Eroa EU:sta kannattava Jussi Halla-aho huudatettiin presidenttiehdokkaaksi, saako Unkarin Orbán aisaparin?
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho totesi yksiselitteisen selvästi kansainväliselle uutistoimisto Reutersille: ”EU-ero on perussuomalaisten pitkän tähtäimen tavoite.” Piste.
Marinin hallituksen Eurooppa-ministeri Tytti Tuppurainen toteaa osuvasti, että tavoite EU-erosta tekee tyhjäksi Orpon hallitusohjelman tavoitteet vahvasta EU:sta.
Halla-aho joukkoineen ohjaa Suomea Unkarin tielle. Ei ole salaisuus, että Unkarin tie on Venäjän presidentille mieluinen päämäärä. Hajonnut Eurooppa tarkoittaa vahvaa Venäjää.
Halla-ahon Naton kannattaminen on onttoa tyhjän tynnyrin kolinaa, kun hän samalla toivoo rikkirevittyä Euroopan Unionia. Myös Unkari on Natossa ja EU:ssa, mutta toimii Naton ja EU:n yhtenäisyyden vastaisesti.
Jos Halla-ahosta tulee Suomen presidentti, silloin Unkarin Viktor Orbán saa parhaan mahdollisen aisaparin vetämään Vladimir Putinin vankkureita. Minne vankkureita vedetään, sitä Halla-aho ei ole paljastanut. Ei tarvitse kuitenkaan olla profeetta tietääkseen, mikä on Halla-ahon vankkureiden päätepiste. Halla-aho kertoo sen nuoruutensa kirjoituksissa riittävän selkeästi.
Kristillinen demokratia on Orbánin mukaan maahanmuuttovastaista ja monikulttuurisuutta vastustavaa. Se tarkoittaa käytännössä ateistista kristillisyyttä, jota myös Halla-aho edustaa.
RKP on persuuntunut vapaasta tahdostaan
RKP:n kaksinaismoralistista uhriutumiskitinää on yhtä vaivaannuttavaa kuunnella kuin perussuomalaisten.
Kommentoin Facebookissa Anders Adlercreutzin kirjoitusta, jossa käsitellään Jussi Halla-ahon fantasiaa Euroopan Unionista eroamisesta: ”Miltä tuntuu hautoa hallituspesässä käenmunaa? Entä mikä on Eurooppa ministerin uskottavuus?”
Kirjoitin blogin valmiiksi ennen Halla-ahon valintaa perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi, Halusin nähdä, miten blogi resonoi Halla-ahon kiitospuheeseen.
Jälkikirjoitus
Halla-aho koettaa päästä heti puheensa alussa niskan päälle vihollisistaan: ”Kiinalainen kenraali Sun Tzu kirjoitti 2 500 vuotta sitten näin: ”Tunne vihollisesi ja tunne itsesi, niin sinua ei voiteta sadassakaan taistelussa.”
Jatkaessaan sotaansa Halla-aho kertookin osuvasti itsestään ja perussuomalaisuudesta: ”Toisto on kaiken propagandan a ja o. Ihmisen mieli nimittäin toimii sillä tavalla, että kun hän kuulee jotain toistettavan, hän alkaa uskoa siihen.”
Mestari Halla-aho saarnaa seurakunnalleen toistaen myyttiä vainotuista perussuomalaisista samoin teemoin kuin lestadiolaisten suviseuroissa. Hän kertoo myös, miksi perussuomalaiset ovat onnistuneet arkipäiväistämään rasismin: ”Toisto toimii, koska ihminen on sosiaalinen laumaeläin. Hänellä on taipumus uskoa mieluummin sitä, mitä muut puhuvat, kuin omia silmiään ja tervettä järkeään.”
Halla-ahon toteaa loppurutistuksessaan: ”Olemme havainneet, että kampanjointi ja politiikka ovat muuttuneet hyvin likaisiksi. Ne, jotka kokevat olevansa hyviä ihmisiä, eivät kaihda mitään keinoja.”
Niinpä, Halla-aho osui perussuomalaisuuden ytimeen, sillä ne, jotka kuuntelivat hänen katkeraa vuodatustaan, kokivat olevansa hyviä ihmisiä. Eivätkä he tule kaihtamaan. mitään keinoja punnertaessaan Halla-ahoa presidentiksi.
Jussi Halla-aho on lukenut huolellisesti ihailemansa Donald Trumpin puheet. Halla-aho on sisäistänyt opin siitä, miten jakaa kansa kahtia, jotta pystytään toteuttamaan pitkän tähtäyksen ohjelma Suomen EU-erosta. Sivu on kopioitu Donald Trumpin ja Vladimir Putinin yhteisestä pelikirjasta.
Mitä enemmän Halla-aho ja Purra tuntevat rkp:laisia kolleegoja, sitä enemmän omat lapset alkavat himota ratsutiloja Saksasta. Näille pitää kaikkea hyvää aikanaan järjestyä, jos oma charmi ei riitä, minkä taas jokapoikafilosofi voi heittää kehään luottamalla omien aistien havaintoihin.
Koeta siinä sitten erota ihanasta Euroopasta! (Kansallisen Pelastajan kieltä)
Ilmoita asiaton viesti
Professori Janne Seppänen:
”Donald Trumpin poliittisena neuvonantajana toiminut Steve Bannon totesi viitisen vuotta sitten: ”Demokraateilla ei ole oikeastaan väliä. Todellinen vastustajamme on media, joka voidaan hoidella hukuttamalla koko julkisuustila paskaan.”
Bannonin lausahdus kumpuaa mieleen, kun miettii perussuomalaisten viimeisintä siirtoa kamppailussaan rasismipaljastuksia vastaan. Koska puolue ei enää pääse karkuun rasismia, se tekee välttämättömyydestä hyveen ja menee sitä kohti…”
https://www.polemis.fi/post/paskaan-hukuttaminen-poliittisena-strategiana?
Sitä itseään oli persujen puoluekokous.
Steve Bannon on sama äärioikeistolainen populisti, jolta Riikka Purra kopioi mesimäyrät persuuden esikuvaksi,
Ilmoita asiaton viesti
Onko sinulla antaa lähde väittämääsi.
Ilmoita asiaton viesti
Ei Halla-aho kannata eroa EU:sta. Persujen kannattajissa on melkoinen osuus porukkaa, joka haluaa Suomen eroavan, ja heitä Halla-aho kosiskelee epämääräisillä lupauksillaan.
Ilmoita asiaton viesti
Tuleekohan Riikoselle mieleen se eroaminen edes siinä vaiheessa kun Balkanin maat ja läpikorruptoinut Ukraina liittyy jäseniksi ja suomalaisten veroprosentti pamahtaa pilviin? Nythän olemme jo joutuneet tukemaan hyvinvoivaa Italiaa, eikä siellä ole pienintäkään aikomusta nostaa omien kansalaisten verotusta, koska se kuuluisa joku muu aina ilmaantuu maksajaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Nythän olemme jo joutuneet tukemaan hyvinvoivaa Italiaa, eikä siellä ole pienintäkään aikomusta nostaa omien kansalaisten verotusta, koska se kuuluisa joku muu aina ilmaantuu maksajaksi.
——————————-
Maksaahan Suomi jo kaikkien muidenkin EU-maiden verot heidän puolestaan minkä lisäksi olemme koko maailman sosiaalitoimisto.
Jos siis persujen tietotoimistoon on uskomista 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Muutos tulee kirjoittamalla, vanha totuus pätee.
Ilmoita asiaton viesti
Vielä vanhempi totuus väittää että se mikä on miekalla aikaansaatu, on vain miekalla muutettavissa.
Tuo ei kuitenkaan enää pidä paikaansa vaan mitä syntyi punalippu Paasitalon torniin vetämällä, on ihmisaistien päättelyllä todettavissa muuttuneen ”Pelastajan kielen suojeluskunnaksi” kansainvälisen kehityksen myötä, ja että sille voi avoimesti Sanna Marinin myötä nauraa.
Ilmoita asiaton viesti