaton viesti
”Viimeinen niitti oli EUn säätämä luonnon ennaltamisasetus joka vie suomalaisilta oikeuden käyttää omia metsiään laillisesti hyödyntäen turvatakseen oman elinkeinonsa.”
Luontokato koskee koko maailmaa. Sen ehkäisy-yrityksistä ei voi sanoutua irti.
Ilmoita asiaton viesti
Väestönkasvun on todettu olevan ilmastopäästöjenkin tärkein aiheuttaja. Tässä suomalaiset ovat näyttäneet hyvää esimerkkiä, mutta kukaan ei ole ottanut sitä vastaan.
Arvatenkin lajikadossa väestönkasvu on vielä suurempi tekijä.
Ilmoita asiaton viesti
Tutkimus väittää, että kuudes sukupuutto on ihmisen aiheuttama.
Ilmoita asiaton viesti
Keskisarja on selkeän reagoivat ja kantaaottava, jokin muu kuin ympäripyöreys.
Eräs kyseenalaisuus on siinä, millä tavoin tuo esiin omaa pärjäämistään. Tämä puoli on tärkeää, ts tällaisen arvon vaaliminen. Miten paljon tästä on odottaa yleisesti… osa pärjää.
Pärjäämisen ja omatoimisuuden painotus, ei ole ihan kokonaista, koska paljon tästä on muiden takana. Noinollen, voisi ajatella kokonaisuudesta, tosin tässä on hyvät, sekä huonot piirteensä, ts ei kokonaista sittenkään.
Ilmoita asiaton viesti
Mihin sakkiin keski-iän ylittäneet lasketaan, koska vanhuus alkaa vasta 80-vuotiaana.
Ilmoita asiaton viesti
40-60 Kuudenkympin paikkeilla alkaa käppäukkoikä.
Ilmoita asiaton viesti
Eihän vanhuus voi alkaa kuoleman jälkeen? Kyllä se alkaa jo 50-vuotiaana.
Ilmoita asiaton viesti
Oula Silvennoinen on miellyttävä ja älykäs tyyppi. Ehkä juuri siksi hän on äärioikeiston kusitolppa. Keskisarja on keskinkertainen populisti joka voisi ruveta tekemään tv-sarjaa Kyllä mieskin pärjää keittiössä. Ensi viikolla kuorimme banaanin.
Ilmoita asiaton viesti
En ole lainkaan samaa mieltä. Keskisarja on hyvä kirjoittaja, ehkä populistinen, mutta tutkijana hyvinkin pätevä. Esiintyjänä mies on hieman enemmän ”mutkat suoriksi”-tyyppi kuin sitten kirjoissaan. Ja jos Keskisarja on poliittisesti jotakin mieltä, se tulee selväksi.
Silventoinen on vasemmistoliberaali, joka vaikuttaa tutkivan historiaa tietynväriset lasit päässä.
Ilmoita asiaton viesti
Tiesitkö, Mika, että 89 prosenttia (myös naisista!) kuorii banaanin väärin, eli väärästä päästä. Kuulun itse tuohon väärin kuorijoiden joukkoon, vaikka minua on ohjeisteittu. Joten ei tää niin helppoa ole, lauloi jo Spede aikoinaan (Pronominirock).
Ilmoita asiaton viesti
Minäkään en aina osu maaliin. Keskisaaren ongelma ei ole keittiöuskottavuus vaan elektroniikka. Hän ei osaa käyttää imuria eikä astianpesukonetta. Jotkut ovat pilkanneet kansanedustajia siitä että eihän niitten tarvi osata kuin painaa nappia ja hymyillä vastustaessaan tai puoltaessaan. Mutta se napin painaminenkin saattaa olla Keskisaarelta liikaa vaadittu. Ehkä hän kirjoittaa etusormeen ”jaa”, keskisormeen ”ei” ja nimettömään ”tyhjä”.
Ilmoita asiaton viesti
Osaa hän sentään näppäillä hyvin osuvia artikkeleita näillä osaamattomilta nakkisormillaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä siksi olinkin niin pettynyt kun se liittyi tuohon kansallistarujen varaan rakennettuun puolueeseen.
Ilmoita asiaton viesti
Lamminpää ei edes osaa kirjottaa nimeä oikein. Eikä ole ensimmäinen kerta, lieneekö LuKi-häiriö…
Ilmoita asiaton viesti
Ai niin se olikin Keskisarja eikä Keskisaari. Tosin Höyhensarja olisi sille sopivampi nimi.
Ensimmäisessä kommentissani muuten kirjoitin nimen oikein. Mutta onhan se hienoa että joskus jostain minunkin kommentistani löytyy edes pieni virhe.
Ilmoita asiaton viesti
Ajattelin, että kyseessä on apulaispormestari Arhinmäki. Tähän vastaus olisi ollut ”ylenmääräinen ryyppääminen”. Sama tauti lienee naapurin Medvedevillä.
Oula Silvennoisesta sen verran, että missään muualla, kuin Suomen vasemmistolaisessa mediassa, ei sille täysin ideologiansa mädättämälle klovnille annettaisi edes suunvuoroa yhdessäkään vakavammin otettavassa ohjelmassa. Kuolalappu pitäisi pojalle laittaa aina, kun avaa suunsa.
Ilmoita asiaton viesti
Hgin Yliopisto alkaa pian olla täysin punaisten hallinnassa oleva tieteen tekijä, samoin kuin Yle punaisista toimittajista. Googlettamalla löytää helposti Oulan tekemisiä ja haastatteluja, jotka eivät kerro miehen sivistyksestä, vaan kiihkosta punaiseen ideologiaan. Kiihkosta, jotka ohjaavat miehen ajattelua ja käyttäytymistä.
Ilmoita asiaton viesti
Totta.
Ilmoita asiaton viesti
Ei päivää etteikö Yle muistuttaisi meitä ps:n aiheuttamista uhkista. Ei päivää, etteikö Yle kääntäisi Sannan olemattomat saavutukset häikäiseviksi poliittisiksi teoiksi. Poliittisiksi saavutuksiksi.
Pieni muistutus! Pula hoitajista on valtava. Ei ihme, sillä hoitajat eivät saaneet minkäänlaista arvostusta viime hallituskaudella. Päinvastoin.
IS/Reijo Ruokanen: ”Pääministeri Sanna Marin (sd), kertoi 1/2021 Ylen haastattelussa pettyneensä rokotusvauhtiin ja arveli, että lomat ovat voineet vaikuttaa asiaan.”
Ruokanen jatkaa: ”Suomella on ollut liki vuosi aikaa varautua koronarokotusten aloittamiseen. Siinä ajassa hallituksen olisi pitänyt kyetä toimiin, joilla varmistetaan, ettei rokottaminen töki yhtään.”
Yle katsoi Sannan onnistuneen aivan erinomaisesti ja jakoi asiantuntevasti uutista siitä, miten koronanongelmat johtuvat hoitajien lomailusta.
Ilmoita asiaton viesti
Perussuomalaisilla on käänteinen Midaksen kosketus: kaikki mihin PS koskee muuttuu ei kullaksi vaan paskaksi. Teemu Keskisarja levittää salaliittoteoriaa väestönvaihdosta. Vilhelm Junnila on esiintynyt uusnatsien tapahtumassa. Laura Huhtasaari levittää juutalaisvastaista salaliittoteoriaa ”globalistien” hallitsemasta maailmasta. Sheikki Laakso on puolustellut uusnatsien marsseja. Juho Eerola kertoi osoittavansa romanikerjäläisille mieltään syljeskelemällä. Juha Mäenpää vertasi maahanmuuttajia haitallisiin vieraslajeihin.
Ja niin edelleen ja niin edelleen. On paljon vaikeampaa löytää sellainen persukansanedustaja, joka EI ole sanonut tai tehnyt mitään rasistista kuin sellainen, joka on.
Ilmoita asiaton viesti