YLE yllättää – myönteinen artikkeli Jussi Halla-ahosta
YLE julkaisi verkkosivuillaan Ylelle harvinaisen
artikkelin jossa Jussi Halla-ahoa kuvataan myönteiseen sävyyn. Tekstissä haastateltiin tutkija Mauno Jokisipilää joka kertoo pitävänsä Jussi Halla-ahoa yhtenä aikakautemme älykkäimpänä poliitikkona ja vertaa häntä presidentti Niinistöön. Halla-ahoa pidetään ristiriitaisena persoonana mutta kaikki politiikkaa seuraavat tutkijat ja myös poliitikot puoluekannasta riippumatta pitävät häntä johdonmukaisena sekä lahjakkaana poliitikkona joka pystyi näkemään mm. sen minkälainen tulee olemaan Venäjän kehitys kohti diktatuuria. Jussi Halla-ahoa myös kertoo artikkelissa mitä asioita hän pitää vastenmielisimpänä tekoina politiikassa ja luettelee niistä muutamia – pahimpia ovat olleet kaasuputkimiehet jotka edistivät sinisilmäisyyttään tai oman edun toivossa putkihanketta jolla tuli olemaan suuri merkitys Venäjän energiapolitiikalle jolla Venäjä pystyi kiristämään Venäjän kaasusta riippuvaisia maita kuten Saksaa ja Unkaria. Kaasuputken räjäytys irrotti Saksan tästä riippuvuudesta mutta Unkari on edelleen pihdissä.
Halla-aho mainitsee muutamia politiikkoja joilla on suurin syntisäkki kannettavanaan – Paavo Lipponen, Eero Heinäluoma sekä Mauri Pekkarinen. Tarja Halonen saa myös osansa – maamiinojen kieltoa Halla-aho pitää yhtenä suurimmista virheistä mitä Tarja Halonen presidentti kautensa aikana teki.
Näin lopuksi on todettava että Jokisipilä ei pidä Halla-ahon valintaa seuraavaksi presidentiksi kovinkaan todennäköisenä johtuen juuri tuosta äänestäjien kahtia
jakautumisesta: hänestä joko pidetään tai sitten katsotaan hänen olevan poliitikkona saatanasta seuraava eikä näin ajattelevien äänestäjien päätä käännetä tässä asiassa.
Itse aion kyllä äänestää häntä tulevissa presidentinvaaleissa.
https://yle.fi/a/74-20060861
Ilmoita asiaton viesti
Stalin oli huomattavan älykäs mies.
Ilmoita asiaton viesti
Niin taisi olla.
Pystyi hoitamaan asiat niin että vielä 70 vuotta kuolemansa jälkeen Suomi-nimisessä pikkuvaltiossa on hänen oppiensa ja toimintansa kannattajia.
Ilmoita asiaton viesti
Onko se joku excuse vai mitä meinaat?Vertaatko häntä Staliniin kenties?Se on kornia..
Ilmoita asiaton viesti
Pelkkä älykkyys ei vielä pitkälle vie, mistä Halla-aho on hyvä esimerkki. Hänen persoonansa on kieroutunut ja hän lausuu harkitsemattomia typeryyksiä kuin liukuhihnalta.
Ilmoita asiaton viesti
”hän lausuu harkitsemattomia typeryyksiä kuin liukuhihnalta.”
Sittenhän teitä on kaksi. Onko amiskirjoitus jo löytynyt?
Ilmoita asiaton viesti
Et ehkä vain ymmärrä järkipuheita. Jussi ei paljon muita haastele. Sinua varten ovat viherpunaiset arvojankuttajat.
Ilmoita asiaton viesti
Stalinille myös ehdotettiin Nobelin rauhanpalkintoa! Olihan hän todellinen rauhanmies. Järjesti miljoonille ikuisen rauhan. Haudanrauhan.
Ilmoita asiaton viesti
Mieleen tulee vahvuudet, joita on myös esim Väyrysellä. Onko mihinkä rooliin sopiva… eri asia.
