Teatteri-isku Moskovassa – FSB:n kolossaalinen epäonnistuminen
Kaikkea ei vielä tiedetä tästä iskusta ja sen motiiveista mutta vaikuttaa siltä että iskun takana olisi Isis-järjestö. Se mikä tässä kummastuttaa on fsb:n rooli – miten on mahdollista että viisi terroristia aseineen ja räjähteineen ajaa auton parkkiin ja marssii suoraan halliin ja aloittaa ampumaan ihmisiä ja sytyttämään hallin rakenteita tuleen?
Moskovassa on joka nurkassa ja kadun kulmassa valvontakamerat sekä poliiseja enemmän kuin missään pääkaupungissa ja silti näin pääsi tapahtumaan. Turvallisuuspoliisi pidättää alta aikayksikön Navalnyin haudalle kukkia laskevan kansalaisen mutta viisi terroristia saa rauhassa kokonaisen tunnin ajan lahdata ihmisiä kenenkään vastustamatta.
USAn tiedustelupalvelu varoitti Putinia viikkoja sitten että Moskovassa tullaan näkemään jotain tälläistä mutta Putin kuittasi tämän varoituksen väittämällä että länsi yrittää kiristää Moskovaa eikä näin ollen tehnyt mitään valmisteluja estääkseen tapahtunutta. USAn lähetystö samoin kuin brittien on varoittanut kansalaisiaan välttämään suuria julkisia kokoontumisia ja paikkoja mutta Putinin regiimi ei ole esittänyt mitään varoituksia kansalaisilleen uhasta huolimatta.
Nähtäväksi jää miten venäläiset asiaan suhtautuvat – muistissa on vielä sukellusvene Kurskin miehistön kamppailu elämästään ja Putinin kylmäkiskoisuus koskien näiden miesten pelastamiseksi.
Putinin kylmäkiskoisuus Kurskin tapauksessa taisi johtua siitä että Putin tiesi kaikki kuolleiksi. Ei vaan typeryyttään ymmärtänyt että touhuilua on oltava ettei vaikuttaisi sydämettömältä (joka toki onkin).
Itse asiassa Putinin sydämen tilalla on kasvain joka on rakentunut mädistä periaatteista.
Itse vertaisin tätä Nord-Ost teatterin tapaukseen. Se oli melko varmasti FSB:n oma operaatio. Mm. terroristeilla ei ollut räjähdevöissään pattereita ja olivat päässeet vankilasta tekoa suorittamaan. 40 terroristia jotka tainnutettiin kaasulla ja samalla panttivankeja kuoli n. 130.
Tällaisella äskeisellä teolla voitaisiin oikeuttaa vaikkapa liikekannallepano.
Eikä olisi ensimmäinen kerta. Kerrostalojen räjäytyksellä aloitettiin Tshetsenian II sota, kerrostalot Venäjällä räjäytti FSB.
Ilmoita asiaton viesti
Juu, muistan teevee-kuvan, jossa Kurskin miehistöön kuuluneen leski, tai äiti raivosi laivaston johdolle ja käski heitä repimään arvomerkkinsä pois…ja sikäläinen ”tippa-Iita vainosi” raivoavan naisen takana, suuri ”rauhoitusruisku” kädessään…
Ilmoita asiaton viesti
Terrori-iskun toteutumisessa oleellisinta on se, etteivät suunnitelmat vuoda julkisuuteen. Tästä toistaiseksi oletetusta terrori-iskusta iskusta ei tainnut olla ennakkoilmoitusta mediassa eikä kukaan purkanut angstiaan sosiaalisen median puolella ennen tapahtumaa.
Moskovassa asuu virallisesti 11,5 miljoonaa ihmistä ja tilapäisesti vielä nelisen miljoonaa lisää. Moskova levittäytyy 2500 neliökilometrin alueelle. Helsingin pinta-ala on kymmenys tästä ja väkiluku kahdeskymmenes osa Moskovan vastaavista.
Ei pidä olla ylioptimistinen viranomaisten kyvykkyyden suhteen. Vastaavia kolossaalisia epäonnistumisia on sattunut kaikkialla maailmassa ja niitä tulee sattumaan edelleenkin. Helsingin poliisikin tulee useimmiten jälkijunassa väkivaltatilanteisiin. Luoja meitä siis terroristeilta varjelkoon.
Tulemme näkemään näitä iskuja myös Länsi-Euroopassa enenevissä määrin siinä vaiheessa, kun Ukrainan tilanne rauhoittuu ja laittomia sotilasaseita aseita alkaa valumaan maasta ulos. Vain täydellinen typerys ei huomioisi tätä skenaariota.
Ruotsin alamaailma saa aseensa Balkanilta. Suomessakin liikkuu edelleen valtava määrä luvattomia aseita, jotka ovat sodan peruja, kaatuneilta ja sotavangeilta kerättyjä ja sotilaiden anastamia sotamuistoja.
Aseita on maailmalla paljon ja niiden saatavuus helppoa niille, jotka tietävät miten systeemi toimii. Terrori-iskulle tarvitaan vain syy ja motiivi. Niitä suurvallat synnyttävät jatkuvalla syötöllä.
Olisiko Malmö seuraava kohde?
Kun vartioidaan oleellista, epäoleellinen jää usein havaitsematta. Siksi näitä kolossaalisia epäonnistumisia pääsee syntymään.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjä on vienyt Ukrainan rintamalle valtavan määrän musliminuorukaisia maan köyhimmistä tasavalloista.
Kun Ukrainan sota joskus toivottavasti loppuu, niin eturintamalta kotiinsa palaa kymmeniä tuhansia musliminuoria.
Ovatko he sitä eliittiä, joka Putinin mukaan ottaa Venäjän johdettavakseen, vai potentiaalisia terroristeja?
Venäjän armeija on läpeensä korruptoitunut, mobilisaatio alkaessa kateissa oli 1,5 miljoonaa univormua ja panssarivaunuista oli kadonnut moottorit. Voi vain arvailla millainen määrä ja millaisia aseita on sieltä toimitettu pimeille markkinoille.
Ilmoita asiaton viesti
Ensin ihmettelin miksi Isis nyt Venäjälle iskee mutta ei tässä mitään ihmeellistä ole kun selvisi, että kyseessä tarkemmin Isis K eli afgaanisiipi joilla toki ’vähän’ hampaankolossa Venäjääkin kohtaan
Ilmoita asiaton viesti
Niin. Venäjähän on taistellut Isisiä vastaan lähinnä propagandassa. Pommituksen kohteena on enemmälti olleet syyrialaiset siviilit.
Ilmoita asiaton viesti
Ei liity suoraan blogiin, mutta valitettavasti mielestäni Ukrainan reaktio oli melkoinen rimanalitus.
Ilmoita asiaton viesti
Meidän kannattaa muistella venäläisten Mariupolin teatteriin murhaamia lapsia ja naisia. Teatterin pihaan oli kirjoitettu isolla tekstillä, että rakennuksessa on lapsia. Murhahävittäjän ohjuksen laukaissutta pilottia teksti ei häirinnyt.
Nyt Putin sai maistaa omaa lääkettään; vaikka syyllinen ei ollutkaan Ukraina. Ei kannata ihmetellä elleivät ukrainalaiset ole terrori-iskusta kovin murheissaan. Varsin ikävä tapaus sinällään.
***
Mitähän Venäjällä ajatellaan kun Putin ei pysty suojelemaan omaa kansaansa. Kerrostaloja siviileineen Ukrainassa kyllä pommitetaan surutta, mutta nyt on sota laajentunut jo omaan maahan. Jatkuuko Ukrainan sodan tukeminen silti, ja kuinka kauan?
Ilmoita asiaton viesti
Aina kun Venäjällä höylätään, lentävät lastut Suomeen. En halua niskaani lastusadetta, joten toivon itänaapuriin mahdollisimman vakaita oloja, perustukoot ne sitten vaikka neuvostotyyppiseen kuriin.
Ukraina, kaupunkiterrori, presidentin ja muun hallinnon uho, erilaiset poikkeustilanteet Itämeren alueella, kuolemantapaukset Navalnyista alkaen… ihan kuin joku höyläisi?
Ilmoita asiaton viesti
Ne vakaat olot joita toivot sisältävät sisätävät opposition tukahduttamisen.
Vakauden toivominen diktatuuriin ja hyökkäyssotaa käyvään maahan on kyllä perin outoa.
Ilmoita asiaton viesti
Vakauden vastakohta on epävakaus. Mitäpä sanot opposition toimintamahdollisuuksista tämän päivän Venäjällä?
Ilmoita asiaton viesti
Kiinni ei ole saatu ketään?
Kohta saadaan, meinaan kourallinen ukrainaisia vankeja, jotka puetaan ja löydetään hakattuina ja ”tunnustavat”.
Tai muutama Naton sotilaiksi puettuja ja tunnustavat.
Tai jokunen suomalainen siellä sotinut ja ”tunnustavat” … tai…Se siitä.
Ilmoita asiaton viesti
Jokainen Venäjää kohdannut onnettomuus on hyvä asia meille muille. Hyvä jos ryssät ovat saaneet myös ISIS:in vihollisekseen. On selvää että Putin syyttä tästä Ukrainaa ja länsimaita.
Ilmoita asiaton viesti
Urho Kekkonenkin totesi jatkosodan aikana, että antaa saksalaisten painaa, ryssäähän siellä tapetaan, ja se on hyväksi meille.
Ikävä kyllä Urho käänsi hetken päästä palttoonsa, että saumat ratkeilivat!
Ilmoita asiaton viesti
Jos tekijäksi varmistuu ISIS, voimme olla varmoja että muslimeilla Venäjällä on vielä vähemmän kivaa kuin aikaisemmin.
Mites meidän rajalakimme. voimmeko olla varmoja että tulija saapuu turvallisesta maasta eikä tätä vainota? Tai kiinnostaako se enää ketään?
Ilmoita asiaton viesti
Tuolta ei pidä päästää Suomeen ketään. Kun Venäjä on sotinut ja pommittanut Afganistanissa ja Syyriassa, niin ei kannata ihmetellä, jolla sillä on seurauksia.
Putin on tietysti jo ehtinyt syyttää amerikkalaisia iskusta. Miksikö? No siksi että amerikkalaiset olivat hyväntahtoisesti VAROITTANEET venäläisiä. Ei olisi siis pitänyt varoittaa ja ehkä Yhdysvallat ei viitsi tehdä sitä enää toistamiseen, kun kiitokseksi saa vain syytöksiä ja vittuilua.
Ilmoita asiaton viesti
Oikeastaan pointti oli että perustelut välineellistetystä maahantulosta menevät uusiksi jos tuolta alkaa tulla oikeasti vainottuja ja hädänalaisia ihmisiä. Siinä tapauksessa kyse ei olisi hybridivaikuttamisesta.
Pitää varmaan keksiä uusia syitä sitten.
Ilmoita asiaton viesti
Itse asiassa nuo ampujat saattavat olla juuri niitä, joita Venäjä on pyrkinyt haalimaan Lähi-Idästä tarkoituksena ohjata heidät Suomeen pahantekoon. Mutta nyt napsahtikin omaan nilkkaan.
Vaikka olenkin liberaalina oikeistolaisena suhtautunut myönteisesti vainottujen vastaanottamiseen, niin tuolla itärajan takana on nyt kaikki niin sekaisin että olisi sulaa hulluutta päästää sieltä nuoria Lähi-Idästä kotoisin olevia miehiä tänne. Jos Finlandia-talon konsertissa avataan automaattiaseilla tuli yleisöön ja parisataa kuolee, niin persut saavat seuraavissa eduskuntavaaleissa yli 100 kansanedustajaa.
Ilmoita asiaton viesti
Aika pitkälti pakolaiset tulevat maista, joissa asiat ovat täysin sekaisin.
Mutta mummiäst sinä nyt missaat pointtini: Jos tämä lisää muslimien vainoa Venäjällä, silloin sieltä saapuvista osa on vainoa pakenevia hädänalaisia ihmisiä, jos rajalle pääsevät. Varsin radikaalin esitetyn rajalain perusteissa ei ainakaan ole esitetty, että sen tarkoitus olisi estää todellisessa hädässä olevien pakolaisten tuloa Suomeen lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten mukaan.
Tietenkin voimme teeskennellä, että tarkoitus on estää Putinin hybridivaikuttamista vaikka tarkoitus olisikin lopettaa koko laillistenkin pakolaisten maahanmuutto.
Jos Finlandia-talossa teurastetaan parisataa yleisön joukosta, varmaan sisäministerin pää on ensimmäiseksi vadilla noin vertauskuvallisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Eihän turvapaikanhakijoiden tuloa satamien, lentokenttien ja Ruotsin ja Norjan rajan kautta olla estämässä. Jos ryssät alkavat kustantaa ”pakolaisille” lentolippuja vaikkapa Turkista Suomeen, niin meidän täytynee ottaa näitä ainakin toistaiseksi vastaan.
Viittaat ilmeisesti siihen, että nyt Venäjällä aletaan vainota sinne haalittuja muslimeja. Jos nämä tuntevat olonsa jatkossa epämukavaksi siellä, niin voivat lentää takaisin kotimaihinsa, ei heidän ole pakko Suomeen tulla. Toki Venäjällä on oma muslimivähemmistönsä. Näitä on kohdeltu huonosti iät ja ajat ja nyt pakotettu sotaan Ukrainaan. Muistelen että takavuosina jollekin tsetseenille on annettukin turvapaikka.
Tällä hetkellä tulijat voivat olla mitä tahansa ja Suomen turvallisuus olisi vakavasti uhattuna, jos päästäisimme sieltä porukkaa tänne. Ottaisin siis pienempänä pshana haukut ihmisoikeustuomioistuimilta ja – järjestöiltä sekä Scheininiltä.
En voi olla kuin huvittunut, että vain muutama päivä sitten Venäjältä ilmoitettiin, että höllentävät viisumimääräyksiä Lähi-Idästä tulijoille, tarkoituksena tietenkin saattaa heidät sitten Suomen rajalle. Taisikin osua hybridivaikuttamisen paska omaan tuulettimeen.
Ilmoita asiaton viesti
Tai onko Suomeen rajan yli tunkeva ”turvallinen”, haavoittuvassa asemassa(!) oleva henkilö eikä FSB:n vakooja tai terroristi.
Ilmoita asiaton viesti
…Putinin ja Kremlin ”oma demosdratio” ja Ukraina sulkeutuivat kuitenkin pois. – Tulee vain mm. erään kerrostalon ”räjähtäminen” kauan sitten Venäjällä,mieleen…?
Ilmoita asiaton viesti
Venäläiset ovat pidättäneet tulitaistelun jälkeen neljä tadzikistanilaista, jotka olivat matkalla Ukrainaan.
Ihan niinkuin tällaista olisi tapahtunut Venäjällä aiemminkin.
Ilmoita asiaton viesti
Hallinnon painopiste ollut ulkomaisessa tilanteessa.
Resurssikohdennus mennyt tuon takia pieleen, kun totuttu asioiden sujumiseen, pääkaupungissa. ?
…
Kun tapausta ajateltu WTC2:na, mieleen tulee tästä episodista se, että oliko tilanne USAn kannalta sisäistä nuukahdusta, kun piti olla hallinnoimassa tilanteita tosi kaukaa ennakoiden.
Suomen hääräilyä Euroopassa, voi nähdä samalla tavoin ongelmallisena, kun kyseessä on Kreikka2, parempaan ohjaavana:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/pasisillanp/suomalaisten-uudenlaiset-laumat-taistelevat-toisiaan-vastaan/#comment-4105423
Sopivaa osuutta jos ajatelee lokaalitilasta poikkeavana… tässä on mieltä, mutta työkenttä on omalla tavallaa vaikeampi kuin mitä tästä on alustavasti tietää.
Globaaliutta ei pääse pakoon, ja paikallisuus määräytyy yleisvoimien perusteella, etenkin jos riittäviltä osin yleissidontaa on saatu aikaan vaivaannuttavaksi kääntyvänä.
Miten voi elää globaalisti tasapainoa, jos yhteys on vaikuttavaa, mutta hyvin ei-kokonaista.
Yritelmä on selkeä hajoitelma, eikä toimet ole saaneet edes yritelmä-nimeä. Kyse ajautumasta, ja ulottumista, joita ei kuitenkaan näin tule kerrotuksi.
Vasta kun selkeää vastavoimaa näkyy (sodat), heräillään tähän relevanttiin osuuteen, jonka välissä ole relevanttia vaihtoehtoa.
Systeemiä vastaan ei kannata turhaan taistella. Jotain voi selviytymisen eteen tehdä.
Systeemi tässä se, mihin on reaaliperustein tarttua, ts syntyy vähän kuin itsekseen, ellei infrarakentaminen ole huollisesen arvostettua, defacto-loukuttamisen sijaan.
Näin se kuvaus minusta, ja samalla todellisuus tavoittaen. Siten tällaiset on täysirtonaista (normi)löpinää, vaikka tuntemuksista kertoo:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kimmohoikkala/eussa-uskottu-liiaksi-maailmanrauhan-mahdollisuuteen/
Ei tarkoita, että tuosta olisi tosi poikkeavaa.
…
Tässä toisella tapaa formuloitua, tarvittavan kuvausta:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/henna-virkkunen/eurooppa-heraamassa-kokonaisturvallisuuden-merkitykseen/
Varmasti on tarve, hyvinkin monenlaiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Mitähän Helsinkin eliitti sanoo kiäh kiäh.A-siantuntijat.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjällä on ovet auki sieltä pääsee myös Isis vapaasti tulemaan. Osuu nyt myös Putleria oman nilkkaan. Tarkoitus oli tietenkin, että nämä terroristit olisivat tulleet Suomeen ja varmaan niitä on jo tullutkin.
Ilmoita asiaton viesti
Näin on. Venäjä on haalinut noita maailmalta tarkoituksena roudata heidät Suomeen, mutta osuikin tosiaan omaan nilkkaan😀
Ilmoita asiaton viesti
Maailman johtajat taitavat kaikki olla enemmän tai vähemmän sekaisin. Putin ja hänen kaltaisensa ovat kuin paholaisen riivaamia. He hamuavat lisää valtaa ja loistoa, mutta miksi? He eivät itsekään hyödy tästä toiminnasta saatikka alamaiset, jotka joutuvat kärsimään hullujen (lue psykopaattien) johtajien vuoksi.
Ilmoita asiaton viesti
Kannattaa muistaa Venäjän FSB:n tekemät ”Mainilan laukaukset” Tshetshenian sodan oikeuttamiseksi (FSB räjäytti Venäjällä kerrostaloja, pannen räjäytykset tshetsheenien syyksi):
https://jput.fi/Mainilan_laukakset_Venajalla.htm
Ilmoita asiaton viesti
Putinille iso harmi, että Isis kiirehti ottamaan ”kunnian” tästä iskusta. Veikkaisin että nyt alkaa Putlerilla olla pian eväät lopussa.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjä on jo nyt pyrkinyt hyödyntämään terrori-iskua syyttäen siitä länttä ja Ukrainaa. Ulkomaailmalle väitteet näyttäytyvät naurettavina, mutta oman kansan enemmistö saadaan kyllä niitä uskomaan.
Pientähän tuo on siihen nähden kuinka paljon Venäjä on tappanut omissa terrori-iskuissaan siviilejä Ukrainassa.
Ilmoita asiaton viesti
”… länttä ja Ukrainaa.”
– Onnistuit kuulostamaan Uuno Kailaalta. ”Varjelen, vartija, sitä.”
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä huomio, mutta esitystyylini ei ollut tietoinen plagiaatio, vaan juonsi juurensa Kremlin todellisesta kannanotosta tältä päivältä.
Ilmoita asiaton viesti
Putinilla ja hänen hännystelijöillään on käytössään suorastaan refleksitasoinen ”lännen” syyllistäminen. Kauanko kestänee, ennen kuin Lintus-Rauno ilmestyy palstalle avainsanoineen ”porvarimedia, russofobia” ja mitä niitä onkaan?
Ilmoita asiaton viesti