Kirsi Piha, kok, tämä ei ole minun hallitukseni

Kirsi Piha purkaa tuntojaan puoluetoveri Petteri Orpon hallitukseen:

”Itse kuvittelin, että kokoomus olisi voimakkaasti pyrkinyt muuhun hallituskoalitioon. Siinä uskossa äänestin kokoomusta. Lopulta tuli ilmi, että kokoomus oli lähentynyt perussuomalaisia jo ennen vaaleja, ja voidaan perustellusti kyseenalaistaa, oliko halukkuutta ja todellista pyrkimystä muuhun kuin nykyiseen pohjaan. Myönnän, että äänestyspäätökseni kadutti, ellei jopa hävettänyt. Tämä ei ole minun hallitukseni, vaikka sillä olisi kuinka loistava hallitusohjelma.

Hallitusyhteistyö perussuomalaisten kanssa oli virhe. Se oli suuren mittakaavan virhe yhteiskunnallisesti. Perussuomalaisen puolueen arvopohja ei rakennu ajattelulle vaan ennakkoluuloille. Viimeistään puheenjohtaja Riikka Purran julkitulleet kirjoitukset osoittavat sen. Niissä ei puhuta maahanmuuttopolitiikasta vaan ihmisistä ja viha kohdistetaan suoraan ihmisiin, ei vaikkapa poliitikkoihin, jotka ovat luoneet nykyisen maahanmuuttopolitiikan kehykset.”

Olen ollut tähän asti väärässä. Kokoomuksessa on sivistysporvareita, jotka näkevät puolueensa persupropagandan lävitse.

Mutta onko heitä riittävästi pelastamaan suomalaista demokratiaa sellaisena kuin sen olemme oppineet tuntemaan?

Kirsi Pihasta tulee mieleen Liz Cheney, entisen USA:n varapresidentin Dick Cheneyn tytär, joka rohkeasti taistelee puolueensa tulevaisuudesta trumpismin syöpää vastaan.

Entä missä ovat kokoomuksen miehet, jotka uskaltavat nousta itsevaltiasta Petteri Orpoa vastaan?

Ei ole näkynyt muita kuin Orpon kenkien kiillottajia.

Kaikki kunnia kenkien kiillottajille, jollaisena toimin penskana usean kesän ajan. Kiillotin miesten kenkiä. Ellen väärin muista, niin kiillotin vain yhden naisen kengät.

Jos asiakas oli tyytyväinen kenkiensä lankkaukseen, sain tippiä.

Paljonko saavat Petteri Orpon kenkien nuolijat?

 

Kirsi Pihan kirjoitukseen Nollatoleranssi LINKISTÄ.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu