Kirkon autonominen asema mahdollistaa sen harjoittaman apartheidin

Luterilainen kirkko jakaa maksavia jäseniään niihin, joita ei vihitä kirkossa Suomen lain mukaiseen avioliitoon sekä niihin, jotka saavat kaikki jäsenedut. Sortava järjestelmä on kirkollista apatheidia.

Kirkko on valtio valtiossa. Piispa Jukka Keskitalo puolusti apatheidia autonomialla, valtiolla valtion sisällä: ”Myös piispainkokouksen arviossa KHO:n ratkaisun vaikutuksista todetaan, että ”se (päätös) vahvistaa sen, että kirkolla on uskonnollisena yhdyskuntana sisäinen autonomia ja itsenäinen oikeus päättää, vihkiikö se avioliittoon samaa sukupuolta olevia pareja vai ei.”

Autonomiaan vedoten kirkko haistattaa pitkät niin Suomen perustuslain vaatimuksille ihmisten tasa-arvoisesta kohtelulusta kuin YK:n ihmisoikeusjulistukselle, jossa todetaan:

”Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.”

Marja Sannikka totesi ohjelmassaan: ”Kirkon ja valtion liitto pitäisi purkaa.”

Onko oikein, että kirkko saa harjoittaa apartheidia, joka perustuu Suomen lakiin?  Etelä-Afrikkassa apartheid oli myös laillistettua vähemmistöjen sortoa, jonka pohjana oli kalvinismi.  Luterilaisuus on kalvimismin sivuhaara, mutta sisäsiistitty versio. Siksi kalvinismi ei luterilaisuudessa hypi räikeästi silmille.

Lainsäätäjän valvollisuus on puolustaa ihmisten yhdenvertaisuutta kalvinistista apartheidia vastaan.

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu