Sähköautoilijat ja tuleva talvi
Ei käy kateeksi niitä sähköauton omistajia joilla on vain yksi kulkupeli. Sähkön hinta moninkertaistuu tulevana talvena ja korkeat hinnat syövät sen kannattavuuden joka sai monet päätymään sähköauton hankintaan. Latausverkko olisi sinällään kattava kautta Suomen mutta ilmaisten lataus pisteiden häviäminen kallistaa myös Teslan omistajien maksutaakkaa, muuthan ovat joutuneet maksamaan sähköstä täyden hinnan. Tämä johtaa siihen että monet lataavat autonsa kotonaan, varsinkin jos ovat onnistuneet solmimaan edullisen sähkösopimuksen. Ongelmaksi muodostuu se että monenkaan kotona ei ole varauduttu asentamaan asiaan kuuluvaa tehoa jotta sähkönsiirtäminen akkuun kävisi jouhevasti. Sulakkeen koon vaihtaminen uusine johtoineen ei ole ilmaista eikä se aina ole edes mahdollista, varsinkaan kerrostaloissa. Vaikka hallitus kannustaakin siirtymistä sähköautoiluun niin jossain vaiheessa tuki loppuu ja valtio alkaa keräämään veroa sähköautoilijoilta kun polttomoottori autojen verokertymä ehtyy.
Nyt kannattaisi patteriautojen omistajien miettiä kakkosauton hankintaa, bensalla/dieselillä käyvää, luonnollisesti – tai vaihtamaan takaisin polttomoottori autoon.
PS. Mistä tunnistaa sähköauton? Ne kulkevat autojonon ensimmäisinä kun virta ei riitä sallitun nopeuden ylläpitoon.
Hyvää energiansäästöä.
Päästään ajelulle, ja sitä tuetaan. Ei paha valinta.
Ilmoita asiaton viesti
Kivoja uutisia uuden sähköauton omistajille – ei tarvitse ladata kuin kolme kertaa Espoon ja Tampereen välillä:
https://www.is.fi/autot/art-2000009021699.html
Ilmoita asiaton viesti
Yhteiskunnallista harhaanjohtamista. Astettava vakavampi rikos.
Parempi oikeusaste olisi yhteiskunnallisempi.
Mikä media johtanut harhaan, että mielikuvat effektiivisesi poikkeavat niin paljon siitä, mikä on todellisuus.
Vai onko tarkoitus, että yleinen mielikuva todellisuudesta, voi olla täysin eri kuin se, mitä oikeasti eletään.
Mihin tarvitaan harhaanjohtavaa osuutta, jos käytännössä joutuu lukemaan suurennuslasilla tietoa, joka enemmän insinöörisellaista.
Liioittelen vähän, tässä yhteydessä, tosin asetelmallinen ongelma menee vähän näin.
Ilmoita asiaton viesti
Sähköauto tietenkin ladataan niinä hetkinä, kun sähkö on edullisimmillaan.
Näitähän on helppo laskeskella. Oletetaan että tuo alin hinta on niinkin korkea kuin 50 senttiä / kWh. Sadan kilometrin ajoon tarvittava sähkö, 20 kWh, maksaa siten kympin.
Jos sitten bensa maksaa 2 euroa ja auto kuluttaa 8 l/100, on bensakulu samalle matkalle 16 euroa.
Ilmoita asiaton viesti
Äänekoskella ei enää myydä halpaa yösähköä. On nimittäin yhtä kallista tuottaa kuin ns. päiväsähkö
Ilmoita asiaton viesti
Korjaus: soitin juuri paikalliselle sähköyhtiön asiantuntijalle ja siinä selvisi että kyllä yösähköä vielä myydään mutta hintaero on mitätön.
Ilmoita asiaton viesti
Näin syntyy kuuden euron ”säästö”. Sitaatit ovat välttämättömät, koska sähköauton hankinta on investointina todella kallis.
Ilmoita asiaton viesti
Ruotsissa teollisuus on jo nokkelasti siirtänyt tuotantoa yö- ja iltavuoroihin, koska energia on tuolloin edullisempaa. Edellinen vaikuttaa suoraan sähkön hinnoitteluun ja kuluttajat eivät ennusteiden mukaan enää talvella voi luottaa halpaan yösähköön.
Se on se vihreä siirtymä, joka nyt maksaa. Ja maailma pelastuu :).
https://www.svt.se/nyheter/ekonomi/rekorddyr-el-vantas-i-vinter
Ilmoita asiaton viesti
”Ruotsissa teollisuus on jo nokkelasti siirtänyt tuotantoa yö- ja iltavuoroihin, koska energia on tuolloin edullisempaa.”
Eikös tämä ole hyvä asia?
Ilmoita asiaton viesti
Matti. Riippuu siis ihan siitä, keneltä kysyy. Tässä kolme vaihtoehtoa
1. Kuluttajien halpa yösähkö poistuu satavarmasti.
2. Kansantalouden kannalta katsottuna kokonaiskulut kasvavat ja se taas näkyy lopputuotteen hinnassa.
3. Vihreiltä jos kysyy, niin loppuu ymmärrys.
Sellaista se vihreä typeryys saa aikaan.
Ilmoita asiaton viesti
Vähän aikaa sitten vielä oli olevinaan ongelma että sähkön hinta vaihteli. Nyt kun markkinamekanismi ohjannut tasaamaan kulutusta ja sähkön kulutus onkin tasaisempaa niin tämä korjaantui.
Tämähän tarkoittaa tietenkin myös sitä, että sähkön tuotannon vaihtelu ei myöskään ole ongelma. Kyllä se markkinamekanismi toimii ja se osaltaan ratkoo myös ensi talven energian riittävyyttä.
Ilmoita asiaton viesti
”kyllä se markkinamekanismi toimii ja se osaltaan ratkoo myös ensi talven energian riittävyyttä.”
Nähdyn perusteella :
Se ”markinamekanismi” ei toimi, koska energiaa ei ole riittävästi tarjolla kilpailukykyiseen hintaan. Eikäse ole markkinamekanismi, josta höpsöttelet, vaan sähköntuottajien ja myyjien keskenään sopima hinnoittelumalli.
Copypaste :
Hetki sitten SR päiväuutisissa kerrottiin kuluvan Elokuun olevan Ruotsissa kaikkien aikojen kallein sähkön hinnaltaan. Edellinen ennätys alueilta 3 ja 4 oli v n 2021 Joulukuulta.
Ero 38 %.
Ilmoita asiaton viesti
Kysy yötyöläisiltä. Ja kait ne yötyölisätkin jotain kustantaa.
Ilmoita asiaton viesti
Jos ajat päivän aikana 100 km ja sinulla on 11 kW laturi, tarvitset vuorokaudessa kaksi tuntia latausta. Nuo ajoitetaan vuorokauden halvimpiin hetkiin. Ei ole vaikeaa.
Tämän hetken korkean hintatason oletetaan jäävän väliaikaiseksi. Valmistumassa on OL3 ja runsaasti uutta tuulivoimaa.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri näin. Teollisuus kombinaatit Äänekoskella tuottavat oman sähkönsä joten mitään erillistä yösähköä ei ole tarjolla, näin on monilla muillakin paikkakunnilla.
Ilmoita asiaton viesti
Jos sähköä joudutaan säännöstelemään, voi olla, että sähköautojen lataaminen kielletään ja teholatauspaikat suljetaan viranomaisten toimesta.
Ilmoita asiaton viesti
Tuskinpa sähköautojen latausta kielletään mutta voidaan ehkä rajoittaa mihin aikaa sähköautoa ladataan kuin myös sähkösaunoja. Ja jos öljy käy niukaksi niin rajoitetaan paljon yksi asiakas saa tankata polttoainetta.
Ilmoita asiaton viesti
Ja sitten kun yhtälöön ladataan, että suomalainen ajaa keskimäärin kolmen tonnin polttomoottoriautolla, siinä missä sähköautosta saa maksaa 50 tonnia, menee investointilaskelma mielenkiintoiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikkapa nettihuutokaupasta.
Itse ostin -96:sen turbo diesel venton jolla on ajettu nyt 175 tuhatta kilometriä.
Sillä ajelen ”hautaan”näin 58 v vanhana.
Ilmoita asiaton viesti
Ritsani ei maksanut kuin puolet kolmesta tonnista.
Ihan mielelläni laitoin sähköhärpäke pensa audini pois,siinä pelkkä jakohihnan vaihto makso melkein nykyisen ritsani hinnan.
Metsuri kaverini ajo n.miljoona kilometriä ko. ritsalla.
Ilmastointia kaipaan audista muuta en.
Ilmoita asiaton viesti
Millainen laitteisto ja sovellus vaaditaan tutkimaan sähkön hintaa ja kytkemään lataus tai lämmitys sen mukaan?
Ilmoita asiaton viesti
Sähköautoilija tietenkin valvoo yön tsiikaillen sähkön hintaa kännykästä ja juoksee edes takaisin pätkimään sitä latausta kun kallistuu.
Ilmoita asiaton viesti
Varmaan vähän kieli poskessa heitetty, mutta ei ehkä kaukana totuudesta.
Ilmoita asiaton viesti
No ei ole kovin vaikeaa että latausasema tai auto saa hintatiedot pilvestä.
Ilmoita asiaton viesti
Olisiko perstuntumalla järjestelmäpiiritietokone, muutama rivi koodia että kysyy hinnan webserviceltä aika ajoin ja sitten tämän pinneihin palikka DIN-kiskossa olevalle releille joita kytkee sähkökeskuksessa. Ja eiköhän noita valmiinakin löydy.
Enkä muuten yhtään ihmettelisi vaikka sellainen sovellus olisi jo autoissa valmiina, että katselee vähän mitä asetuksia sieltä löytyy valikoista.
Ilmoita asiaton viesti
Sähköauto ladataan pääasiassa kotona yöaikaan. Sattumalta se on juuri se sama aika kun kansalaisia kehoitetaan paistamaan pullat ja leivät, pesemään pyykit ja astiat, lämmittämään saunat jne… Samaan aikaan myös kaikki ne teollisuuden osat, jotka pystyvät käyttämään yösähköä sen myös tekevät. Kohta varmaan päiväsähkö on halvempaa.
Onneksi diesel on halpaa ja halpenee edelleen eikä tarvitse olla tien tukkona.
Moni osti sähköauton sen hyvän kiihtyvyyden takia ja sitten vasta huomasivat, että ei voikaan kiihdyttää, koska akku tyhjenee alle aikayksikön.
Tiedän tämän hyvin koska itse ajelen dieselillä, mikä kiihtyy 0-100 6,1 s. niin alkuun sähköautot tulivat rinnalle ja jopa ohi, mutta nyt kun ovat huomanneet virran kulutuksen, niin ovat pysyneet kiltisti takana.
Ilmoita asiaton viesti
Ihan pienenä vinkkinä.Suomessa on paljon autonomistajia, joiden autojen kulutus on 5 litraa kahtapuolin /100 km.
Ilmoita asiaton viesti
Kuten jo kirjoitin, näitä voi laskeskella. Ensi yönä sähkö maksaa noin sentin per kwh. Kun lataat sähköauton silloin, sadan ajokilometrin hinnaksi tulee 0,2 euroa.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, ja myös se että varmaan 70-90% ajoista on sitä töihin-kauppaan-kotiin veivausta ja range muutama kymmenen kilometriä.
Suurin osa ihmisistä ei tarvitse isoa rangea autolle. Autoissa tankilla kokoa useinkin siksi että on niin vaivalloista mennä aina johonkin huoltoasemalle.
Ilmoita asiaton viesti
”Bensa-vehkeissä on se hyvä puoli, että ne voi ladata silloin kun se tarvitsee latausta…. eli tankata.
Sinun teorialla sähköauton käyttö lopetetaan kun virta on vähissä ja jatketaan seuraavana päivänä, kun on saatu yöllä edullista sähköä.”
Sähköauto ei tarvitse jatkuvasti sähköä. Se vaan on käytännössä aina latauksessa kun ei ajeta ja lataus voidaan laittaa päälle ja sähkön riittävyyden mukaan.
Mutta sitten kun säännöstellään öljyä niin oli ihan tavallista öljykriisin aikaan, että rajoitettiin paljon sai yksi asiakas tankata. Esimerkiksi tänä päivänä öljyn rajoittaminen voisi tarkoittaa sitä, että saa tankata vain 10€ eurolla kerralla ja olisi sitten sellainen jono siellä huoltoasemalla missä jokainen kerran päivässä lirauttaa kympillä tankkiin tai kävelee kanisterin kanssa hakemassa päivän annoksen.
Ilmoita asiaton viesti
Ainahan se lataukseen laitetaan kun parkkiin laitetaan. Sitten milloin ja miten paljon sitä sähköä ladataan ohjataan softalla, tietenkin.
Ei siinä nyt mitään järkeä ole että pitäisi käydä käsin repimässä töpseliä irti ja takaisin aamuyöstä. Kyllä softalla saa tuon optimoitua niin että riittää kun autot on töpselissä aina kun niillä ei aja.
Ilmoita asiaton viesti
Softa ohjaa sitä aikaa. Ei käyttäjä. Käyttäjä tökkää johdon kiinni AINA kun auto on parkissa. Se on siis AINA latauksessa.
Softa ohjaa sitten latauksen ja optimoi kellonajat. Ei se välttämättä ota yhtään verkosta sähköä vaikka töpseli on kiinni. Se on ohjattavissa automaattisesti ja on vieläpä yksinkertaista.
Sama pätee toki myös vaikka lämminvesivaraajaan, ilmalämpöpumppuun jne. Kyllä niitä voidaan ohjata hyvin helposti eikä kämppä tai lämmin vesi kylmene eikä pakastin sula vaikka pätkäisisi tunniksi aamupäivällä ja tunniksi iltapäivällä kun kulutus on suurinta.
Eli kyllä sellaisen automatiikan saa että kämppää lämmitetään vaikka 20 asteeseen ja lämminvesivaraajaa 65 asteeseen, ja säädetään lämmityksiä sähkön hinnan mukaan niin että kämppä pysyy aina vähintään 18 asteessa ja lämminvesivaraaja aina vähintään 55 asteessa, niin että lämmintä vettä kuitenkin riittää ja että autolla pääsee aina vähintään tietyn kilometrimäärän vuorokaudessa.
Muista että lämpimän veden käyttöajat tiedetään hyvin, kilometritarve autolle ja sähkön hintakin tiedetään käytännössä pari vuorokautta etukäteen. Yksi vuorokausi tiedetään tarkasti, puolitoista vuorokautta tiedetään tuuliennuste ja siihen 12 tuntia lisää niin tiedetään tilastollisesti että miten sähköä menee eri vuorokauden aikoina, eri viikonpäivinä tai juhlapyhinä. Voi siis päätellä kalenterista ja kellonajasta.
Ilmoita asiaton viesti
Juttu menee vaikka niin, että kun auto on parkkeerataan, niin laitetaan latauskaapeli kiinni. Halutessaan voi sitten esimerkiksi kotisohvalla lojuessaan valita kännykällä ajan, jolloin auto lataa akuston.
Ilmoita asiaton viesti
”Noni… eli on koodikikkare joka määrittää latausajan ja sitten istutaan sohvalla kännykkä kädessä määrittämässä latausaika.”
Ei sitä aikaakaan tarvitse määrittää. Riittää kun kertoo autolle paljon pitää voida ajaa päivässä kilometrejä. Kyllähän se osaa sitten itse päättää latausajat koska sähkön hinta tiedetään eri aikoina. Ja saadaan sekin kyseltyä palvelimelta milloin saa autot ladata että käy sitten automaattisesti.
”Tätä minä vähän tarkoitin kun sanoin bensa-vehkeiden eduksi, että tankkaan kun polttoaine on vähissä ja jatkan matkaa…. aikaa kului n. 1min.”
Ja öljyä säännösteltäessä saat tankata vaikka 10€:lla vuorokaudessa. Niin ei sillä 4,5 litralla bensaa paljoa mennä eikä välttämättä lähdetä autolla hakemaan vuorokauden annosta vaan kävellään kanisterin kanssa että säästyy sekin matka.
Ilmoita asiaton viesti
”Olisiko tälle tempereen reissulle ollut ajatus varata kolme päivää, että voisi ladata ne kaikki kolme latausta edullisella sähköllä.”
Tuohan on pieni kaupunkiauto millä ajetaan lyhyitä matkoja. Tuollaiset Tampere-Espoo matkat tehdään junalla, bensiinautolla, tai suuriakkuisella autolla.
”Nythän oli jopa tiedossa tarvittava ajomatka….autonvalmistajan lupaus toimintasäteestä…”
Ja tunnetusti toimintasäteeseen vaikuttaa ajotapa ja keli. Esimerkiksi talvikeli pudottaa toimintasädettä helposti 30%. Ja sitten jos vielä käytetään lämmityslaitetta tai ajotapa on kuluttava niin helposti kutistuu enemmän. Tästä voi vähän arvioida: https://coda.io/@yalcinarsan/ev-range-calculator
-17 asteen pakkasella 120km/h moottoritiellä lämmitys täysillä range voi olla aika pieni.
Ilmoita asiaton viesti
”Vielä joskus vuosi sitten kun tästä käytiin keskusteluja, akkutekniikka oli mennyt niin paljon eteenpäin, että tuosta ongelmasta oli päästy eroon…”
Eihän tämä nyt pelkästään akusta johdu vaan siitä, että sähkömoottorin hyötysuhde on niin paljon parempi. Polttomoottorissa melkoinen määrä energiasta kun menee hukkalämmöksi ja talvisin sillä lämmitetään matkustajien tilaa. Sähköauto kun ei talvella haaskaa energia lämpöön niin useinkin on lämmityslaite päällä tuottamassa lämpöä.
Talvisin kulutus on suurempaa myös siksi, että vastusta on enemmän ja sama pätee polttomoottoriautoilla. Sitten akut toki antaa hieman enemmän sähköä lämpimänä myös.
Sähköauton parempi kiihtyvyys saattaa myös sellaisella jolla herkkä kaasujalka lisätä melkoisesti kulutusta.
Ilmoita asiaton viesti
Siis ”halutessaan voi”. Voi myös tehdä niin, että kun pysäköidessään auton laittaa sen roikkaan ja antaa asian olla, ja aikaa meni sen minuutin sijasta kolme sekuntia. Nykyään vain niin moni muukin asia hoituu sillä kännykällä, esimerkiksi auton alkulämmitys talvipakkasilla.
Mutta joo, sähkövehkeillä on erilaista verrattuna rakkaisiin bensa- ja dieselkulkineisiin, joten pelko- ja ahdistustilojen purkaminen palstoilla on ymmärrettävää.
Ilmoita asiaton viesti
Tiedän omat ajoni pari viikkoa etukäteen. Ymmärrettävästi panssarivaunulla ei kannata hakea kauppakassia eikä polkuautolla ajaa Hangosta Lappiin peräkärryn kanssa pakkasella. Kyllä jokaisen pitäisi itse tietää mitä oikein haluaa ja sen mukaan ostaa tarpeiden mukainen härveli.
Ilmoita asiaton viesti
En ole viemässä bensa- tai dieselautoa keltään pois. En myöskään suosittele sähköautoa kellekään, joka ei sellaista halua.
Minä ymmärsin tuon 100 km ajon ja kahden tunnin latauksen esimerkkinä. Mutta jos esim. 300 km ajoa vastaa paremmin todellisuutta, niin se meinaa kuuden tunnin latausaikaa, esimerkiksi. Ajastuksen voi hoitaa ihan näppärästi autolla tai esim. kännykällä. Lisäsoftasta puhuttiin siinä, jos haluaa oikein todella ruveta optimoimaan. Sama juttuhan se olisi siinäkin, jos haluaisin jotenkin bongata halvimmat bensat seutukunnan asemilta.
Eli ihan hyvin toimii, mutta tosiaan vähän eri tavalla kuin fossiiliautoilla. Erilaisuus ja muutos ylipäätään vaikuttaisi olevan ahdistuksen aihe, josta näitä alustuksia kirpoaa. Kirjoituksissa korostuvat tunteet, ja asiatietoja joko puuttuu tai niitä kärjistetään kovin valikoidusti.
Ilmoita asiaton viesti
Täyssähköautot ovat vain kauppakasseja kaupunkiajoon, joten työntö- tai hinausmatka kotiin ei ole kovin pitkä.
Suomessa ei ole kaikkialla pikalatausasemia, joskin nekään eivät auttaisi, kun ensi talvena sähkösyöttö todenäköisesti pätkii.
Sähköhuollon kehitysmaa Suomessa ei vain ole riittävästi omaa sähkön tuotantoa.
Ilmoita asiaton viesti
Ennen kuin ratkaistaan massiiviseksi tehtyjä matkustamisen ongelmia, parempi olisi keskittyä siihen, miten paljon säännöllistä matkustamista tarvitaan.
Toistan itseäni, mutta tätä puolta ei näköjään tule oikein mainituksi. Jos luodaan edellytyksiä ohi sen, mikä on kuluttamatonta,.. saadaan kyllä tuottoisaa, mutta seuraukset pitemmän päälle tulevat maksuun.
Paras säästö on sellainen, että ei poiketa ratkaisuista, jotka ovat jatkuvasti ottaen ekonomisia. Muuten liikkumisen mahdollisuus,… voi olla tosi tärkeä, kun on suhteutettu tavan kokonaisuuteen.
Ei ole motiivia nojata kestävään, jos jatkuvasti täytyy rakentaa omituiselle, jota ilman ei markkinat säily. Mikä ihmeen markkinoiden pelastamisjuttu tässä tarvitaan, näin jatkuvana, ja kaikkien taholta?
Ilmoita asiaton viesti
Tein jo tänään aamulla EMDR-psykoterapiaa Lahdesta Helsinkiin videolla. Psykiatrien ja psykologien ei tarvitsisi liikkua ollenkaan, eikä silloin potilaankaan.
Hammaslääkärillä on vähän vaikeampaa.
Ilmoita asiaton viesti
Sihenkin tarvitaan sähköä, tosin huomattavasti vähemmän. Mutta jos infrastruktuurimme rapautuu tätä nykyistä tahtia, etätyöskentelyynkin voi tulla ongelmia.
Ilmoita asiaton viesti
No joo, omani vastaanotto on 800 metrin päässä joten autoa en siihen matkaan tarvitse. Myönnän kyllä että usein sen matkan autolla kuljen kun välillä joutuu postista hakemaan potilaitten siltoja yms.
Ilmoita asiaton viesti
Taitaa sähköllä ajo kuitenkin vieläkin olla halvempaa kuin polttiksilla, jos vain ”polttoainekulut” otetaan huomioon.
Ilmoita asiaton viesti
Tuttu insinööri väitti että 40 senttiä/kWh olisi raja jossa dieselillä ajaminen tulee jo edullisemmaksi. En osaa sanoa pitääkö paikkansa. Ja mihin dieselin hintaan verrataan.
40 c:n raja menee rikki monin paikoin.
Ilmoita asiaton viesti
Voi olla tai olla olematta. Toki pitäisi tietää, mitä kuluja hän on kumpaankin vaihtoehtoon laskenut.
Ilmoita asiaton viesti
Väittävät myös että siinä latauksessakin on häviöitä joka aiheuttaa sen että sinne akkuun ei mene niin paljon kuin laskussa lukee.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole mitään järkeä ylipäätään ostaa sähköautoa. Norjassa muutaman vuoden ikäisiä sähköautoja romutetaan, kun niitä ei kannata korjata, kalliiden kustannusten takia. Ylipäänsä vihersiirtymä on vouhotusta, jossa varastetaan kuluttajilta.
Ilmoita asiaton viesti
”Ei tainnut olla bensa kallista” on meilläpäin kylänmiehen ja mökinmuijan perusfraasi tilanteessa, jossa vesijetin, moottoriveneen, mopon, moottoripyörän, moottorikelkan tai ns. amis-auton äänekäs kaahaaminen ärsyttää. Jopa pienkonelentäjiä Cessnoineen näkee ja kuulee joskus, ja sama pätee tietysti myös heihin.
Kun huonokuuloinen ikämies lähtee autollaan marketin pihasta kovilla kierroksilla kytkintä narraten (”pappakaasu”), voisin sanoa samaa!
Ilmoita asiaton viesti
Meillä päin vesijetteihin kyllästynyt mummo kyseli erämieslehdessä, että paljonko hirvikivääriin pitää laittaa ennakkoa kun yrittää osua vesijettiin.
Ilmoita asiaton viesti
Asiasta toiseen: OL3 alkaa tuottamaan tänään sähköä.
https://www.tvo.fi/tuotanto/laitosyksikot/ol3/ol3ennusteet.html
Ilmoita asiaton viesti
Hetki sitten SR päiväuutisissa kerrottiin kuluvan Elokuun olevan Ruotsissa kaikkien aikojen kallein sähkön hinnaltaan. Edellinen ennätys alueilta 3 ja 4 oli v n 2021 Joulukuulta.
Ero 38 %.
Tuosta voi jokainen arpoa keskenään, kuinka hyvin rahat riittävät ensi talvena.
Ilmoita asiaton viesti
Sähköautoilijat eivät juuri valittele koska massia löytyy. Turha kai meidän uhriutua heidän puolestaan? Meidän on kai tyytyminen kulkemaan villasukissa ja pipo päässä kotona. Myydään sähköautoilijoille agrekaatteja jotka toimivat polttoaineella ja myydään eskimoille pakastimia.
Ilmoita asiaton viesti
Tuli mieleen, kun oli energiakriisi 1973, niin tässä wikissä löytyy lista, että mitkä asiat oli rajoitettuina Suomessa:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vuoden_1973_%C3%B6ljykriisi
– asuin- ja toimistohuoneiden ylin lämpötila 20 astetta
– myymälöiden ja työhuoneiden ylin lämpötila 18 astetta
– varastojen ja teollisuustilojen ylin lämpötila 16 astetta
– autotallien lämmitys kielletty
– lämmitetyn veden käyttö uima-altaissa kielletty yleisiä altaita lukuun ottamatta
– lumen sulattaminen kaduilta ja pihamailta lämmitetyllä vedellä kielletty
– autojen lämmitys sähköverkosta kielletty alle 10 asteen pakkasella
– liikkeiden näyteikkunavalaistus sallittu vain liikkeiden aukioloaikoina
– moottoriteitä ei saa valaista
Jotenkin tuntuu, että tuo listaus ei sisältänyt ihan kaikkea. YLE:n elävässä arkistossa olisi se tallenne, mutta tekstityksiä ei ole.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ainakaan minulle. 18 astetta on mulle just sopiva lämpötila, siinä riittää vielä t-paita ja lyhyet kalsarit.
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni ei. Tämän listan voisi hyvin ottaa käyttöön ja pakkasrajat lisäksi aukioloihin ja toiminta-aikoihin.
Ilmoita asiaton viesti