Kokoomuspuolue SYP aloittamassa toimintaansa Puolan rajakriisin tunnelmissa

Vahvistamattomien  tietojen mukaan yhteen kokoontuneet perussuomalaiset sekä kokoomuslaiset  päättäjät  ovat perustamassa liittoutumaa, jonka nimeksi tulisi Suomen Yhdys Puolue eli SYP. Lyhenne on sama kuin toimintansa lopettaneella Suomen Yhdyspankilla, millä viitataan Suomen menneiden aikojen  itsenäiseen asemaan niin poliittisesti kuin finanssialalla.

Tietojemme mukaan SYP:n perusjäsenet ovat kokoomuksen Kai Mykkänen. Heikki Vestman, Atte Kaleva sekä Wille Rydman. Perussuomalaisten johtotroikkaa vetää Riikka Purra, Jussi Halla-aho, Sebastian Tynkkynen ja Ville Tavio. Tarkoitus ei ole vielä tässä vaiheessa yhdistää puolueita, vaan ainoastaan keskittää voimat yhteiseen rintamaan. Erityisesti tapahtumat Puolan rajalla ovat yhdistäneet arvoja. Isommalla tykillä saadaan isompia reikiä, kuten eräs osallistuja kommentoi.

Neuvotteluissa on enää yksi kiistakysymys. Kai Mykkänen vaatii Suomen itärajalle aitaa, joka estäisi pakolaisten tulon Venäjältä. Halla-ahon vastaehdotus on rakentaa rajalle muuri.

Juuri tulleen tiedon mukaan kokoomuksessa on taivuttu muurin kannalle. Kuvat Puolasta paljastavat, miten helppoa on tulla aidan ylitse. Tarvitsee kaataa vain muutama puu rajalinjalta aidan päälle.

Ainoa este muurille on raha. Pöydälle nostettiin yhteisen aivoriihen ehdotus. Lähetetään ruokalähettipalvelu Woltin toimitusjohtaja Miki Kuuselle konsultointipyyntö. Wolt ryhtyisi viemään tiiliä ja laastia itärajalle. Lähettien toimenkuvaan kuuluisi asettaa tiilet sekä valmislaasti rakennettavaan muurin rakennusohjeiden mukaisesti. Lähettien palkka olisi euro yhdestä toimituskerrasta. Ellei lähetti suostu ottamaan vastaan tarjottua työtä, niin häneltä poistetaan kaikki tuet ja sosiaaliturva.  Jos kyse on maahanmuuttajasta, hänet lähetettään takaisin lähtömaahansa.

Tietojemme mukaan Kai Mykkänen oli riemuinnut.

”Ajatelkaa, lisäksi ilmasto säästyy, kun Woltin pojat sotkevat itärajalle polkupyörillä.”

”Mitä nyt sitten pierevät,” Ville Tavio oli naureskellut. ”Vähemmän kuin lehmät, luulisin.”

”Tulosta tulee, kun me lyömme viisaat päämme yhteen, ” Halla-aho oli todennut kuivasti.

Riikka Purra oli paukattauttanut isommalla tykillä.

”Toivotaan, että Lukasenkka jaksaa pitää kiinni linjastaan. Meidän annatuksemme on nousussa, siis tarkoitan, yhteinen kannatuksemme.”

Jännityksellä jäämme odottamaan SYP:n julkistustilaisuutta.

+2

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu