Mitä Putinin päässä liikkuu?
Tätähän on pohdittu viime kuukausina kuumeisesti tiedotusvälineissä ja niiden välittämästä kuvasta saa vaikutelman, että tämä KGB:n kasvatti omaa giganttiset kyvyt ohjailla maailman politiikkaa haluamallaan tavalla shakkimestari tavoin – valitsemalla ensin USAn johtoon mieleisensä presidentin Trumpin, nostattaen kansallismieliset puolueet ympäri Eurooppaa parlamentteihin ja ilmeisemmin aiheuttaen Brexitin ja kenties manipuloinut muittenkin maiden änkyrää EU-politiikkaa.
Entä jos sittenkin on kyse siitä, että nuo yllä mainitut tapahtumat olisivat tapahtuneet ihan itsestään ja ihan omista lähtökohdistaan ilman suurta venäläistä panostusta? Tottakai Venäjällä hykerrellään tästä kehityksestä, mutta oikeasti, onko takana mitään suurta silovikkien suunnittelemaa maailmanvalloituksesta pehmeillä vaikutusmetodeilla länsimaihin ja millä konstein se olisi oikeasti voitu toteuttaa?
Tuleekin mieleen, että Venäjän hallinto , vailla mitään kirkasta suunnitelmaa, käyttää vain tilaisuutta hyväkseen ajaakseen panslaviamismia kaikissa käänteissä mitä eteen tulee ja Putin on vain naruista vedettävä puppet, jota yhtä houreiset neuvonantajat vetelevät. Toki Putinilla on yhä houreisia kuvitelmia suuresta Isänmaasta, mutta kun reality bites, niin kuin nyt näyttää tapahtuvan, niin narujakin aletaan vetää toiseen suuntaan. Ukraina näyttää olevan se kanto kaskessa, johon muu maailma vetää punaisen viivan ja tätä venäläinen , rahojaan rakastava oligarkki, ei tule ylittämään. Näin ainakin uskon, toki voin olla väärässäkin.
Ei ole sattumaa entisten oligargien, heidän lähipiirinsä, oppositiohenkilöiden, toimittajien myrkytykset ja kuolemat. Siitä on tiedustelutietoa ja todisteita vaikka kuinka paljon, että niiden takana on ollut Venäjä.
En pidä todennäköisenä, että vihreät miehet olisivat kansallisuudeltaan muita kuin venäläisiä. Krim liitettiin Venäjään, eikä USA:han.
Kaikki laillinen ja laiton toiminta, millä on haluttu heikentää länttä ja demokratiaa, on todistettu Venäjän aiheuttamaksi. Se mitä ei vielä ole todistettu Venäjän tekemäksi, on COVID-19 pandemian aiheuttaminen. Itse olen siitä kyllä vakuuttunut. Muidenkin pitäisi olla.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo kaikki on totta, mutta kirjoitukseni pointti ei ollut nuo mainitsemasi tosiasiat vaan se, että ettei Venäjän nykyjohto ole kykenevä vaikuttamaan länsimaiden suurten väestömassojen äänestyskäyttäytymiseen – Brexitiin tai Trumpin valintaan. Joidenkin pienten äärikansallisten ryhmien kyllä, mutta luuletko niiden taas voivan vaikuttaa omien maidensa ihmismassojen mielenliikkeisiin – itse väittäisin, että vaikutus on täysin päinvastainen. Venäjän hallitus toimii täysin reaktiivisesti, oman regiimistä suojelemiseksi, niin se on tehnyt vuosikymmeniä tai oikeastaan vuosisatoja. Salamurhat olivat poliittinen työkalu jo tsaarinajan ajoita lähtien ja NL kehitti siitä taiteen. Covid taas lähti Kiinasta.
Ilmoita asiaton viesti
Blogisti toteaa: ”Salamurhat olivat poliittinen työkalu jo tsaarinajan ajoita lähtien ja NL kehitti siitä taiteen.”
Tsaarinaikoja ei ole salamurhiin liitetty. Itse asiassa, jos käytämme aikajänteenä Suomen autonomian aikaa, niin tsaarit käyttivät armahdusoikeuttaan peräti usein.
– terrorismia esiintyi sillä poliittisesti kuohui 1860- luvulta aina bolshevismin voittoon. Salaseuroja oli jos jonkinlaisia, myös autonomisessa Suomessa.
Kaukasuksen väestön tavat tulivat Neuvostoliiton johdon tavoiksi 1930 -luvulla Kaukasuksen gruusien heimokuntaan kuuluneen Stalinin myötä. Ja juutalaistaustainen Jezov oli kovin aktiivinen toteuttaja silloisen salaisen poliisin päällikkönä.
– salamurhiako? No, ei kyllä tainnut heillä toimintatapana olla.
Jahka Neuvostoliiton kansat ja erityisesti Venäjä vapautuivat Kaukasuksen klikistä, alkoivat tavat nopeasti siistiytyä. Kuolemantuomiot kävivät sen myötä harvinaisiksi. Usassa kymmen- ellei satakertaiset.
Ilmoita asiaton viesti
Tavallaan sen ei tarvitse vaikuttaa kuin taustatukena. Sellaiset ideologiat joissa meidän liberaali demokratiaa ei arvosteta eikä haluta suojella elävät kyllä ihan kotoperäisestikin. Ja nämä auktoritääriset liikkeet sekä vanhat monien maiden suomettumiset ihan omin neuvoin hakevat taustatukea ja ihailun kohdetta Venäjältä.
Ilmoita asiaton viesti
Joo nimenomaan noinpäin: Putinin klikki käyttää länsimaiden tunarointia omaksi hyödykseen.
Ilmoita asiaton viesti
On vahvasti todisteita että venäjä vaikutti suurella rahalla amerikan pressavaaleihin. Käsittääkseni he eivät uskoneet voivansa vaikuttaa eivätkä ehkä edes halunneet niin paljoa että Trump tulee valituksi mutta siten että Hilaryn, sitä myötä amerikan ja lännen asema heikkenee. Se oli heidän tavoite.
Nyt Putinilla loppuu aika, liki 70v Putin ei voi olla enää vallassa vuosikymmeniä. Venäjä on vielä hänen vallassaan ja eurooppa on vielä riippuvainen venäjän kaasusta ja öljystä. Nyt Putinilla on vielä mahdollisuus pelata koko maailmaa vastaan mutta vuosia ei ole montaa jäljellä enää Putinille.
Saksan Merkel väistyi, usa horjuu, Eu on hajaannuksen tilassa, sen tärkein armeija, britannia on eronnut eusta, kiina nousee.
Jos Putin miettii sotilaallista hyökkäystä ja maa-alueiden laajentamista, kuten se on viimeisen kymmenen vuoden ajan menestyksekkäästi tehnyt jäätyneiden konfliktien kautta niin enää Putinilla ei ole vuosikymmeniä, edes vuosia aikaa hitaaseen etenemiseen.
Kysymys kuuluu, aloittaako usa ja Nato maasodan venäjää vastaan jos Putin valloittaa Ukrainan ja samalla valko-venäjän.
Kukaan ei voi sitä tietää, tilannetta ei voi simuloida eikä ennakoida.
Jos Putin päättää hyökätä ja valloittaa Ukrainan ja Valko-venäjän ja ilmoittaa että lännen puuttuminen tarkoittaa sotaa kaikilla rintamilla, siis maailmansotaa niin kuinka länsi, Nato ja Usa reagoi.
Ilmoita asiaton viesti
”Kysymys kuuluu, aloittaako usa ja Nato maasodan venäjää vastaan jos Putin valloittaa Ukrainan ja samalla valko-venäjän.
”
Ei USA tai NATO sotaa aloita Ukrainan tai Valko-Venäjän takia. Ei siihen mitään velvoitteita ole eikä halujakaan eli miksi ihmeessä lähettäisivät taistelujoukkoja jonnekin Ukrainaan (Valko-Venäjä on jo Venäjän otteessa). Eikä Putin taas luultavasti lähde NATO-maita testaamaan eli tyytynee liittoutumattomiin maihin – talouspakotteita tulee sen mukaan kuin tulee, mutta kai venäläiset ovat niihin yrittäneet varautua. Yhteistyö Kiinan kanssa ainakin on selvästi syventynyt ja onhan niitä maita muitakin, jotka mieluusti Venäjän kanssa asioivat mikäli länsimaat eivät halua. Toivoisi tietenkin, että sotaa ei Ukrainaankaan tulisi tai ei ainakaan kovin laajamittaista.
Tietenkin yllättäviä käänteitä voi tulla ja ihan kaikille puolille odottamattomiakin. Eihän se vaadi kovin kummoista vahinkoa/virhettä, että sodat voivat laajetakin.
Ilmoita asiaton viesti
Entäs suomi tai ruotsi. lähteekö nato tai usa kahden mitättömän pikkumaan, natoon kuulumattoman takia sotimaan.
Ilmoita asiaton viesti
Valkovenäjän Venäjä on jo vallannut. Se oli Lukashenkan vallassa pysymisen hinta. Venäjää tai tarkemmin Putinia ei pidätä mikään muu kuin lännen voimakas vastaus, vaikka sitten sotilaallisin toimin, jos Venäjä ei lopeta laajenemishaaveittensa toteutusta.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, parisen vuotta sitten uumoiltiin, että Valko-Venäjällä on riski joutua Venäjän valtaamaksi. Tuohon valtaamiseen se ei kuitenkaan tarvinnut edes niitä pieniä vihreitä miehiä, vaan asiasta yksinkertaisesti sovittiin Lukashenkan kanssa eikä valtauksesta ole tarvinnut edes kirjoittaa otsikoita. Venäjä saa nyt tehdä Valko-Venäjällä mitä lystää, vaikka tuoda armeijakunnan kalustoineen paikalle, jos niin haluaa. Geopoliittisesti Valko-Venäjästä on tullut osa Venäjää Kremlin hallinnon alaisuudessa.
Ilmoita asiaton viesti
Venäläisillä on tunnetusti omalaatuisensa huumorin taju. Varmastikin Kremlissä hykerrellään, kun nähdään länsimaiden pomppivan heidän käsikirjoituksensa mukaisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä kesken olevassa vitsissä ei vielä ole viimeistä naurua naurettu…
Ilmoita asiaton viesti
Putin on nyt pitänyt puolivuotta 100 000 miehen armeijaa Ukrainan rajalla estääkseen sen lähestymisen länteen ja NATOn.
Seurauksena on se, että Ruotsi ja Suomi ovat lähempänä NATOn liittymistä kuin koskaan ennen.
Putinin on varsinainen sakkimestari.
Ilmoita asiaton viesti
Jep, ja Putin voittaa shakissa itselleen Ukrainan ja Valkovenäjän, ja häviää mitä? Sen että suomi on lähempänä natoa..
Minusta voittaja on selvä tuossa pelissä.
Ilmoita asiaton viesti
Ensin se Ukraina pitäisi voittaa ja kestää ne seuraukset, jotka siitä koittaa.
Ilmoita asiaton viesti