Kokoomuslainen kirkkovaltuutettu kehottaa noudattamaan Vanhan testamentin käskyä homoseksuaalien kuolemanrangaistuksesta
Ylen uutiset kertoo, että kokoomuslainen kirkkovaltuutettu kehottaa tekstaripalstalla noudattamaan Mooseksen lakia:
”Raamatun perussanoma ei ole ”rakkaus”, vaan kristityn vastuu teoistaan. Tärkein Raamatun kohta on 3. Moos. 20.13. Noudattakaamme sitä.”
Kyseinen jae kuuluu: ”Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset.”
Kokoomuslainen kirkkovaltuutettu sanoo haluavansa herättää keskustelua.
Kyllä keskustelua käydään jo muutenkin aivan liikaa päiviräsästen tarmokkaan toiminnan seurauksena. Siksi näitä juttuja on vaikea ohittaa foliohattujen touhuna.
Kirkkovaltuutettu sen enempää kuin Päivi Räsänen eivät puheenvuorojensa perusteella ole lukeneet laisinkaan Uutta testamenttia, jossa kumotaan Mooseksen laki yksiselitteisen selvästi.
Piste.
Natsit murhasivat juutalaisia ja homoja samoissa keskitysleireissä. Vainottuja homoja ja juutalaisia yhdistää yhteinen historia, jonka merkiksi on pystytetty muistomerkki Jerusalemiin.
He ymmärtävät Raamatusta alleviivaamatonta, mihin homojen eheyttäjät ja tuomitsijat eivät voi omahyväisyydessään päästä.
Oma pohdintansa liittyy kysymykseen, miksi monet ajautuvat ulos niin Vanhan kuin Uuden testamentin kontekstista. Vapaalla pudotuksella ei ole silloin pohjaa.
Otsikkoon – itse kieltäisin evl-kirkon henkilökunnalta poliittisen sitoutuneisuuden. Aivan kuten puolustusvoimissa. Ortodoksikirkossahan tämä on kirjoittamaton sääntö, joita heillä on muitakin. En muista miten Isä Mitron valitusvirsille kävi kun kirkkonsa käänsikin hänelle selkänsä kun politiikan kiemuroihin lähti mukaan.
Lisäys – ymmärrän ettei kirkkovaltuutettu ole kirkon henkilökuntaa.
Ilmoita asiaton viesti
Vanha testamentti ei ole kristinuskon perusta millään tavoin. Se on tiedetty 1.700 vuotta. VT on juutalaisuuden pyhiä kirjoituksia jopa 900 vuotta ennen kristinuskon perustamista eli Jeesuksen syntymää. Kristinusko ei tullut täydentämään juutalaisuutta vaan korvaamaan sen.
Jeesus vastusti kaikkea väkivaltaa ja tappamista ehdottomasti. Hän tuomitsi monet ihmisten teot kuten homoseksin, mutta hän ei tuominnut homoja, huoria eikä murhaajia ihmisinä.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi sitten Raamattu käsittää myös vanhan testamentin ja sen horinoita kuulee kristillisissä tilaisuuksissa?
Ilmoita asiaton viesti
Koska jotkut käyttävät vanhoja tekstejä omien ennakkoluulojen pönkittämiseen ja lukevat niitä kuin Räsänen Raamattua.
Ilmoita asiaton viesti
”Hän tuomitsi monet ihmisten teot kuten homoseksin.”
Missä kohdassa?
Asia on moniulotteinen, kuten Jeesuksen sanoista voi päätellä.
”Minä sanon teille: sinä yönä on kaksi miestä yhdellä vuoteella; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.”
Kreikan arsenokoites, joka tulkitaan kristillisyydessä homoudeksi, on yhdyssana, jossa arsen tarkoittaa miestä ja koites sänkyä, Lutherin mielestä arsenokoites tarkoittaa pedofiiliä, kuten muista aikalaisteksteistä voi päätellä.
Kristillisille homopäätelmille ei ole mitään vankkaa etymologista perustetta. On menty puusilmäisesti helpoimman tulkinnan mukaan.
Pointti on kuitenkin siinä, että jos pysytään kristillisessä tulkinnassa, niin Jeesus kertoo homon pelastumisesta (jakeessa ei ole arsenokoites sanaa, vaikka teksti ikään kuin viittaa samaan asiaan, sana esiintyy vain Paavalin kirjeissä kaksi kertaa, ja niihin kohtiin nojaa kristillinen homofobia).
Ilmoita asiaton viesti
Näissä asioissa on yksi kansainvälinen auktoriteetti ylitse muiden;
professor of New Testament and systematic theology
Robert A.J. Gagnon
Kehotan rohkeuteen katsoa tilannetta sellaisena kuin se on, hinta ratkaisusta tulee ihmisen itsensä maksettavaksi varsin konkreettisella tavalla oman ruumiin kudoksissa.
Ilmoita asiaton viesti
”Näissä asioissa on yksi kansainvälinen auktoriteetti ylitse muiden”
Kenen hevosella ajaa?
Kannattaa kavahtaa auktoriteetteja.
Ilmoita asiaton viesti
Mainittu teloituskäsky kuului muinaisen Israelin siviililiakeihin. Mooseksen siiviili ja seremonialait eivät koske uuden liiton kristittyjä. Mooseksen siveyslaki (kymmenen käskyä) sitoo kristittyjä siinä muodossa kuin Kristus ja apostolit sitä UTssä selittävät. Tietenkin Mooseksen siviililaki oli luonnonoikeuden mukainen.
Ilmoita asiaton viesti
Eikö olisi viisaampaa keskittyä ihmisoikeuksiin, jotka on laadittu kaikkien ihmisten tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta silmällä pitäen, sen sijaan että noudatettaisiin antiikin aikaista kirjaa, kuten Raamattua? Raamattua ei alun perin kirjoitettu moraaliseksi ohjenuoraksi universaalissa merkityksessä, vaan se on kokoelma aikansa kulttuurisia ja uskonnollisia tekstejä, joilla on historiallinen kontekstinsa. Nyky-yhteiskunnassa moraalin ja eettisen käytöksen tulisi perustua ajantasaisiin periaatteisiin, kuten ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja kaikille yhtäläiseen kohteluun.
Ilmoita asiaton viesti
Kommenttisi menee asian vierestä!
Ilmoita asiaton viesti
Ei vaan laajensin keskustelua.
Ilmoita asiaton viesti
Seremonia- ja monet muut Mooseksen lait alkavat Siinailla ja loppuvat Golgatalla, mutta näin ei ole kaikkien käskyjen kohdalla. 10 Käskyä epäilemättä siirtyy uuteen liittoon sellaisenaan ja APT:tekojen 15 luvun apostolien kokouksen päätöksessä myös seuraavat asiat:
” Lähetämme siis Juudaksen ja Silaksen, ja he tuovat tämän saman viestin myös suullisesti.
28 Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän kannettavaksenne pidä panna mitään taakkaa. Annamme ainoastaan nämä välttämättömät ohjeet:
29 karttakaa epäjumalille uhrattua lihaa, samoin verta ja sellaista lihaa, josta ei ole verta laskettu, sekä
h a u r e u t t a. Kun näitä vältätte, kaikki on kohdallaan. Voikaa hyvin.»
92 käännös.
Juutalaisuuteen liittyi yksiselitteinen homoseksin kielto, sen voidaan katsoa sisältyvän sanaan ”haureus.”
Ilmoita asiaton viesti
”karttakaa epäjumalille uhrattua lihaa”
Paavali kehottaa syömään epäjumalille uhrattua lihaa hyvällä omallatunnolla. Saastaisen omatunto tahriintuu, koska saastaiselle kaikki on saastaista heidän saastaisen omantuntonsa takia.
Liha on aina lihaa eikä se muuksi muutu loitsuilla.
Ilmoita asiaton viesti
On huolestuttavaa, että yhä tänä päivänä jotkut käyttävät Raamattua oikeuttamaan vihaa ja syrjintää. Raamattu, erityisesti Vanha testamentti, sisältää monia kohtia, jotka ovat moraalisesti kyseenalaisia nykyajan standardien valossa. Jos sitä halutaan käyttää moraalin ohjenuorana, se täytyy lukea hyvin valikoivasti. Mooseksen lain käskyt, kuten kuolemanrangaistus homoseksuaaleille, ovat jäänteitä aikakaudelta, jolloin yhteiskunnat ja moraaliset käsitykset olivat täysin erilaisia kuin nyt.
Raamattu on kirjoitettu tuhansia vuosia sitten, ja sen sisältämät moraaliset ohjeet heijastavat sen ajan kulttuurisia ja uskonnollisia arvoja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että meidän pitäisi nykyään noudattaa niitä kirjaimellisesti. Eettinen käyttäytyminen ei voi perustua sellaisiin teksteihin, jotka edistävät väkivaltaa ja syrjintää. Meidän on tarkasteltava niitä kriittisesti ja sovellettava vain niitä osia, jotka edistävät todellista inhimillisyyttä ja empatiaa.
Itse asiassa eettisen käyttäytymisen kannalta Raamatun tai minkään uskonnollisen tekstin tulkinta ei ole välttämätöntä lainkaan. Eettisiä periaatteita voidaan johtaa ilman uskonnollisia lähtökohtia, perustuen järkeen, empatiaan ja ihmisyyteen. Moderni moraalifilosofia ja ihmisoikeudet tarjoavat selkeän ja kestävän pohjan oikeudenmukaiselle ja kunnioittavalle käytökselle kaikkia ihmisiä kohtaan, ilman tarvetta nojata antiikin aikaisiin teksteihin. Tämä mahdollistaa sen, että moraalia voidaan kehittää ja soveltaa nykypäivän olosuhteisiin oikeudenmukaisesti ja ilman syrjintää.
Ilmoita asiaton viesti
Kokoomuslainen kirkkovaltuutettu on saanut kuvansa Helsingin Sanomiin.
Kokoomus ei aio enää päästää miestä listoilleen.
https://www.hs.fi/suomi/art-2000010724913.html
Ilmoita asiaton viesti
On kyllä puppelipojan näköinen, tulisi rehellisesti ulos kaapista eikä esittäisi.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, vähän tulee mieleen Nokia Mission Markku Koivisto.
Ilmoita asiaton viesti
Jotain kirkkovaltuustovaaleista tietävänä voin kertoa blogikirjoittajalle ettei vaaleissa ole yhdelläkään poliittisella puolueella omaa ehdokaslistaa. Ehdokaslistoja asettavat ryhmät keräävät ehdokkaikseen henkilöitä, joiden tiedetään ajattelevan seurakuntatyöstä vastaavalla tavalla kuin ehdokaslistan asettaneet henkilöt eikä heidän puoluekantaa kysellä koska poliitiikka ei kuulu seurakuntatyöhön.
Ilmoita asiaton viesti
Mikä tässä on ”palkkana”?
Uuden testamentin roomalaiskirjeen 1:26-27 kuuluu:
26 Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen,
27 ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan.”
Ilmoita asiaton viesti
Palkka on teko itsessään. Likainen pysyy likaisena.
Kuten:
”Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte.”
Kristillisen opin mukaan toinen Jeesus ja toinen evankeliumi, lankeaminen, johtaa kadotukseen. Mutta apostolin mukaan rangaistus on tekojen seuraukset.
No, maallisesti toinen evankeliumi saattaa tehdä superrikkaaksi, mistä Amerikassa on esimerkkejä. Onko se hyvä vai huono asia? Kait se riippuu arvomaailmasta.
Ilmoita asiaton viesti
Roomalaiskirjeestä lyhyesti.
1:23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
1:24 Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
Teksti näyttäisi viittaavan Hesekielin kertomaan, jonka mukaan Jerusalemin temppelin kammioissa palvottiin ”nelijalkaisten ja matelevaisten” kuvia jumalana ja harjoitettiin kaikenlaista, mitä vain voi keksiä. Roomassa oli vastaavia temppeleitä, joissa prostituutio oli normaalia. Joku historioitsija kertoi, että laitoksia oli vieri vieressä.
Saattoi olla, että Rooman seurakunnassa oli niitä, joiden oli vaikea päästä irti totutuista tavoista.
Mikä oli tuomio prostituutiosta? Jumala hylkäsi heidät siihen, mitä tekivät. Vaikea sanoa, kuinka moni on halunnut muunlaista elämää?
Onko se sen huonompaa elämää kuin vaikka kaupan myyhän lienee riippuvainen persoonasta?
Jeesus kertoi oikeaoppisille fariseuksille, että ennen heitä portot menevät taivasten valtakuntaan. Mutta ei fariseuksiltakaan pääsyä estetty.
Näyttäisi siltä, että näissä kysymyksissä on kyse marssijärjestyksestä. Ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Orgasmihan siitä on palkkana.
Ilmoita asiaton viesti