Pär Stenbäckin näkökulma suomettuneisuuteen
Referoin hiljattain IS: ssa julkaistua Sofia Oksasen kirjoitusta suomettuneisuuden ajasta, joka hyvin kuvaa myös omia tuntojani tuosta ajasta, jolloin Suomen valtionjohtajat olivat kyykällään Neuvostoliiton edessä. Tasapuolisuuden nimissä on paikallaan tuoda myös Pär Stenbäckin Suomen Kuvalehdessä julkaistu näkökulma tuohon aikaan – olihan hän keskeisesti mukana silloisessa poliittisessa elämässä, myös päättäjän asemassa.
Pär Stenbäck kritisoi Ylessä esitettyä Kylmän sodan Suomi -ohjelmaa, jossa hänen mukaansa tuodaan liian kärjistetysti ja tuomiten sen aikainen ulkopolitiikka, jonka hän näki kuitenkin pakon sanelemana toimintatapana ison Karhun kainalossa. Lisäksi hän, ja aivan oikeutetusti, arvostelee ohjelman käsikirjoittajan, historioitsija Marja Vilkon näkökulmaa tuohon kyseiseen aikaan jälkiviisaaksi – tuon aikaista suomettuneisuutta arvostellaan ja tuomitaan tämän päivän standardeilla, niin moraalisesti kuin poliittisestikin. Mielestäni Pär Stenbäck tuo tässä oivan huomion joka on nähtävissä yleisestikin – historiallisia patsaita revitään alas ja historiaa revitään auki nykypäivän poliittisten tuulien innoittamana, hyvänä esimerkkinä BLM-liike, joka saa jopa F1-kuljettajat polvistumaan ja tuomaan katumuksensa esille kun edustavat tätä white supremacy -luokkaa. (ei onneksi meidän Kimi Räikkösemme!)
Per Stenbäck edusti tuossa ohjelmassa kuitenkin poliitikkona länsioriointunutta ns. good guy -tyyppiä, joka myönsi ja kritisoi jo silloin ylilyöntejä joita varsinkin kulttuuripiireissä harrastettiin. Hyväksyn hänen tuomat näkökulmat jälkiviisastelusta, mutta itsekin tuon ajan eläneenä teinipoikana olin jo silloin tietoinen niin kuin suuri osa hiljaisesta kansasta, että kaikki se nöyristely ja politiikan moraalikato oli täysin tarpeetonta ja jonka tarkoitus oli vain kerätä poliittista pääomaa omien poliittisten ambiittioiden tarpeisiin eikä silloinen RKP ollut yhtään sen parempi kuin muut puolueet tässä suhteessa.
Olin itsekin teinipoika suomettumisen pahimpina vuosina. Tulkintamme tuosta ajasta taitavat olla yksi yhteen. Joskus näinkin, arvoisa Tapio Sakki.
Suomettumiseen oli kuitenkin mielestäni vain yksi syy. Se ei ollut Neuvostoliitto. Heille olisi riittänyt se, että emme potki aidan ylitse.
– Kyllä NL tiesi koko ajan tasan tarkkaan suomalaisten sisäiset tunnot. slaavilais-kaukasuslaisen ajattelutavaan mukaisesti eivät paljoa tainneet kunnioittaa nöyristelijöitä.
Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen rakensi vanhenemisensa myötä suomettuneisuuden. Valtansa säilyttämiseksi, sisäpoliittiseksi leimakirveeksi.
– Hänhän viime kädessä määritteli, kuka oli neuvostovastainen. Ja kuka ei. Ne neuvostoliittolaiset taas koko ajan tiesivät, että suomalainen on petollinen ja kulkee aina kivi taskussa. Petimmehän me loppujen lopuksi aseveljemme Saksankin. Ja käännyimme auttajamme kimppuun hyökkäämään.
Kekkosen 1960 – luku oli loistelias diplomatian taitonäyte. Ja 1970 -luku eteni hyvin, mutta hän antoi sisäisille peloilleen periksi. Vallan säilyttäminen kotimaassa kävi muita tärkeämmäksi.
– Sauna ja Kekkosen ukaasit nousivat näkyviin. ”X on neuvostovastainen, kajahti Tamminiemestä ja ura oli siten tuhottu”. Kekkosen hännystelijät kyselivät toisiltaan: ”Onko Tamminiemi infornoitu? – joo, tietoinen on”.
Ei ollut 1970 -luvun valtakunnan politiikka demokraattista. Kekkonen ei kyennyt vastustamaan vallan houkutusta ja sisäistä autiutumistaan.
Ilmoita asiaton viesti
Silloisen suomettuneisuuden ikoniksi nousi sisäministeri Eino Uusitalo, joka ehdotti toiseksi itsenäisyyspäiväksi välirauhan solmimispäivää. Onneksi tämä tyrmättiin jo silloin, ihan niin pitkälle ei sentään menty.
Ilmoita asiaton viesti
Eino Uusitalo ehdotti myös vuonna 1980, että Kekkosen presidenttikauden jatkamisesta säädettäisiin uusi poikkeuslaki. Tuossa kohden hän viimeistään teki itsestään pellen kaikkien mahdollisten tahojen silmissä.
Ilmoita asiaton viesti
Kekkoselle pitää laskea omat miinuspisteensä, mutta tilanteen voi hahmottaa myös niin, että omatoimiset suomettujat ja Kekkosen häänystelijät olivat ehkä kaikkein innokkaimpia suomettajia. Nuo muut voi ehkä jakaa kahteen leiriin, laitavasemmistoon ja muiden puolueiden opportunistisiin (tai muuten vain muotiin mukaan menneisiin) poliitikoihin. Kekkonen oli jonkinmoinen ylikapellimestari, mutta hänen tekojaan voi yrittää tarkastella myös siitä näkökulmasta, että ehkä hän joskus myös voitti jotain olemalla kovasti kaveria idän suunnalla. Voisi verrata vaikka Sauli Niinistöön, joka pitää suhteet kunnossa itäänkin päin, mutta ei silti varmaankaan ole pahimmin suomettunut suomalainen tällä hetkellä. Kekkosen hyvät ja huonot puolet vaatisivat kyllä pidemmän analyysin kuin nämä muutamat sanat.
Ilmoita asiaton viesti
Jos rkp’llä on Per Stenbäck joka siis itse oli suomettamisenenmistöä mutta nyt tulee rehellisedti esiin niin kokoomukselta puuttuu kenties tällainen hahmo. Zysse ei itse kuitenkaan ollut yhtä selkeästi suomettamassa kuin Stenbäck.
Ilmoita asiaton viesti
Asiaa voi hahmottaa myös niin päin, että suurista puolueista kokoomus oli pitkään ”yleisistä syistä” kelvoton hallitukseen, eli ei kai ollut riittävän nöyrä. Kokoomuksessa oli myös hyvin tuntemiamme suorasanaisia suomettumisen kriitikoita. Myös kokoomuksessa esiintyi suomettumista, mutta ehkä siellä on kuitenkin nyt vähemmän seliteltävää kuin monissa muissa puolueissa.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri tällä hetkellä on kovasti muodissa haukkua suomettumista. Rajanveto järkevän ulkopolitiikan ja suomettumisen välillä ei ole kuitenkaan helppoa, joten lausunnoissa kannattaisi olla tarkka. Toisaalta jokseenkin jokainen poliitikko haluaa edistää uraansa, joten jonkin tasoista mielistelyä ja muotiin sopeutumista aina harrastetaan. Poliitikko voi yrittää perustella tuota myös sillä, että jos haluaa tuloksia, pitää elää virrassa ja vaikuttaa siinä. Tänä päivänä suomettuneisuus voi tarkoittaa myös EU:n suuntaan nöyristelyä. Tai tuollaista BLM-tyylistä nöyristelyä. Joillekin on voinut jäädä perinteinen suomettuminenkin päälle, aina ”putinismiin” tai ”neuvostomielisyyteen” asti, mutta noilla vanhoilla keinoilla uran rakentaminen ja ”piireissä luoviminen” ei enää juurikaan onnistu. Suurin ongelma tänä päivänä ovat varmaankin uudet hölmöilyt, joita ei vielä osata varoa samaan tapaan kuin vanhoja jo hyvin tunnettuja hölmöilyjä.
Ehkä on viisainta tähdätä siihen, että pidetään mielessä tuollaisten liioitteluiden, ajatusdiktatuurien, muotivirtausten ja poliittisen pelin vaara. Sekä valkopesua että mustapesua kannattaa vältellä. Kaikkien historian hölmöilyjen ymmärtäminen on tässä hyväksi. Oppimateriaalista ei taida olla pulaa. Suomessakin on muitakin vastaavia kuvioita, vaikka aika terveen puoleisesta maasta puhutaankin.
Ilmoita asiaton viesti
Puppua. Suomettuminen oli sarja valintoja ja päätöksiä ja refusointeja ja lähetystövierailuita ja ulkopuolelle jättöjä. Se oli konkreettisten valittujen tekojen sarja.
Ilmoita asiaton viesti
Se oli kaikkea tuota, mutta en osaa kuitenkaan nähdä sitä täysin ”valittujen tekojen sarjana”, muuten kuin ehkä laitavasemmiston suunnalla. Muut ehkä enemmän ajautuivat, tai toimivat tilanteessa opportunistisesti. Kekkosen piiriä on myös epäilty nootin tilaamisesta, eli ulkopolitiikan käyttämisestä sisäpolitiikan välineenä, mutta tuota ei kai ole varsinaisesti todistettu todeksi.
Ilmoita asiaton viesti
No minä osaan koska näin melko läheltä vaikka en tarkkaavaisuuttani juuri tähän asiaan teini- ikäisenä suunnannutkaan.
Finanssipiirien rooli oli myös tärkeä.
Kop tuki parlamentarismia Syp vähemmän.
Ilmoita asiaton viesti
Puppua. Suomettuminen oli sarja valintoja ja päätöksiä ja refusointeja ja lähetystövierailuita ja ulkopuolelle jättöjä. Se oli konkreettisten valittujen tekojen sarja.
Sinulle kuitenkin kiitos että olet johdonmukainen.
Sen sijaan monet esim ehkä blogisti hyväksyi ja ylikäytti suomettumismäörettä niin kauan kun sillä tehtiin vain oikeistopolitiikkaa.
Ilmoita asiaton viesti