Ilmoita asiaton viesti
Halla-ahon kaukokatseisuutta todistaa se että hän on jo kaukaa ollut maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuva. Maahanmuuton ongelmat alkavat
vasta nyt kaatua päälle.
Ilmoita asiaton viesti
Jos arvonjaon mahdollisuus olisi selkeä jollakulla yleiseksi saattaa, ja tällainen olisi tosiaan toppia ja muu bottomia sillä toiminnan tasolla, jonne on arvoa onnistuneesti määritelty, ja jonka tasoisesti valintoja punnitaan …
Tilanne HAn osalta olisi sillä tavoin selvä, kuin mitä on nykyisyys ja (paraikaisuus) toiteutumana.
…
Jakavuudessa on muuten menetelmälliset puolensa, vähän tieteelle ominaisena, vaikka tätä ei tuolta puolen näin koeta.
Kansa kyllä puhuu selkeästä mitään tarkoittamattomista, jne.
Ilmoita asiaton viesti
Asiasisällöltään blogi on asiaa. Hesarin juttu Halla-ahosta sai tuntemaan myötähäpeää Hesarin toimitusta kohtaan. Pääsipä jutussa muutamat henkilöt nolaamaan myös itsensä oikein omalla nimellään.
Ilmoita asiaton viesti
”Tekstissä haastateltiin tutkija Mauno Jokisipilää joka kertoo pitävänsä Jussi Halla-ahoa yhtenä aikakautemme älykkäimpänä poliitikkona ja vertaa häntä presidentti Niinistöön.”
Kyseessä on Markku Jokisipilä, ei Mauno, ja hän on ainoa politiikantutkija maassamme jolla on asiantuntemusta.
Halla-aho on varteenotettavin koko kansan presidenttiehdokas, hän ei ole koskaan valehdellut kansalaisille, vaan puhuu aina asiaa ja näkee usein paljon pidemmälle kuin kukaan muu poliitikko. Samoin Halla-aho on ainoa presidenttiehdokas jolla ei ole henkilökohtaista velkaa, hän on osannut hoitaa talousasiansa itseään velkaannuttamatta.
Tällaisen presidentin me suomalaiset nyt tarvitsemme, jotta maamme ongelmat eivät eskaloidu liian pahoiksi
Ilmoita asiaton viesti
Harva ihminen on kyennyt samaan, kuin Halla-aho. Asumaan Eirassa perheasunnossa ja olemaan velaton.
Kielentutkijalla on talousosaaminen selkeästi näpeissään, se vain ihmetyttää miksei hän ole valtionvarainministeri?
Halla-ahon osaamisella Suomikin voisi olla velaton valtio.
Ilmoita asiaton viesti
”Halla-ahon osaamisella Suomikin voisi olla velaton valtio.”
Totta puhut, kerrankin.
Ilmoita asiaton viesti
Asunto on Halla-ahon vaimon vanhempien. Asuvat vuokralla. Tietääkseni.
Ilmoita asiaton viesti
Onko väliä? Hoitanut asian niin että ei ole velkaa…sehän oli pääasia.
Ilmoita asiaton viesti
Toki, mutta ei tuolla suorituksella talousneron viittaa ansaita.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi saadaan velattomaksi sillä, että julistetaan sota Norjalle ja antaudutaan ensmmäisenä päivänä.
Ilmoita asiaton viesti
”Suomi saadaan velattomaksi sillä, että julistetaan sota Norjalle ja antaudutaan ensmmäisenä päivänä.”
Norjan BKT oli viime vuonna 540 miljardia
Norjan julkinen velka on 29% kansantuotteesta, mikä tarkoittaa sitä että sitä on noin 150 miljardia taalaa. Ei se niin vähän ole, kun kyseessä on rikas maa, yksi maailman rikkaimmista.
Toki Norja pystyisi velkansa maksamaan, vaikka heti. Miksi se sitten pitää tällaista velkataakkaa, vaikka korot ovat nyt aika kovat?
Varmasti ne siellä Norjassa osaavat pitää huolta taloudesta, miksi siis pidetään velkaa, vaikka ei tarvitsisi? Onko kyse turvallisuudesta ja tasapainosta. Jos rahan arvo ja myös Norjan öljyrahastojen arvo jostain syystä romahtaisi, romahtaisi myös Norjan julkisten velkojen arvo.
Nojoo, en minä osaa enkä jaksa näitä asioita niin tarkasti pähkäillä, mutta varmaan ne jotka osaa ja joiden tehtävänä se pähkäily on, osaavat pähkäillä ja osaavat toimittaa hallituksille taloudellisia neuvoja, myös velanottoon liittyen.
Sen sijaan se mitä politikot vaalikentillä puhuvat taloudesta ja velanotosta, lienee täyttä potaskaa ja tarkoitettu vain pelottelemaan ihmisiä ja tuomaan politikoille ja puolueille kannatuslukemia.
Ilmoita asiaton viesti
Katsos Arto Norjan rahat on sijoitettu niin tuottaviln kohteisiln, maan on kannattanut matalien korkojen aikana ottaa julkishallinnon kuluihin velkaa. Näin globaalit suuryhtiötkin ja sijoittivat velkarahat vielä valtioita paremmin.
Ilmoita asiaton viesti
Kannatetaan, kielikin on jo auttavasti hallussa. Tosin veikkaan etteivät norskit huoli meitä kimppaan…
Ilmoita asiaton viesti
Johtunee varmaan siitä että leikkaukset tulisi välittömästi sinne mihin niitä ei haluta suurimman osan mielestä.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, Markku oli oikea etunimi, kiitos korjauksesta.
Ilmoita asiaton viesti
Halla-aho on ainakin kotimaan kamaralta ponnistanut.
Suomalaisuuden asian ottaneita veivataan oikeistoteeman kautta äänestämään Stubbia. Hänestä pyritään tekemään Suomen Macron, jonka viitekehys ei ole suomalaisuus.
Sinänsä ulkomailla opiskelu ja työskentely on plussaa. Mutta presidentin tehtävässä pitäisi ymmärtää mitä kansa ajattelee, eikä hilata kansaa jollekin EU pankkiirien ajamalla linjalle – tyyliin Macron.
Halla-ahon ajattelua tukevien kannalta Stubb tai Haavisto ovat yhtä huonoja.
Stubb on kupla, jota puhalletaan median toimesta. En usko, että tulisi olemaan mikään itsensä kansan puolesta likoon laittava tyyppi. Liian olematon tuntemus omista ”suomalaisista” juurista.
Ilmoita asiaton viesti
Entisillä vuosikymmenillä olen tullut siihen johtopäätökseen, että analyyttiseen ja realiteetteihin pohjaavaan ajatteluun nojaavan henkilön päätöksiin kannattaa luottaa. Niistä seuraava lopputulos on paras, verrattuna muihin vaihtoehtoihin, olivat jälkimmäiset kuinka hyveellisiä tai paheellisia tahansa.
Ilmoita asiaton viesti
Yle suitsuttaa Halla-ahoa siksi, kun sillä ei ole vaikutusta lopputulokseen.
Ilmoita asiaton viesti
Enpäs olisi niinkään varma. Jos tri Halla-ahon kannatus nousisi pari prosenttiyksikköä tämän Ylen jutun vuoksi, niin keneltä ne äänet eivät olisi pois?
Ilmoita asiaton viesti
Ylellä on ketunhäntä kainalossa.
Saamalla Halla-aholle nostetta presidentinvaalissa ehdokkaiden saamat äänet hajoavat entisestään.
Tällä äänten hajoamisella on positiivinen vaikutus Pekka Haaviston suhteelliseen äänimäärään sillä Halla-ahon mahdollisesti kasvava äänipotti ei suinkaan missään tilanteessa ole pois Haavistolta.
Näin pyritään varmistamaan Pekka Haaviston pääsy toiselle kierrokselle.
Ilmoita asiaton viesti
Tekstissä haastateltiin tutkija Mauno Jokisipilää joka kertoo pitävänsä Jussi Halla-ahoa yhtenä aikakautemme älykkäimpänä poliitikkona
—————————
Itsekin pidän Halla-Ahoa älykkäänä ihmisenä. Mutta viisaana en häntä pidä koska hän arvottaa ihmiset syntyperän mukaan.
Ilmoita asiaton viesti
” Mutta viisaana en häntä pidä koska hän arvottaa ihmiset syntyperän mukaan.”
Niinhän täällä tekee koko hallitus ja edellinen hallitus ja edell…
Maahamuuttajat ovat omia kansalaisia paremmassa kurssissa täällä. Mitä muuta se on kun arvottamsita?
Ilmoita asiaton viesti
”Tasa-arvoisten yksilöiden maailma ei synny sillä, että kohtelemme yksilöitä epätasa-arvoisesti ryhmien välisen ”tasa-arvon” nimissä, vaan siten, että kohtelemme jokaista, konkreettista yksilöä samoilla säännöillä ja kriteereillä ja tuomitsemme hänet samalla mittatikulla.”
— Jussi Halla-aho, Tammikuista tajunnanvirtaa
Ilmoita asiaton viesti
Havaitsin saman Ylen jutun ja olin vaiheessa, että kirjoittaisinko koronatoipilaana avauksen asiasta tänne, mutta eipä tarvinnut. Kiitos blogisti Sakille.
Ilmoita asiaton viesti
Halla-aho on yksi eniten väärin siteeratuista kirjoittajista Suomessa.
Ilmoita asiaton viesti
Ihanko totta? Häntä on helppo siteerata oikein koska hän on suoltanut Schriptaansa parin paksun kirjan verran tuubaa.
Ilmoita asiaton viesti
No, esimerkiksi tämä ”raiskauksiin kehottaminen”, ei sellaista tekstiä mistään löydy.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, eihän Halla-Aho toki ”kehoita” raiskamaan. Hän vain toteaa ketkä ansaitsevat tulla raiskatuiksi.
”Tunnen houkutusta ajatella, että naiset saavat sitä, mitä pyytävät. Yritän kuitenkin olla ajattelematta näin. Koska kaikki naiset eivät ole sellaisia kuin Virtanen, Biaudet ja Filatov. Raiskaukset tulevat joka tapauksessa lisääntymään. Koska näin ollen yhä useampi nainen tulee joka tapauksessa raiskatuksi, toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset. Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä.”
Ilmoita asiaton viesti
Ensinnäkin raiskausrikokset ulkomaalaistaustaisten tekeminä ovat lisääntyneet ja tekijöistä 37,6 % oli vuonna 2019 ”ulkomaalainen”.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7b15af18-ada7-47e0-a312-8bfe8b05cb93
Halla-aho ei kirjoita mitään siitä, kuka ”ansaitsee tulla raiskatuksi”. Tulkinta on täysin omasi.
Kai sitä toivoa saa, että uhrivalinta osuu kohdalleen.
Ilmoita asiaton viesti
Halla-aho ei kirjoita mitään siitä, kuka ”ansaitsee tulla raiskatuksi”.
Kai sitä toivoa saa, että uhrivalinta osuu kohdalleen.
——————————-
Teillä on sitten sama moraalitaju kuin ISIS-järjestön muslimeilla. Hekin saavat raiskata, jos uhrivalinta osuu kohdalleen.
”Isisin raiskaama 12-vuotias: ”Hän sanoi, että heillä on oikeus raiskata vääräuskoisia”
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2015081520183532
Ilmoita asiaton viesti
Makkonen, sinä et osaa kirjoittaa suomea, lukea sitä tai ymmärtää virkkeen sisältöä.
Ja tuollaisilla edellytyksillä yrität selittää minun (tai jonkun muun) moraalia ja verrata sitä Isis-murhaajien moraalittomuuteen.
On helppo ymmärtää, että kirjoittamalla ”Isis-muslimien moraalista” et edes ymmärrä, mitä moraali tarkoittaa.
Koska edelleen tulet vänkäämään asiasta tapasi mukaan, minä jätän sinut yksin surkeutesi pariin.
Ilmoita asiaton viesti
On helppo ymmärtää, että kirjoittamalla ”Isis-muslimien moraalista” et edes ymmärrä, mitä moraali tarkoittaa.
———————————-
Sanoo mies, joka on samaa mieltä Isis-muslimeiden kanssa siitä, että raiskata saa, jos uhrivalinta osuu kohdalleen.
Mutta tiesin jo etukäteen, että kommenttiini vastataan ad hominem kommentilla, mitäs muuta olisit voinutkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Tjaah, kun et ymmärrä edes itse kirjoittamaasi, niin huonosti ovat asiat.
Itsepä aloitit tuon ad hominem-skeidan, mutta ethän sinä onneton sitä tietenkään ymmärrä. Kognitiivisia häiriöitä sinulla näyttää olevan jatkuvalla syötöllä. Kannattaa hakea ammattiapua.
Ilmoita asiaton viesti
VIERASKIRJASSAAN Halla-aho totesi myös olevansa iloinen, jos maahanmuuttojengi raiskaisi vihreiden entisen kansanedustajan Rosa Meriläisen. Kommentti poistettiin myöhemmin blogista.
Lähde:
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000004612474.html
Ei minusta tuollaisen kirjoittaminen nettiin, edes tilapäisesti, ole ihan normaali-ihmisen hommaa, lasketaanpa tuo kehotukseksi tai ei.
Ilmoita asiaton viesti
Halla-ahon teksti on useimmiten irrotettu kontekstista. Joko häntä siteerataan tahallaan väärin tai yksinkertaisesti siteeraajan älynlahjat eivät riitä ymmärtämään hänen monipolvista ja usein ironista ajatuksenkulkuaan.
Minä pidin häntä rasistiänkyränä niin kauan kuin luin mitä muut väittivät hänen kirjoittaneen. Sitten ”erehdyin” lukemaan itse ja havaitsin, että Halla-aho on paljon vähemmän rasisti kuin häntä rasistiksi leimaavat.
Meidän jokaisen sisällä asuu pieni rasisti – rasismi ja homofobia ovat luolaihmisen vaistoja joista emme ole päässeet eroon.
Ne, jotka meuhkaavat eniten rasismista ja lyövät leimoja toisiin, ovat pahimpia tapauksia.
Ilmoita asiaton viesti
Halla-aho on eniten myötäkarvaan silitetty nykypoliitikko Suomessa. Kuka muu homon ampumisesta julkisesti fantasioinut on päätynyt puhemieheksi ja hallituspuolueen presidenttiehdokkaaksi?
Ilmoita asiaton viesti
Ja kuinka moni ylipäätään on päätynyt puhemieheksi ja presidenttiehdokkaaksi? Harvassa ovat.
En erityisemmin pidä Halla-ahosta, mutta demonisointi saisi jo riittää.
Ehkäpä kirjoitukset on laitettava lapsellisuuden piikkiin. Näinhän tehtiin valehtelevan al-Taeen kohdalla, joka kirjoitukset laatiessaan oli kolmissakymmenissä. Valehtelija al-Taee on jatkanut puhumalla/kirjoittamalla skeidaa = valheita maahanmuuttajalasten huostaanotoista.
Täällä al-Taee sai aikoinaan valehtelulleen melko raivokasta tukea, niitähän epäiltiin jopa väärennöksiksi.
Onneksi äänestäjät ymmärsivät olla äänestämättä valehtelijaa ja asuinmaansa mustaajaa.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä äänestäjien ymmärrykseen tulee, niin Halla-ahon kannatus presidentinvaaligallupeissa jää reilusti PS-puolueen kannatuksesta. Omatkaan eivät usko.
Ilmoita asiaton viesti
Entä sitten? Kaikista ei välttämättä ole presidentiksi, se ilmenee niin Halla-ahosta, Aaltolasta kuin Haavistosta.
Ilmoita asiaton viesti
Haavisto on paras ehdokas, oikea miesten mies sanan kaikissa merkityksissä.
Ilmoita asiaton viesti
Sanotaanko vaikka näin että kaukaa jo menneestä viisautta että älykkyyttä juuri näihin tulleisiin poliittisiin tuuliin tähän maahan :
Jussi Halla-aho/ Riikka Purra PS !
…mm suunta oli jo näkyvissä 2000 luvulle mentäessä ”kotosuomesta” tähän ajanjaksoomme : Made In Finlandiaan.
Vaikka ajat muuttuvat mutta edelleen lippumme on sinivalkoinen etenkin jos jotain vanhaa turvallista itsenäisyyttämme on jäljellä !
Ilmoita asiaton viesti
Mitä yllättävää tässä on? Kaikki tietävät että Jokisipilä ei ole kriittinen Halla-ahon suhteen ja tietenkin YLE siteeraa haastateltavina olevia henkilöitä oikein. Eihän se ole mikään Suomen uutisten kaltainen propagandatorvi.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, siis Jokisipilä on ainoa tutkija Suomessa, joka suhtautuu Halla-ahoon tunteettomasti ja neutraalisti. Asiat ratkaisevat, eivätkä tunteet.
Ilmoita asiaton viesti
Miten suurella tunteella te Jussin fanit rakasta mestarianne aina puolustatte! Onpa äitelää.
Ilmoita asiaton viesti
Halla-ahollakin on positiivisia puolia. Hän on viestinnässään looginen, analyyttinen, selkeä ja hänen ulkopoliittinen asemoitumisensa on oikeaoppista.
Toisaalta hänen suhtautuminen maahanmuuttopolitiikkaan on ollut varsinkin aiemmin liian yksisilmäistä ja kritiikin osalta ylilyövää. Nyt kun Ukrainan sodan vuoksi on tullut akuutimpaa agendaa käsiteltäväksi nuo ylilyönnit ovat jääneet taka-alalle.
Ilmoita asiaton viesti
Tuosta yksisilmäisyydestä olen eri mieltä.
Halla-aho nimenomaan näkee ja ymmärtää koko problematiikan.
Tätä eivät monet näe eivätkä halua myöntää vaikka joku kertoisi asian heille.
Luulisi että Ruotsin esimerkki saa ihmiset tajuamaan mutta kun on vaikea myöntää olleensä väärässä. Mieluummin uskoo uusiin valheisiin.
Ilmoita asiaton viesti
Halla-aho on korostanut problematiikan osa-alueista juuri Ruotsin esimerkkiä negatiivisella alueella, mutta jättänyt tyystin noteeraamatta problematiikkaan liittyvät muut aspektit. (Työvoimatarpeen, ikäpyramidin, viattomien turvapaikanhakijoiden tilanteen, j.n.e.)
Ja kuten sanoin, hänellä on kiistämättömiä ylilyöntejä verbaalisuudessaan. Sellaisia, jotka eivät kieltämättä sovi presidentin kannanotoiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Nimenomaan näin. Ilmaisut ovat olleet usein melkoisen ala-arvoisia, jopa lain vastaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Presidenttiyteen taitaa yleensä kuulua harkitsevaisuus puheiden suhteen. Ainakin pitää osata piruilla ovelasti. Disraeli kuulemma sanoi joskus Britannian parlamentissa poliittiselle vastustajalleen, jotta jos minä omaksun poliittiset mielipiteenne, kuolen varmaankin hirsipuussa, mutta jos omaksun rakastajattarenne, kuolen epäilemättä kuppaan.
Ilmoita asiaton viesti
Riippuu lain tulkitsijasta ja hänen idoelogiastaan.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä. se skeidaa tarkoittaa,onko se jotain ulkomaan kieltä?
Ilmoita asiaton viesti
https://kaino.kotus.fi/suomenetymologinensanakirja/?p=article&etym_id=ETYM_551a44d73902fd003465d16270b5265f&word=skeida
Ilmoita asiaton viesti