Sammio
Kirjaudu blogeihin

Tiedote

Vaalietkot alkoivat – tilaa maksuton ja määräaikainen eduskuntavaalikirje! Tilaamaan ->

Juna-asemia ja kauppakeskuksia terrorisoivat laillistetut katujengit poistettava ihmisten silmistä

Kohu vartijoiden organisoidusta väkivallasta juna-asemilla ei ollut vielä laantunut, kun tapahtui se, mikä oli väistämätöntä. Espoon kauppakeskus Isossa Omenassa vartijat ottivat kiinni naisen, joka silminnäkijöiden mukaan käyttäytyi rauhallisesti. Nainen olisi halunnut vapautua vartijoiden otteesta, mihin vartijat vastasivat kaatamalla naisen ja laittamalla käsiraudat tämän ranteisiin. Neljä miestä oli  naisen päällä. Nainen huusi, ettei saa happea ja pyysi soittamaan hätänumeroon. Kun nainen meni elottomaksi, paikalle tulleet sivulliset ryhtyivät elvyttämään pahoinpitelyn uhria, eivät vartijat. Nainen todettiin myöhemmin kuolleeksi.

Vastaava tapaus löytyy Amerikasta, jossa poliisi Derek Chauvin tappoi tummaihoisen George Floydin painamalla tätä niskasta polvella.  Ex-poliisi Derek Chauvin tuomittiin 22 vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen.

Tuomio USA:n poliisivakivallasta antaa suuntaa siitä, miten Suomessa pitäisi tuomioita jakaa. Joka tapauksessa on selvää jo tässä vaiheessa, että kauppakeskuksessa kuollut nainen olisi edelleen keskellämme ilman vartijoiden brutaalia väkivaltaa.

Ei kannata lapsiperheiden mennä Isoon Omenaan. Joutuvat todistamaan väkivaltaa, jollaista Venäjän sotilaat harjoittavat Ukrainassa. Erona vain se, että vanhempien on vaikeampi selittää lapsille, miksi väkivalta tapahtuu silmien edessä Suomessa eikä turvallisesti television illuusiomaailmassa.

Vaikka sivulliset ovat todistaneet vartijoiden väkivaltaa niin juna-asemilla kuin Isossa Omenassa, ei kansalaisella ole mahdollisuutta mennä väliin, koska vartijat mielletään poliiseiksi. Väliin menijä saattaa itse joutua syytetyn penkille. Tästä tulee mieleen entinen oikeusministeri Matti Louekoski, SDP, jolta 70-luvulla kysyttiin televisiossa, miten kansalaisen tulee menetellä, jos joutuu todistamaan raiskausta.  Silloin oltiin Suomessa jo tilanteessa, että raiskaajan nyrkeillä hiljentänyt voi saada kovemman tuomion kuin raiskaaja. Louekosken neuvo kansalaiselle olikin nerokas: parempi olla puuttumatta. Eikä tästä perinteestä ole luovuttu.

Vaalien lähestyessä puolueet ovat vaatineet rangaistuksien kiristämistä, etenkin perussuomalaiset. Haluan kuulla, miten he Riikka Purran johdolla vaativat Ison Omenan vartijaväkivallasta samanlaista yli 22 vuoden tuomiota kuin minkä sai poliisi Derek Chauvin George Floydin tukehduttamisesta, toki edellyttäen, että nainen Isossa Omenassa kuoli tukehtumalla tai muulla tavoin väkivallan seurauksena.

Olisi viimeinkin aika, että yhteiskunta riisuu vartijoilta pamput ja käsiraudat. Vartijoiksi päätyy selvästi porukkaa, joka ei pääse poliisiksi tai puolustusvoimiin. Ainoa mahdollisuus kasvattaa egoa on käydä pikakurssi vartijaksi, jotta saa egon jatkeena kantaa julkisissa tiloissa pamppua ja käsirautoja.

Käsiraudoilla ei tee mitään, jos ei niitä pääse käyttämään. Uhriksi kelpaa nainen, joka usean treenatun vartijan toimesta kaadetaan lattialla ja laitetaan näyttävästi rautoihin kauppakansan katsellessa absurdia näytöstä.

Stoppi vartijoiden katuväkivallalle!

 

Kiinni otettu pyysi soittamaan 112:een, kertoo silmin­näkijä 

”Täällä ei ole mitään nähtävää” – Isossa Omenassa kuollut nainen huusi apua vartijoiden alta, ohikulkijat osallistuivat elvytykseen

Vartijoiden kiinniottama henkilö kuoli Isossa Omenassa – silminnäkijät kertovat, kuinka naista elvytettiin

”Toinen silminnäkijä, sairaanhoitajana työskentelevä Carolina sanoo tulleensa paikalle, kun nainen oli jo maassa. Hänen kuvaamallaan videolla näkyy, miten neljä henkilöä pitää naista maassa ja miten ihmiset pysähtyvät katsomaan, mitä kauppakeskuksessa tapahtuu. Videolla kaksi vartijaa pitelee naista käsistä ja kaksi jaloista.Videon taustalla kuuluu lasten ääniä ja mahdollisesti kiinniotetun naisen ääntelyä. Videolla nainen liikehtii vartijoiden otteessa. – Huomasin, että hänen on vaikea hengittää, silminnäkijä kuvailee.”

Sairaanhoitaja kertoo, mitä näki Isossa Omenassa – kuvasi vartijat pitämässä naista kiinni

”Ensihoidon ylilääkäri Hoppu sanoo, että videolta on mahdotonta arvioida, hengittääkö ihminen. – Minun mielestäni potilas on hyvin reagoimaton koko ajan tässä videolla. Videolta ei kuitenkaan pysty sanomaan, onko hengitys normaalia vai ei.”

Elvytysasiantuntija kommentoi Ison Omenan tapausta: ”potilas on hyvin reagoimaton koko ajan tässä videolla”

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu

Kommentit (7)

Kommentoi

Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kommentoida.
  1. Tapio Tuomaala
    Tapio Tuomaala #3807827 Kirjoittaja

    ”Vaalien lähestyessä puolueet ovat vaatineet rangaistuksien kiristämistä, etenkin perussuomalaiset.”

    Ts. vaativatko persut kovempia rangaistuksia rikoksista, joihin katsotaan maahanmuuttajien syyllistyvän, vai tasa-puolisesti kaikille rikoksiin syyllistyville riippumatta rikoksen tekijän etnisestä taustasta?

    Ilmoita asiaton viesti

  2. Granu
    Arto Granlund #3807921

    Kenenkähän niskaa painoit ja kuinka pitkään, mielenkiinnosta vaan kyselen.

    Ilmoita asiaton viesti

    • OPM
      Jani Virta #3808491
      Vastaus kommenttiin: #3807921

      Olitko kädet raudoissa kun teit testiä ja olisiko fyysisesti vahvempi painaja vaikuttanut lopputulokseen?

      Miten paljon vahva fysiikkasi vaikuttaa koetilanteeseen? Fyysisellä kunnolla, fyysisillä ominaisuuksilla ja mittasuhteilla on kuitenkin aina merkitystä.

      Fyysisesti terve ja hyväkuntoinen mieshenkilöhän kestää suhteellisen hyvin ”vähäistä ” voimankäyttöä mutta sairaat ja vanhukset ovat herkempiä saamaan vammoja. Voimankäytön kannaltahan ongelmallista juuri tässä mielessä on se että hyvin usein voimankäyttö kohdistuu huonokuntoisiin ja perussairauksia omaaviin päihtyneisiin. Kärjistäen joko”langanlaiha” tai lihava ja iäkäs sekakäyttäjä joka riehuu kamapäissään maanisesti saattaa loukkaantua voimankäyttötilanteessa vaikka toiminta olisi kuinka ammattimaista tai saada jonkinlaisen sairaskohtauksen.

      Kommentit että 4 vs 1 on epäreilua ovat todellakin tyhmiä. Kuten sanoit niin voimankäytössä miesylivoima tuo tilanteeseen hallintaa ja voimaa. Samoin vieressä seisova 5 mies ”suojaa” tilannetta ja ”pitää tilanteen hallinnassa” yleisön suhteen. Käsittääkseni voimankäytön perusperiaatteita on että ylivoimalla otetaan tilanne hallintaan ilman että tilanteesta tulee tasaveroinen tappelu.

      Ilmoita asiaton viesti

  3. Tapio Tuomaala
    Tapio Tuomaala #3807986 Kirjoittaja

    ”Yhäkin väitän, että Floyd ei kuollut niskasta painamiseen, mutta se oli toki osasyy tapahtumaketjuun,”

    Sen olen huomannut, että Suomen kotisohvilta löytyy maailman paras asiantuntemus asiasta kuin asiasta. Eivät yhdysvaltalaiset oikeuslääketieteen ammattilaiset mitään ymmärrä Suomi viisaiden rinnalla. Syvällä sohvien pohjilla tiedetään kuoleman syykin uhria näkemättä.

    22 vuoden kakku laittaisi mietimään kannattaako käydä naisten ja poikasten päälle porukalla. Nytkin on nähtävissä, miten tietty jengi on väkivaltaisten puolella tyyliin ”mitäs tuli kauppakeskukseen, oma syy, jos naama ei miellytä”.

    Ilmoita asiaton viesti