Kielitieteilijä Janne Saarikiven perussuomalaisuuden puhdistuspuhe

Lukiessani Janne Saarikiven kolumnia ”Nykyinen hallitus ei vie Suomea fasismiin”, tuli mieleeni ensimmäiseksi, miten taitavasti kielitieteilijä osaa kielipelin.

Saarikiven vuodatuksessa Sanna Marinin hallitus luisui fasismiin, kuten Venäjä 20 vuotta aikaisemmin Putinin astuessa pelastajana parrasvapoihin.  Marinin hallitus ”määräsi satojatuhansia ikäihmisiä “karanteenin kaltaisiin olosuhteisiin” ja loi elektronisen tunnistesysteemin, jota ilman ei päässyt kahvilaan”.

Saarikiven muisti pätkii sopivasti. Koronan tukahduttamisesti ei päättänyt yksin Marinin hallitus, vaan koko eduskunta sekä tasavallan presidentti, joka yhdessä hallituksen kanssa päätti poikkeusoloista.

Saarikivi heittää toisen koronakummajaisen: ”Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Ruotsi, jossa ei missään vaiheessa luovuttu perusoikeuksista, pärjäsi koronan torjunnassa yhtä hyvin kuin Suomi.”

Vaikuttaa siltä, että Saarikivi kertoo taas puolitotuuksia. Kun korona riehui täydellä voimallaan, niin kaikissa silloisissa mittareissa Suomen koronan torjunta oli parasta luokkaa maailmassa ja Ruotsi sijoittui hännille.

En voi olla huomioimatta, että saarikiveläisiä perusoikeuksia puolustava Ruotsi elää tällä hetkellä anarkian kurimuksessa salliessaan polttaa Koraaneja poliisien suojeluksessa. Sama hampaattomuus näkyi Ruotsin koronan hoidossa.

Yhdessä asiassa olen samaa mieltä kielitieteilijän kanssa: ”Jos hallitus jatkaa (tämä on epävarmaa), seuraavat neljä vuotta menevät näin: rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Sopimusperustaiset työmarkkinat murenevat.”

Saarikiveltä löytyy myös toinen realistinen toteamus ”Hallituskauden lopussa Suomessa ei ole fasistivaltaa”.

Mutta se ei poista sitä, etteikö fasistivalta olisi äärioikeiston päämäärä, kuten historiassa on aina ollut. Jos kaikki ajattelisivat, kuten Saarikivi, se helpottaisi huomattavasti äärioikeiston työskentelyä. Ei pitäisi huomioida ”vanhoja rasistisia viestittelyjä, vihjailevia solmioita ja närkästyttävää somesisältöä”.

Lukiessa kolumnia tulee pohtineeksi, mitä Saarikivi olisi kirjoittanut 30-luvun Saksassa?

Olen aiemmin huomioinut, miten Janne Saarikivessä on piispallista imagoa. Hän on muutaman kerran Facebookissa kommentoinut kirjoituksiani Uuden testamentin tulkinnasta käyttäen korkeakirkollisia itsestään selvyyksinä. Vastannut hän ei ole vastineisiini, kun korkeakirkollisuus ei enää riitä. Se on niin piispallista.

Kielitieteilijä Saarikivestä tuliskini loistava piispa: ”Uskonto on Saarikivelle enimmäkseen ”suostumista tiettyyn kieleen ja tiettyyn terminologiaan”. Ja siksi myös uskonnolliset erimielisyydet ovat hänen mielestään usein kielellisiä erimielisyyksiä.”

Käännetään lause poliittiseksi persusuomalaisten  puhdistussaarnaksi: ”Politiikka on suostumista tiettyyn kieleen ja tiettyyn terminologiaan”.

Miltä kuulostaa, Petteri Orpo ja Anna-Maja Henriksson? Rasismi on ”suostumista tiettyyn kieleen ja tiettyyn terminologiaan”.

Janne Saarikivi antaa taidonnäytteen, miten temppu tehdään kielipelillä vaikuttavammin kuin mihin perussuomalaiset pystyvät.

Minulla on edelleen kana kynimättä kielitieteilijän kanssa, joka toteaa: ”Saarnaan tietysti vain puhdasta evankeliumia, pelkkää Jumalan sanaa.”

Tarkoittaa mitä korkeakirkollisessa kielipelissä?