Tiku ja Taku ravistelevat eduskunnan ikiaikaista nomenklatuuraa

Olen seurannut näiden kahden, Joakim Vigelius ja Miko Bergbom, uraa jo ennen eduskuntavaaleja ja näin vanhanajan setämiehenä (typerä termi mutta menköön nyt) olen positiivisesti yllättynyt että nuorista vielä löytyy niitä,jotka osaavat nähdä yhteiskunnan ja politiikan sellaisena kun me tolkun ihmiset olemme jo vuosikymmenien saatossa oppineet näkemään. Nämä pojat eivät kuvia kumartele ja voidaan sanoa että on sensaatiomaista että pojat pääsivät läpi ja valittiin eduskuntaan puhtaasti esittämällä omia kokemuksia ja näkemyksiä politiikasta ja yhteiskunnallisista asioista Tiktok-alustalla ja saivat nuorten ääniä veret seisauttavalla tavalla – ilman että mikään taho, puolue tai mikään muukaan maakunnan satraappi olisivat heitä tukeneet.
Noh, pojat ilmoittivat että hehän eivät taksicardia tarvitse, pääseehän eduskuntaan ihan vaikka kävelemällä, pyörällä tai sitten julkisilla kulkuvälineillä – eihän tuo ole matka eikä mikään. Eipä mennyt aikaakaan kun toksisesti setämies, senaattori Savola (harmittaa kun muuten olen häntä pitänyt arvossa) oli sitä mieltä että pojat ovat populisteja, hakevat vain pinta julkisuutta tällä ilmoituksellaan, tottahan kansanedustajien tulee taksilla kulkea matkat eduskuntaan. Sen lisäksi hän ennustaa että pojat kuitenkin tunkevat jonkun edustajan taksi kyytiin ja ikään kuin siivellä nauttivat senaattorien jakamattomasta oikeudesta käyttää veronmaksajien rahoja niin kuin lystäävät.
Jos nämä pojat olisivat oikeaan viiteryhmään kuuluvia niin HS olisi tehnyt tästä koko sivun syvä analyysin että on hienoa että nuoriso näyttää mallia meille boomereille miten luontoa säästäen ja hiilivarpaan jälkiään vahtien voimme vielä pelastaa maailman.

Tapio Sakki
Äänekoski

Hammaslääkäri, itsenäisenä yrittäjänä pidän vastaanottoa Äänekoskella.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu